Tehtäviä Suomen syöjille, juojille, kaikille

Meille suomalaisille syöjille ja juojille, ruoanlaittajille ja -tuottajille ja kaikille on annettu tehtäviä. Oltiinpa työryhmän viime torstaina julkaistusta raportista mitä mieltä tahansa, maabrändivaltuuskunnan Tehtävä Suomelle -listalta löytyy minusta hyviä perusmuistutuksia meille kaikille.

Poimin muutamia ruokatehtäviä, jotta voisimme Marjapuuron sanojen mukaan "kääriä hihat"!

Valtuuskunnan tähtäimenä on, että 50% ruoantuotannostamme olisi luomua vuoteen 2030 mennessä. Siihen vaaditaan myös ostovoimaa ja sitä, että vaadimme kauppojen hyllyille, ostoskoreihimme luomua. Sama pätee tehtävissä kotimaiseen kalaan ja minä sanon, että uskaltakaa vaatia kauppaanne marinoimatonta lihaa! Vaikka luomu ja naturelli jostain käsittämättömästä syystä ovat kalliimpia, kun ostamme oikean määrän emmekä ylimääräistä, se ei paljoa kalliimmaksi tule. Siten ei tule heitettyä ruokaa hukkaankaan.

Ei ihan mahdoton tehtävä eihän?

Meidän metsissämme on halpaa ja hyvää ruoka-ainesta, kotimaista superruokaa, niinkuin Ravitsemusuutiset otsikoi. Sieniä, marjoja, villiyrttejä! Olen valmis alkavana vuonna kokeilemaan jälleen yhtä itselleni uutta ruokasientä, ja mikä jottei jonkun nuorista sukulaisista vihkimään jonkin sienipaikkamme salaisuuteen (tokikin asia pitää varmistaa äidiltä, puhutaan sentään perheen salaisuuksista ;)).

Ei edelleenkään täysin mahdottomia tehtäviä, päin vastoin! Ameliessa kaimani Hanna kirjoittaa, ettei tässä mitään yllättävää teemoittelunsa puolesta ole, mutta käsittely on aavistuksen yllättävä. Aivan, harva muu brändi heittää pallon näin vahvasti viidelle miljoonalle ihmiselle.

Jos maailman parhaassa ravintolassa Nomassa tehdään ruokaa maassa talvehtineista jotakuinkin mustista porkkanoista, mikseivät suomalaiset ravintolat selviäisi niille annetusta "särkikaloista gourmet-herkkuja" tai pullovedestä luopumisen tehtävistä? Kyllä sieltä joku keksii jostain karpista ja ruotoisesta säyneestä jotain suomalaista hyvää, eikö vain? Meillä on pirun hyviä ammattilaisia ravintoloiden keittiöissä!

Onhan meillä nyt sen verran luottoa? No, kaikki eivät siihen usko, tai ainakaan Aamulehden kolumnisti Pekka Aalto ei usko. No, kai se urheilutoimittajakin syö elääkseen...

Suomalaiset ovat tunnettuja juomisestaan, mutta se Drink Finland -asenne, jota raportti peräänkuuluttaa kumpuaa meidän vesistöistämme eikä suinkaan pullosta. Minä tykkään juoda hanavettä, ja heti kun näin vesi-tastingin idean niin ryhdyin miettimään miten saan eri paikkakuntien vesiä tastingiin. Meillä on hyvää vettä juodaksemme, olen sen asiaa ajanut ennenkin!

Leo Stranius huomioi, että paino on luomuruoalla ja puhtaalla vedellä sekä rauhansohvittelulla. Kaikki asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän osa ruokapöydässä sopivia. Sovintokin tulee helpommin, kun on hyvää ruokaa syötävänä.

Ei metallinhohtoa, turhan trendikkäitä nopeasti vanhenevia kikkailuja, vaan tehtäviä meille jokaiselle. Tehtäviä, jotka ovat takuulla tehtävissä. Vai väitätkö vastaan, onko tuossa joku sellainen sinullekin osoitettu tehdävä johon et jostain syystä pysty?

Se lähtee pienistä teoista ja uskosta itseemme. Pienistä jutuista syntyy suurempia juttuja!

PS. Jos sana "brändi" ei aivan avaudu, niin kyse on "polttomerkistä" josta jokin (tässä tapauksessa siis Suomi) on tarkoitus tunnistaa. Useimmiten jokin brändi koostuu niin visuaalisesta ilmeestä kuin arvoista jne. joita tälle jollekin taholle on määritelty. Tutustu vaikka Skypen Brand Bookiin. Brändättävä taho voi toki olla taviskin.

Ei ne silakat sitä tiedä, että ne esittävät etanoita

"Ei voi olla todellista" sanoi äitini, kun kerroin mitä laitoin sunnuