Painoamme vartioidaan

Hesari muiden muassa uutisoi, että Painonvartijat lopettaa Suomessa. Painonvartijat ovat 35 vuotta toimineet Suomessa ja me olemme lihoneet lihomasta päästyämme. Minäkin olen lihava, vaikka minuunkin on Painonvartijat-oppeja siemennetty.

Pala painonvartijalaista väliseinää
Kuva: slgckgc

Minusta Painonvartijoiden lähtö Suomesta on voitto. Kyseinen lafka on yksi pahimmista kevyttuoteiden tuputtajista, karmeiden myrkkyjen puolestapuhujista ja vaikka ryhmistä on epäilemättä yksi sun toinen saanut tarpeellista tukea, rahaa on nyhdetty hillittömiä määriä. Hulvatonta on, että toiminta on jo vuosia ollut kannattamatonta huikeista maksuista huolimatta. Ihmiset, kevyttuotteet ovat myrkkyä.

Arvon kanssalihavat, jotka nyt huolestuitte laihtumisen mahdollisuuden karkaamiseen käsistä, ei huolta! Laihtuminen on aivan takuulla mahdollista ilman Painonvartijat-tuotteita, -ryhmäkokoontumisia ja -oheissälää. On Kiloklubit, Keventäjät, Pudottajat ja Kalorilaskuri. Hyvien ystävien kesken voi takuulla perustaa ihan oman punnitusryhmän ja tukea vielä todemmin, tai sosiaalisen median voimalla voi kysyä muilta samassa jamassa olevilta, että alkaisivatko kanssasi laihtumaan? Hitto soikoon, minäkin saatan laihduttaa ihan vain juhlan kunniaksi!

Keittiöelämää uudelleen painotettuna

Tampereella on yhä enenevä määrä keittiö- ja ruokaerikoisliikkeitä, yksi pitkäikäisimmistä Aleksis Kiven katu 13:sta löytyvä Keittiöelämää. Liikkeessä on vast'ikään tehty painotusmuutoksia, sillä nyt liikkeen etuosa on lähes kokonaan erilaisten ruoka-ainesten käytössä, kun taas takaosasta löytyvät ennen enemmän painotetut ruoanlaittovälineet.

Kävin vilkaisemassa paikkoja muutoksen jäljiltä ja toden totta, ruokaa oli jos jonkinlaista tarjolla, kuten myös alan lehtiä ja muuta tilpehööriä kuten essuja, yrttiruukkuja... Mutta siis ennen kaikkea ruokaa, kuten spesiaaleja artesaanisuklaita, erikoissuoloja (joista aiemmin tänä vuonna pääsi nauttimaan arvontavoittaja sumutar), keksejä juustoille ja viineille, sellaista ruokatarviketta jota ei kovin monesta muusta paikasta saa.

Minusta on kiva, että liike on painottanut toimintaansa tähän suuntaan. Se on mukavasti ranskalaisen leipomon vieressä ja matkan varrella Laukontorille. Sieltä on siis arvontapalkintoa haettu ja haetaan vastakin, tällä reissulla otin tutustumista varten pähkinöitä ja siemeniä hunajassa sekä The Fine Cheese Co.'n mustaakin mustempia Charcoal Crackerseja eli hiilikeksejä :D

Ruotsalaisherkkujen perässä

En olisi ruokabloggaaja enkä mikään, ellen kävisi tarkastamassa vast'ikään Tampereelle avautunutta Ikeaa, jossa villien huhujen mukaan on Suomen suurin ruotsalainen herkkutori. Eihän sellaista nyt voi väistää?

Suuruus on ehkä liioiteltua, ruokaa oli ehkä pinta-alalla joka vastaa kaupunkilaiskaksiotani. Lähinnä kuivatuotteita ja pakasteita, hieman juustoja, leikkeleitä ja nesteitä joukossa. Pakasteiden yhteydessä kivasti kylmälaukkuja ja kylmäkalleja, että tuotteet säilyvät kotiin asti melko otollisissa lämpötiloissa.

Hämmennyin siitä, että herkkutori on vain käytävällä. Vikkeläsormisiinkin ohikulkijoihin on melkoinen luotto siinä. Odotin ehkä enemmän lentokenttämäistä tilannetta, että siinä on jokin suljettavissa oleva tila tilan sisällä. Mutta ei. Kassatkin oli jotenkin hämärästi aseteltu sinne päätyyn. Tuotevalikoimassa luotetaan ilmeisesti samaan ilmiöön kuin varsinaisen Ikean puolellakin, rivikaupalla samaa tavaraa ;)

En mennyt hakemaan mitään tiettyä, joten päädyin ostamaan vähän sitä sun tätä. Pakasteesta Ikean legendaarisia lihapullia, joita en koskaan ole syönyt ja joita varmaan pitäisi syödä paikanpäällä. Kanakebakkoja myös pakastimesta, vähän ruotsalaista juustoa ja seljankukkamehua, johon ihastuin jo viikkoa aiemmin.

Tykkään kyllä ikealaisesta pakkaussuunnittelusta, ja kylmälaukkukin jonka ostin pakastelihapullille ja -kanakebakoille oli varsin tyylikäs valkoinen jonka kyljessä vihreällä tekstillä "Ikea Food". Pelkistettyä ja rehellistä lookkia.

Olin niin myöhään liikkeellä, etten kokeillut Ikean ravintolaa, kahvilaa tai mitään niistä. Niiden aika siis epäilemättä koittaa vielä.

PS. Kävin minä myös siellä tavan Ikean puolella, katsastamassa lähinnä taloustavaraosaston. Ostin perunapusertimen Minnan innoittamana, ja tämän innoittamana kyselin Facebookissa millä te muusinne teette.

Kevään sieniä

Parhaillaan eletään myös sienisesonkia, vaikka sienisesonkina onkin totuttu pitämään lähinnä syksyä. Tuttavani Jaanan pihallekin oli ilmaantunut sieniä ja hänet se inspiroi Twitterissä kysymään onko tullut syksy.

No, syksy nyt ei ole, mutta luonnossa on jo paljon sieniä. Syötäviä, ei syötäviä ja syötäväksi tehtävissä olevia.

Kuva: michaelll

Jälkimmäisessä kategoriassa lienevät ne tunnetuimman kevään sienet: korvasienet. Parin ryöppäyskierroksen jälkeen suorastaan herkulliset tippaleipää (tai aivoja) muistuttavat ruskeat möllit kelpaavat erinomaisesti muhennokseen, keittoon ja miksei vaikka piirakkaan.

Toinen keväinen sienitapaus on lehtokorvasieni, joka erehdyttävästi muistuttaa tavan korvasientä ja on siksi käsiteltävä kuten korvasieni eli ryöpättävä. Lehtokorvasieni ei ole kaverinsa tapaan myrkkyä, mutta varmuudessa vara parempi.

Kuva: FreeWine

Kolmas syötävä kevätsieni on huhtasieni, joka muistuttaa ehkä enemmän hunajakennoja. Huhtasienikin sisältää hieman toksiineja, joten raakana sitä ei kannata syödä. Parhaimpia sienet lienevät voissa paistettuina, suolan ja pippurin kanssa. Kokeilkaapa leivitettyinä! Erityisen haluttu on kartiohuhtasieni.

Kuva: polandeze

Neljäs miellyttävän makuinen sieni on alkukesän helttasieni kevätkaunolakki. Se on helppo erottaa, mutta tarkkana kannattaa olla, sillä tälläkin tapauksella on matkijoita - vaarallisiakin. Kevätkaunolakki on kuulemma yksi parhaista ruokasienistämme, vaikka en tiedä sitä vielä koskaan syöneeni.

Muitakin keväisiä ruokasieniä on, kannattaa tutustua aiheeseen kirjallisuuden parissa. Kevätsienten kanssa, aivan kuten kesä- ja syyssientenkin kanssa, tulee käyttää tarkkaa harkintaa ja syödä vain syömäkelpoisiksi tietämiään ja tunnistamiaan sieniä. Tarkista siis vaikka useamman sienioppaan kanssa, onko käsissäsi syötäväksi kelpaava itiöemä.

Jaanan sienestä en sitten kyllä tiedä, että mikä se on. Tiedättekö te?

Juustoinen Pancho Villa

Palasin takaisin Pirkanmaan parhaat annokset -listan pariin ja kävin elämäni toista kertaa Pancho Villassa. Valitsin Panchokseni Tampereen keskustan tuoreimman Panchon eli tsekkasin siis sisään Hämeenkatu 7:ssa toisessa kerroksessa olevaan ravintolan.

Pancholla on Pirkanmaan parhaiden annosten listalla yksi annos: juustohampurilainen. Se pitää sisällään pihvin, cheddarjuustoa, jäävuorisalaattia ja remouladekastiketta. Sen kanssa tulee pieni kupillinen kastiketta sekä ranskalaisia. Kuvassa on 12 euron jätti, pieni maksaa 9,50 euroa. Ei siis mitään järin jännittävää, toisin kuin listalla pari sijaa alempana oleva Sohoburger, jota siis myydään Gastropub Sohossa. Pancho Villan juustohampurilainen on jaetulla sijalla 10 (yhdessä Nguyen Cao Sun Currykanan kanssa), kun tuo Sohoburger löytyy jaetulta sijalta 13. Ne ovat listan ainoat hampurilaiset.

Noo, ei tämä järin ihmeelliseltä myöskään maistu. Valon lukijat olivat annoksesta sanoneet muun muassa, että Jyväskylään muutto aiheuttaa ikävän tätä hampurilaista kohtaan ja että vaikka listaa kuinka yrittäisi katsella ottaakseen jotain ihan muuta, niin tuttu ja turvallinen juustohampurilainen aina vaan vie. Jep jep. Ei voi sanoa, että nyt ymmärtäisin, sillä olen saanut huomattavasti huikaisevampiakin juustohampurilaisia. Tässäkin kaupungissa. En sano, että kaikkien juustohampurilaisten tulisi olla jännittävyyden huipentumia, mutta... jäävuorisalaatin kohdalla alkaa lähinnä itkettää. Tylsä, tylsempi, tylsin.

Kaikki ne kaksi kertaa jotka olen Panchossa syönyt eivät ole vakuuttaneet. Se on jännä juttu, kun miettii paljonko sitä minulle on 12 Tampere-vuoden aikana kehuttu. Ehkä minun seuraavaksi pitää oikeasti mennä sinne Tammelan puistokadun Panchoon, alkulähteille.

Pään kevytjäädytys hedelmäjuomalla

Työmatkani varrella on Aleksis Kiven kadun Wayne's Coffee ja sen ulkopuolella on jo hetken aikaa ollut ständi, joka mainostaa hedelmäisiä frappeja. Tässä yhtenä aamuna sitten kävelin sisälle ja tilasin frappen, en kahvipohjaista vaan juurikin sellaisen toisenlaisen. Hedelmäistä se ei niinkään ollut, vaan marjaista.

Vaihtoehtoina oli paria kolmea marjaa, valitsin mansikan ja tosiaan ehtoja mansikoita blenderiin meni jäiden, veden ja makusiirapin kanssa. En tosin pistänyt merkille mitä makusiirappia se oli. Helppoa ja ha... ei, halpaa se ei ollut. Siihen nähden, että sinne lensi muutama mansikka ja vettä eri muodoissaan, se ei ollut halpaa. Maistuvaa se oli, ja takasi aamun alkajaisiksi brain freezen joka myös jäätelöpäänsärkynä tunnetaan.

Ihan kiva kick start päivälle, mutta ehkä joku twisti olisi tervetullutta hinnan ja tavaran kohtaamiseksi? Tuoretta yrttiä, maustetta tai jotain.

Prinsessan ja kuntosaliyrittäjän suklaata

Minulla on uusi ystävä Armi, joka on niin ihana, että toi minulle ensimmäisen tapaamisemme jälkeen laivalta tuliaisiksi Cloettan The Wedding Chocolate -rasian. En ole mikään kuninkaallisihailija, vaan minusta on lähinnä hulvatonta kuinka Ruotsin tulevan kuningattaren ja kuntosaliyrittäjän häitä juhlistetaan muun muassa tällaisilla suklaarasioilla. Sievä rasia, ei siinä mitään :)

Sisältä paljastui kolmea sorttia herkkuja, lingonpralin eli puolukkapraliini, blåbärspralin eli mustikkapraliini sekä hasselnötsnougat eli hasselpähkinänougat. Oma suosikkini oli totta kai nougat, mutta puolukka pääsi todella yllättämään hyvyydellään! Molemmat marjaisat maut muistuttivat erittäin vahvasti tutuksi tullutta Nordic Gourmet -sarjaa Fazerilta. Toisaalta, sehän on ollut Cloetta Fazer vain vähän aikaa sitten...

Ei voinut olla miettimättä, oliko tässä prinsessan ja kuntosaliyrittäjän lempimaut. Ehkäpä ei, vaan pohjoisia makuja sopivassa suhteessa.

Erinomainen kokemus, kiitos Armille siitä!

Arvonnan maaginen tulos

Kuten sanottua, viime perjantaina loppui osallistumisaika tuoreimpaan Jokiksen arvontaan. Parasta ruokaa kyseltiin ja moninaisia vastauksia tuli.

Arvonta suoritettiin jälleen kerran Random.orgin avulla, vastaukset numeroitiin osallistumisjärjestyksessä. Voitto pamahti vastaukselle, jonka molemmissa mainitsemissa ravintoloissa olen jopa piipahtanut syömässä. Voittaja nimittäin on numero 16 eli Maj*!

Hän vastasi näin: "Olen hehkuttanut Kangasalan Urkua kaikkialla jo varmaan kyllästymiseen asti, mutta se on hehkutuksensa ansainnut. Mielettömän hyvää ruokaa! Tampereella ikuisuussuosikki on Nanda Devi, Saag Paneerwala ei petä koskaan."

Maj*:n arvontavoitto ei ole vielä saapunut käsiini, mutta uskon sen olevan omiaan kesän kakkuja varten.

On se niin Wrong

Vielä torstaiaamuna Keskustorin nurkassa sijaitsevan Wrong Noodle Barin ikkunoissa oli ruskeat paperit, joilla peitettiin näkymät sisälle. Kun tulin töistä takaisinpäin neljän maissa, paperit olivat poissa, ovi oli kuin olikin auki ja sisällä istui ihmisiä! En olisi ruokabloggaaja enkä mikään, ellen olisi välittömästi astunut sisään ja tehnyt tilausta.

Sisällä marssin suoraan tiskille, jossa kaksi harjoittelijatyttöä ottivat tilaukseni vastaan, nauroivat ison koon herjalleni (herjaan toki itseäni, en muita) ja kehottivat istumaan alas. Niinpä istuin odottelemaan ja katselin ympärilleni. Tila ei ole järin viihtyisä, se on kliininen valkoisen, pinkin ja harmaan yhdistelmä eikä järin pitkälle istunnolle tehnyt mieli jäädä - pikaruokala. Pöydistä löytyi GoGo Liikuntakeskuksen mainoksena 100 syytä liikkua.

Otin siis annokseni mukaan ja uskoisin paikan kliinisyyden vuoksi take awayn olevan monien valinta. Mukaanotto tarkoitti myös sitä pientä veroalea, mikä toki oli tervetullut. Valitsin sekä alkuruoan että pääruoan ja ne tulivat tällaisissa rasioissa. Rasiat oli pakattu paperipussiin, joka vielä pakattiin kahvalliseen paperikassiin. Ainakin yksi kerros turhaa paperia, mielestäni.

Kuten näet, on nuudelirasia sellaista mallia kuin se on amerikkalaisissa elokuvissa tai paikallisessa toisessa nuudelimestassa jossa olemme aiemmin vierailleet, puhun nyt tietysti Wokwokista. Alkuruoka sen sijaan oli omassa rasiassaan, jossa ihan mainittiin kyseessä olevan alkuruoan. Minulle se oli ehkä enemmän jälkiruoka...

Valitsin alkuruoista Chevre Spring Rollsit, eli vuohenjuustokevätkääryleet. Käytännössä ne olivat kevätkääryleitä ilman kasviksia, mutta runsaalla juustotahnalla. Nuudelivalintani taas kallistui teriyakinuudeleille, proteiinina katkaravut lisämaksusta ja otin tietysti täysjyvänuudelit lisämaksusta. Jälkiruokiakin listalta löytyy, lähinnä jäätelöitä.

Miltä se sitten maistui? Nuudelit eivät juuri miltään, kasviksia olisi kaivannut huomattavasti enemmän sillä löysin vain muutaman hassun vihanneksen joukosta. Katkaravut olivat niitä pikkiriikkisiä, jotka tulevat keittiöihin valmiiksi kypsennettyinä. Rehellisyyden nimissä olen saanut siis muistettavampiakin nuudeliannoksia. Vuohenjuustokevätkääryleet olivat tietysti hyviä, voiko rasvan, rapeuden ja vuohenjuuston kanssa mennä väärin?

En silti epäile hetkeäkään, etteikö tuolta nyt tulisi lounasta silloin tällöin haettua. Se on siihen tarkoitukseen juuri sopivassa paikassa. Eikä ruoka ollut pahaa, se oli vain vähän mitään sanomatonta. Onhan se plussaa tietysti, ettei ruoka puhu...

Yliarvostettua sapuskaa?

Mikä on sun mielestä ihan selkeästi yliarvostetuinta ruokaa tai juomaa?

Kunkin sesongin herkkuja mietiskellessä tulee väistämättä ajatelleeksi, että joitain aineksia epäilemättä alleviivataan ehkä turhankin kanssa. Tietysti on kyse omasta preferenssistä, sillä tuskin kukaan meistä voi väittää esimerkiksi terveellistä parsaa turhan paljon puhutuksi kuin siitä syystä ettei siitä itse niin välitä tai siihen on vaan kyllästynyt.

Sitten on tietysti juhla-aikoihin alleviivatut ruoat, kuten minusta yliarvostettu perunasalaatti ja nakit (miten niille voi olla kaksi juhlaa, mä en käsitä?). Itseasiassa monet juhlaruoat nimenomaan ovat minusta yliarvostettuja, joulukinkku, sima, runebergin tortut...

Liittyykö tähän aina kyllästyminen tai suoranainen inho? Onko tässä kyse aaltoliikkeestä?

Uutta ruoka-ammattia luomassa

Osallistuin viikonloppuna työhöni (ja miksei bloggaamiseenikin) liittyvään tapahtumaan nimeltä Sometime2010, joka kosketteli sosiaalisen median aihealueita. Tulin siellä heittäneeksi ilmoille ja verkon syövereihin, että haluaisin yhdistää elämässäni olevia asioita. Nyt heitän sen myös teille, sillä uskoisin teilläkin ruoka-asioista lukevina olevan ajatuksia asiasta.

Haluaisin yhdistää graafisen suunnittelun, sosiaalisen median, ruokabloggaamisen sekä lasten (ja miksei aikuistenkin) opettamisen. Mitä mielikuvia tämä sinussa herättää?

Tiedätte, että kouluruoka-asiat ovat minulle tärkeitä, lasten suhtautuminen ruokaan ja ravitsemukseen on aivan liian heppoisesti ohitettava asia ja tiedätte, että Jokis palvelee sosiaalisessa mediassa. Jokiksen puitteissa tulen välillä kokeilleeksi erilaisia juttuja, kuten FB Sivun videotervehdykset.

Mitä mieltä olette, herääkö jotain ajatuksia? Minkä tahon puoleen sinä lähtisit kääntymään? Minulle on esimerkiksi ehdotettu Marttaliittoa.

Kaikki ideat ja mietteet ovat tervetulleita, tässä kehitään kasaan uutta ammattia.

PS. Tsekatkaa ihanan ystäväni Elisan uusi blogi Alaks olee? Se käsittelee ystävyyttä, tutustumista ja asioita jotka liittyvät niihin.

PPS. Arvonta suoritetaan pikapuoliin, kysymykseen saa edelleen vastata mutta arvontaan niillä ei osallistu.

Tastecasting eli maistelulähetys

Jo jokunen tovi sitten latasin Jokiksen Facebook Sivulle toisen videotervehdyksen, aiheenaan Tastecasting. Ajattelinpa, että tehdäänpä siitä nyt ihan oikea postauskin. Haluan siis ettei kukaan jää paitsi tästä sosiaalisen median konstista, joka epäilemättä jonain päivänä rantautuu Suomeenkin. Se nimittäin on noussut maihin jo Ruotsissa, tsekkaa vaikka Tastecasting.se...



Idea on siis se, että ravintola lähestyy Tastecastingin jäseniä ja kiinnostuneet jäsenet ilmoittautuvat ravintolan tapahtumaan (max 10 henkilöä). Ravintola ruokkii ja juottaa nämä tastecastinglaiset ja rahan sijasta nämä maksavat paukuttamalla rumpuja sosiaalisen median välineissä, kuten Facebookissa, YouTubessa, Twitterissä, Flickrissä, nykyään epäilemättä myös Foursquaressa, MySpacessa... Ja tottakai myös bloggaavat ruokablogeissa ja muissa. Parhaissa tapauksissa noiden kymmenen ihmisten viestit näkevät sadat tuhannet ihmiset, riippuen henkilöiden sosiaalisen median presenssin voimakkuudesta. Se mainos tulee ravintolalle takuulla halvemmaksi, kuin Helsingin Sanomien sunnuntainumeron etusivun mainos, joka kustantaa viisinumeroisen summan.

Minä tuossa videolla mietin sitä kuinka ravintola tottakai laittaa tuona iltana vain ja ainoastaan parhainta parastaan, ja kuinka se tavan syöjän ja juojan kokemus voi poiketa paljonkin. Syystä ne ravintolakriitikotkin pysyttelevät anonyymeinä. Vai mitä?

Mutta mitä mieltä olette tästä konseptista ylipäätään? Kovastihan yritykset yrittävät sosiaalista mediaa hyväkseen käytellä...

PS. Videotervehdyksienkin suhteen otetaan aihe-ehdotuksia vastaan ;)

Vegfest tulee taas, heti huomenna!

Eilen keskiviikkona oli jälleen kasviskeskiviikko, mutta huomenna perjantaina 21.5. Tampereella alkaa kolmipäiväinen Vegfest 2010! Edellinen Vegfest oli elokuussa 2008 ja nyt Tampereen Keskustorin valtaa jälleen setti kasvisruokakojuja, vegaanisten tuotteiden esittelijöitä, keskustelutilaisuuksia ja monia muita juttuja.

Näkisin, että kahdessa vuodessa on ehtinyt tapahtua jos jonkinmoista tälläkin saralla, joten luvassa lienee uusiakin metkuja. Maistatusteltalla on muun muassa tuoreruokaa, seitanpihvejä, hamppua. On juttua luomuruokapiireistä, raakasuklasta ja muista superfoodeista, elokuvanäytöksiä, puhetta eläinten tehotuotannosta, veganismin abc:stä ja lasten vegaaniruoasta. Onpa mukana pari ruokabloggaajaakin, honeysucklebeet eli Amir Arisson sekä Veg'Arome eli Laura Nissinen.

Laaja valikoima kaikkea, tsekkaa itse! Minä ainakin menen maistelemaan.

Valkkaria virtuaalisesti

Ai niin, on meinannut unohtua! Tänä perjantaina, eli 21.5. on jälleen ViiniTV:n Virtuaalitastingin aika! Tämä mahtaa olla neljäs kerta, kun virtuaalisesti maistellaan, mutta omaa laatuaan ensimmäinen sillä tällä kertaa maistellaan ensimmäistä kertaa valkoviiniä.

Homma hoituu jälleen tutussa vanhassa paikassa, eli http://www.tinychat.com/viinitv ja moni muukin asia on jo tuttua. Mutta kerrataanpa nyt mitä sinun tulee tehdä:

1. Osta Alkosta Bianco di Custoza Terre in Fiore, Italia (8,99€)
2. Klikkaa itsesi perjantaina kello 19 chattihuoneeseen
3. Salasana on helppo muistaa, se on viinitv
4. Rupattele viinistä rennossa tunnelmassa

Eli perjantaiksi pullo tätä kyseistä valkkaria Alkosta, itse tapahtumaan voit ilmoittautua Facebookissa tai olla ilmoittautumatta. Voit ainakin vakoilla kuka on ilmoittautunut osallistujaksi.

Mitä Jokiksen osallistumiseen tulee, voi olla sillä illalla muuta ohjelmaa sattuneesta syystä johtuen, mutta ei voi tietää. Jännittäviä aikoja eletään. Katsohan noita muita virtuaalitastingpostauksia, saat vähän hajua mitä tapahtuu.

Katy on rosé

Vaikken kesästä niin välitäkään, niin tästä kesästä voi tulla ainakin heleän punainen. Alkoon on nimittäin tullut Thatchersin Katy Rosé -siideriä, sitä mitä piti metsästämällä metsästää vielä hetki sitten. Se on siideriksi hyvin erilaista, onhan se roséeta.

Minä kun hain omaa paria pulloani, tulin puhuneeksi vieressä ostoksia harkinneen naisenkin tähän heräteostokseen. Meille molemmille ystäväni Maiju pullot sitten myi, kiitos vaan Maijulle :) Ja toivottavasti suositukseni vastaanottanut nainen nautti omasta pullostaan.

Kesäistä raikasta kokemusta pullossa, kehottaisin kokeilemaan kun sitä nyt on saatavilla.

Iloinen tarjous keittiötarvikkeista!

Kevät ja kesä on retkeilyn aikaa, ja osa retkistä eittämättä suuntautuu Tampereelle. Siksipä siis Jokis ja Iloinen Keittiö uusivat joulun ajalta tutun tarjouksen sekä muualta kyläileville että Tampereella jo oleville, sekä kaikille muillekin! Jokiksen lukijoille siis alennusryminää, ihan koko kesän, Iloisessa Keittiössä.

Jokis-blogin lukijoille nyt elokuun loppuun saakka kaikki normaalihintaiset tuotteet -10 % Iloisesta Keittiöstä ja tämä koskee sekä myymälässä, että nettikaupassa tehtyjä ostoksia.

Mainitse ostoksia tehdessäsi Jokapäiväistä Leipää -blogi tai linkitä tämä postaus verkkokaupassa asioidessasi tilauksen viestikenttään. Näin saat siis -10% normaalihintaisista tuotteista elokuun 2010 loppuun asti.

Löytyy tässäkin blogissa testattuja pizzaritilöitä, avain oivalliseksi osoittautuneita kalakattiloita ja niitä ranskalaiskoneita, jotka kasvattavat habaa kun niiden kanssa työskentelee! Grillausjuttuja kuten maissipiikkejä, veikeästi kuvioituja pahvivuokia leivonnaisille, tippakaulureita perjantaipulloille ja muille pulloille... Valmistujaislahjaksikin varmasti sopivaa juttua vaikka kuinka, moni ensikoti voi kaivata etenkin leikkuulautoja, raastinta tai vaikka huikeaa bonusta morttelia!

Eli Tuomiokirkonkatu 34 on osoite ja tiedossa on muun muassa minun himoitsemiani RBV Birkmannin lumihiutale- tai kristallisilikonivuokia:


Näytä suurempi kartta

PS. Kun käytte toukokuun aikana, teillä on mahdollisuus osallistua IK:n viikkoarvontoihin! Lisää niistä puodin Facebook Sivulla.

Jokapäiväistä Leipää tekee yhteistyötä keittiötarvikeliike Iloisen Keittiön kanssa, asiaan kuuluvat postaukset tunnistat tästä keltaisesta laatikosta ja Iloisen Keittiön logosta!

Mannaa suklaasta vaniljanaamoille

Mannapuuro on niin lapsuuden juttu, että kun näen jotain mannaista, lankean siihen. Tällä kertaa uutuus, joka veti minua puoleensa oli Risifruttin Suklaamanna eli suklaamannavanukasta vaniljakastikkeella. Se ei näytä järin vetävältä mönjältä, mutta koskapas nuo valmisvanukkaat olisivat näyttäneet?

Risifruttilla on iät ja ajat ollut mannatuote, mannavanukasta metsämarjakastikkeella ja se silloin tällöin lounaan kruununa maistuu erittäin hyvin. Tämä suklaamanna sen sijaan oli melko turha tuttavuus, mutta iloinen purkki eroaa takuulla hyllystä ja lapset tulevat iskemään silmänsä siihen. Etenkin jos se on kovin matalalle sijoitettu niinkuin se minun lähikaupassani oli. Vaniljakastike ei maistunut paljon miltään ja suklaamanna oli vähemmän mannaista kuin suklaista vanukasta.

Olen pahoillani, mutta tämä oli vähän blah blah blaa. Suklaavanukkaatkin alkaa olla niin nähty juttu...

Urku pauhasi ja soi

Hyvässä seurassa on ruokakin parempaa, joten kun ruoka on erityisen hyvää, hyvä seura tekee siitä ihan huippua. Minulla on ollut onni ystävystyä kaltaisteni ruoanrakastajien kanssa. Kaikki lähti siitä, kun ryhdyimme käymään vanhojen opiskelukavereideni kanssa kerran kuukaudessa terassilla vaihtaakseemme kuulumisia. Siitä on päädytty siihen, että käymme tosissamme syömässä ja terassikaljoittelu on jäänyt huomattavasti vähemmälle.

Toukokuun 2010 kohtaamisemme oli maakuntamatkailua Kangasalle, sillä kävimme tyyppaamassa  Lähellä-kirjan ja Masuunin entisen keittiömestarin Heikki Ahopellon uuden työpaikan, Hotelli Urun ravintolan. Sopivasti yhteisen illallisemme päivänä ravintola Urku siirtyi kesälistaansa, eli ajan hermolla oltiin! Olimmehan yhdessä käyneet tyyppaamassa Heikin aikana Masuuninkin, Urku oli selkeästi myös vierailtavien listalla. Heikki alkaa käydä tutuksi ;)

Kyseessä on siis hotellin yhteydessä oleva ravintola, aivan kuten Masuunikin on hotellin yhteydessä. Sisustuksensa suhteen se on ehkä nähnyt parempiakin aikoja, viihdyimme mutta tulimme rehellisyyden nimissä miettineeksi ettei tuolien huputtaminen olisi pahitteeksi... Tarjoilijamme oli rempseä säntäilijä, mukava mies jonka pasmat saattoivat olla pikkuisen sekaisin. Ei se niin vaarallista ole :)

Saimme keittiöstä tervehdykseksi kurkkukeittoa hunajalla ja kyytönmaitojogurtilla, hieman suolaisen oloista mutta maittavaa. Joukkion nuorimmainen, selkeästi alaikäinen Pinja ei kurkkukeittotervehdyksestä niin välittänyt, mutta leipäkorin anti meni sujuvasti alas kuten myös alkupalaksi hänen, äitinsä Tiinan ja minun valitsemani korvasienikeitto. Erittäin hyvää keittoa!

Pöytäämme kiikutettiin myös alkajaisiksi Maijalle ja Samulille tuoreita salaatteja, yrttejä ja marinoitua maatiaistuorejuustoa, sekä Marille tuoretta parsaa tomaatin, basilikan ja parmesaanin kanssa. Tyytyväistä sakkia oltiin ainakin alkupalojen jälkeen. Pääruokaa saimme hieman varrota, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Seuraavaksi pöytään tuotiin neljä kappaletta parsarisottoja kyyttösmetanalla ja lehtipersiljaöljyllä sekä kaksi lautasellista kyyttövasikkaa talon tapaan. Parsarisotto, allekirjoittaneen haarukassa oli ainakin pirullisen hyvää ja sitä olisi voinut syödä huikeasti paljon enemmänkin.

Kyyttö tarjoiltiin perunamuusin kanssa ja sekin teki toisella puolen pöytää kyllä kauppansa, enkä epäile sitä hetkeäkään sillä kyyttö on hyvää ja Heikin keittiössä sitä osataan myös valmistaa. Annokset ovat muuten sellaisia sopivan kokoisia, ainakin jos syö alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan. Jos menet pelkälle pääruoalle, tilaa saman tien tuplat!

Hoopo tarjoilijamme kun otti jälkiruokatilauksiamme, kirjoitti meidän kaikkien kohdalle jotain tyyliin "panna". Emmehän me kuitenkaan samoja asioita tilanneet, puolet seurueestamme valitsi pannukakkua (tarpialaista) ja puolet sitten panna cottaa. Raparperi oli ikävä kyllä saamattomissa, mutta eipä hätää, keittiö korvasi raparperihillon omenahillokkeella ja hyvin meni alas. Pannari on ihan parhautta, vaikka työkaverini Jaakko ei moisesta hulluttelusta välitäkään. Menetät paljon kaveri!

Jäimme pohdiskelemaan mistä mansikat olivat tulleet, sillä ne olivat kotimaisen pienen oloisia ja maistuvia, mutta tuoreita. Lienivätköhän sitten kasvihuoneesta, jääkö muita vaihtoehtoja? Eipä tullut kysyttyä, ehkä asiaan nyt joku vastaa kun tässä asiaa mietin. Pääasia, etteivät maistuneet väliseinältä niinkuin monet ulkomaiset jättimansikat, joita nyt jo kaupoissa näkee. Panna cotta on tästä eteenpäin nimeltään muuten "tytin tytin". Kuulemma sekin oli hyvää.

Olisi virhe jättää juustot valitsematta, sillä Armas-juustot vaan ovat ihan pirun hyviä! Neljää sorttia juustoa, yksi mansikalla maustettu joukossa. Etualalla suosikkini Kyyttö-Juhana, valkohomejuustojen a-luokkaa.

Tulimme yhdessä siihen tulokseen kotiin Tampereelle ajellessamme, että ruoka oli oikein hyvää mutta kokemuksesta jäi sellainen vau-efekti puuttumaan. Ruoasta ei puutu mitään, joten nyt ehkä korjausliikettä atmosfääriin. Aloittaa voisi vaikka siitä, ettei ruokasalissa edes hiljaa kuulu klassikoita kuten Popedaa, J. Karjalaista, Cheriä... jotain vähemmän tunnistettavaa, lyriikatonta ehkä?

Kärsivällisyyskin kasvaa

Lorinaan on jo tottunut, onhan sitä nyt reippaan kuukauden kuunneltu. ZENGROW™ Pöytäpuutarha pöhisee ja ajattelin tarjoilla kuvamateriaalia tilanteesta tämän viikon maanantailta. Pak-choi eli pinaattikiinankaali on edelleen rohkaistunein tapaus, isoja ihania lehtiä tulee ja onpa niitä tullut jo syötyäkin.

Ruohosipuli voimaantuu koko ajan lisää ja lisää, maku on erittäin hyvä ja kirkas! Leikkaan sitä ahkerasti, jotta se saisi enemmän pontta ja rehevöityisi.

Vihanneskrassi rehottaa vaikka sitä miten leikkaisi, korkeutta se tosin ei uskalla kasvaa jostain syystä. Eipä tuo mitään, heivaan siitä pienen satsin aina silloin tällöin ääntä kohden ja toivon sen sisuuntuvan vielä lisää.

Basilikat ovat hitaimpia joukossa, molemmat. Korkeutta kasvavat nyt melkoisella kohinalla, vielä kun rehevöityisivät hieman. Leikkaan varovaisella otteella, ja molemmissa on aivan mahtava maku! Sanokaa mitä sanotte, mutta pistän suuhuni mitä leikkaan kun se on terveen väristä kerran.

Tässä on nyt kaksi veden vaihtoa takana, ensimmäinen vaihtohan tehtiin kaksi viikkoa käynnistämisen jälkeen ja seuraava taas kaksi viikkoa siitä eteenpäin. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen aloin antaa kasviravinnetta, vedenvaihdon yhteydessä kuten ohjeissa sanottiin. Olen päässyt vähän syömäänkin toki, mutta ei tässä vielä mitään hurjia salaattipippaloita ole pidetty. Katsellaan tilannetta kuitenkin.

Niin ja en ole valaissut reppanoita yötäpäivää, ehkä se tekisi selkeän eron kasvun kohinaan? En tiedä, mutta minä yritän nukkua tässä samassa huushollissa ja silloin täällä ei mikään valo pala. Mikäs hätä tässä, valmiissa maailmassa.

PS. 300. jäsen ZenGrow'n FB-ryhmässä saa kuulemma pöytäpuutarhan!

Parista perjantaipullosta pyöryköihin

Hurjaakin hurjempi Hulk eli vihreä tarra ei kampita aikuisia ihmisiä, joten oli täysin mahdollista Minnan kanssa rantautua perjantaina O'Hara's Free Houseen ja tilasimme muutamia siidereitä. Kyseisessä juottolassa on suorastaan syntisen hyvä lista siidereitä pullossa, jos oikein muistan kuulin suorastaan hävyttömän lukeman 40...

Yhdet töiden jälkeen on käsite, tottakai se on vähintään kaksi. Minä aloitin Dunkertons Black Foxilla, joka ei ole aivan yhtä hurjaa kuin Dunkertonsin Premium, johon myös olen tutustunut. Musta kettu oli varsin kelpoa, ja niin ilmeisesti oli Sheppy's Organic Cider jota Minna vieressäni siemaili. Maistettiin toki toistemmekin juomia ja pakko sanoa Minnankin tehneen hyvän valinnan. Molemmat aloitimme siis luomuilla, minä vähän makeammalla kuin Minna.

Allekirjoittanut jatkoi Sheppy's Falstaffilla, jota baaritiskin toisella puolen baarimikko kehui omaksi suosikikseen. Tällä siiderillä ei ehkä ollut ihan yhtä ilmeikästä makua kuin Black Foxilla, mutta kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin varsin kelpoa. Minnankin valinta taisi olla aavistuksen heikompi toisella kierroksella kuin ensimmäisellä, taisinpa kuulla huulilta karkaavan sanan mehu... Samuel Smith's Organic Cider sai sen aikaan. Hihittelimme etiketin massiiviselle tekstimäärälle, fontitkin huvittivat. Maku sitten enää ei huvittanutkaan, se oli vaan tylsä.

Ei kerrota kellekään, että päädyimme jatkamaan Gastropub Nordiciin, lähinnä ruoan takia. Siellä mentiin juomapuolella vanhoilla tutuilla, mutta olin kuulevinani puhetetta siideriviikkojen lähestymisestä. Noo mutta se ruoka, riistapyörykät oli erittäin hyvä valinta eikä ollut vissiin Norjan ankkakaan pahaa. Naapuripöydässä ihanat Tiina ja Esa olivat syömässä RuisReinoja, jotka lienevät vakkarivalinta, tai siis olen kuullut juttua ;)

Tarra on ratkaisu kaikkeen

Tasan kymmenen vuotta sitten olin kymmenenneksi viimeistä päivääni alaikäinen ja siihen ikääni mennessä olin tasan kerran yrittänyt ostaa alkoholia, kauppiaan häpeäksi kerrottakoon menestyneeni erittäin hyvin asian suhteen. Mutta minua ei kampittanutkaan vihreä tarra ovella...

Luin Aamulehdestä kuinka Pirkanmaalla Tampereen Kauppakamarin johdolla monet yritykset ovat lähteneet tarroittamaan oviaan vihrein tarroin ja Aamulehti otsikoi "Vihreä tarra estää liian nuorten viinaostokset Pirkanmaalla". Kertokaahan nyt, että kasvaako siitä vihreästä tarrasta Hulk vai onko se suoranaista kryptoniittia alaikäisille ostajaehdokkaille? Miten tarra estää yhtään mitään?

Ulko-oven tarroista puheenollen tiesittekö, että ravintolan siisteys selviää pian ulko-oven tarrasta? Näin uutisoi Helsingin Sanomat ja herää taas kysymys, että milläs tämä tarra tätä siisteyttä valvoo? Tarjoilija kompastuu koipiinsa, rytinässä uudelleensijoittaa kolmen annosta parsaa hollandaise-kastikkeella kokolattiamatolle ja tarra ovessa ulvoo kuuden korttelin säteellä itkuvirttään?

Voi olla, että otan nyt turhan herkästi tämän, mutta kuka ylipätään sisälle mennessään niitä oven syrjässä olevia tarroja vahtii? Jei, kerran siivositte kunnolla, saitte tarran, mahtavuutta! Entäs tämä tyylikäs, klassisen skandinaavisen tyylikäs ravintolanne, ei siisteystarraa oven pielessä, mahtaa olla likaista? Mi-tä? Jaaha, ei harmaata työvoimaa vastustavaa tarraa, nyt on pimeää sakkia keittiössä!

Muistatteko häpeätarran, joka ei saanut kauppiailta kannatusta? Mikä on tämä vimma tarroittaa kaikkien kauppojen ovet? Kertokaa minulle.

Kana ja kalkkuna kohtasivat kurmeen

No, oli minulla Home Deli -päivä, silkasta uteliaisuudesta. Kokeilin huvin ja murheilun vuoksi Gourmet Snacks Chicken & Turkey eli ensimmäisellä kotimaisella kurmeenaksujen kanaa ja kalkkunaa. Iloisen keltaisia ja oranssin punaisia voitaikinamöllejä tunnistamattomalla tahnalla siis.

Kyllä näitä mieluummin syö kuin turpaansa ottaa, maistuivatkin etäisesti siipikarjalta. Vastaavanlaisia, ehkä paljon paljon parempia kana- ja kalkkunatäytteisiä minipaistoksia saisi aikaiseksi kotikeittiössä melko pienellä vaivalla, jos menee taikinan suhteen siitä missä aita on matalin. No mutta, kyllä näitä jonain vierasvarana paistaisi, ei ne huonoja ole.

Jollain pelottavalla tasolla kiinnostaa ehkä tuo Mango & Exotic Fruitskin, vaikka en kyllä mitenkään usko sen maun miellyttävän minua.

Metallinhohtoinen jäätelökesä

En odottanut sen tosissaan olevan kullan värinen, en sitten alkuunkaan. Niin siis Magnum Gold -jäätelön en odottanut olevan sen värinen kuin se sitten lopulta oli. Kevyt hämmennys vaihtui hulluun himoon, sillä kuka voi jättää haukkaamatta Magnumista? Ei värillä niin väliä, kun kyseessä on Magnum ;)

Se oli siis kullanhohtoinen maitosuklaakuorrute. Kuorrute raksahti rikki ihaniksi paloiksi, juuri niinkuin sen pitääkin. Ja voi jäätelöiden jumalat! Merisuolalla maustettua kinuskikastiketta vaniljajäätelön kaverina! Suolajutut on nyt kertakaikkiaan niin SE juttu makeissa asioissa.

Kyllä vain, suoranaista syntiä harakoille. Löytyy hiilareita, sokeria, rasvaa, kaikkea mikä tekee synnistä syntiä. Oi tätä jäätelökesää! Mitä kaikkea hyvää ja syntistä sitä vielä tuleekaan huulille vietyä ja imaistua :P

Leveät perät liikkuu levänkin voimalla

Voi olla, että minut ovat vietelleet monetkin epäterveelliset asiat, joita on ehkä ryyditetty aromivahventeilla ja muilla myrkyillä. Mutta on minulla terveellisiäkin intohimoja. Kuten nyt esimerkiksi nämä levät tässä.

Olen intoa piukassa Stockmannin Ajatukset Aasiassa -teemaviikon vuoksi. Yksi hyvä syy sille on ruotsalainen Renée Voltaire. Tässä on nimittäin kyse Renéen leväsalaatista, jossa on wakame-, kombu-, akamodoki-, ogonori- ja agar agar -leviä kuivattuna. 10 minuutin liotus vedessä, kevyt satsi vasta raastettua inkivääriä, loraus soijakastiketta sekä sesamiöljyä... herkkua ruokapöytään!

Kuvassa olen jatkanut salaattia hieman surimisuikaleilla, joita jäi onigirisessioistani. Mausteena myös rontti ropaus furikakea. Erittäin mukava kombo.

Okei, kaikille levän koostumus ei ihan iske. Onhan se kosteana vähän ehkä limaisen oloista ja monille suomalaisille levä tarkoittaa lähinnä myrkyllistä sinilevää hankaloittamassa elämää parhaimpaan uima-aikaan tai noria mikä ympäröi makisushia. Muiden syötävien levien (kuin nori, ei sinilevä) perässä täytyy vähän seikkailla: etniset puodit sekä esimerkiksi Runsaudensarvi tarjoilevat joitain leviä. Tässä setissä on viittä eri levää, moista kokoelmaa saa todella metsästääkin!

Wakame on kuulemma hyvä omega-3:n lähde, myös kalsiumissa löytyy. Kombussa sen sijaan on glutamiinihappoja, niillä on ilmeisesti oma valtaisa osansa umamin salaisuudessa. Epäilyksettä muissa kolmessa levässä on myös omat erinomaiset ominaisuutensa!

Tykkään muuten kovasti myös Renée Voltairen tuotteiden visuaalisesta ilmeestä, olenhan heikkona kauniisiin tuotepakkauksiin ;)

PS. Arvontaan voi edelleen osallistua, ravintolaruoka mielessä.

Rentun ruusulla vietelty

Tämä liemi on tehty renttujen ruusuista, tämä liemi on Viettelystä. Ostin pulloni taannoin Mama's Cornerista enkä tiedä onko Joswolan väki käynyt maantien ojassa poimimassa hormansa, mutta intensiivinen on maku!

Totuushan se on, että horsma on aika pitkälti rikkaruoho, mutta samalla luonnollisen yrttitarhan herkullinen osa. Horsmia hortaillaan, ja siinä missä Viettelys on valmistettu horsmankukista, voi maitohorsmista käyttää hyväkseen myös lehteä ja vartta: rypsiöljyssä paistettuna aivan järkyttävän hyvää! Muistuttaisin, että aktiivisin hortailuaika on aivan käsillä!

Viettelys on siis intensiivinen juomatiiviste, joka kannattaa lantrata vaikkapa kivennäisvedellä tai miksi ei vaikka kuohuviinillä! Minä käytän naturellia kivennäisvettä ja lopputulos on erittäin kiva, eroaa huomattavasti maustetuista vesistä ja myös tavanomaisemmista mehutiivisteistä. Lapsille tämä voi ehkä olla aavistuksen turhan voimallista, mutta kaikkeen tottuu.

Joswolan valikoima näyttää muutenkin mielenkiintoiselta, kuusenkerkkä & terve -marmelaadikin on varmasti jännittävää...

Ministi patukkaa naisille

Ne on ne toiset naiset, ne naiset jotka hakevat erityisesti "pieniä makunautintoja". Näin siis Leaf Suomi lehdistötiedotteessaan puhuu näistä uusista Tupla minipatukoista, joita on kahta sorttia: Tupla Red ja Tupla Mini. Ja niin, ne on minejä juuri siksi, että toiset naiset ovat kohderyhmänä. Minä sen sijaan uskon lujasti, että koolla on väliä ja suuri on kaunista.

Toinen näistä on sitä ihan tavallista tuttua ja turvallista Tuplaa, sitä mitä on myyty pieni iäisyys. Redissä sen sijaan on marjaisia sattumia, yhdistelmää mustikasta, vadelmasta ja boysenmarjasta. Mukava raikas kokemus ja okei, kivassa pienessä koossa. Kuka tätä marjaista elämystä nyt king size -koossa... ketä minä nyt yritän huijata, menisi se niinkin ;)

Kyllä nämä varmaan oman ekologisen lokeronsa löytävät, ne toiset naiset kun oikeasti haluavat pieniä makunautintoja ja piilottavat mieluummin veskoihinsa sitten vaikka useamman tällaisen kuin jäävät kiinni ison suklaapatukan ostamisesta. Hinnalla näitä ei ole pilattu ja pienen suklaanhimon kampittavat tuplateholla.

Eivät siis ole huonoja ja vaikka tuo kohderyhmäajattelu minua nyppisikin, niin tiedostanhan minä, kyllä tuotteella on kohderyhmä oltava. Suklaalla se varsin usein on naisista koostuva. Tämäkin nainen lankesi kaupan hyllyllä.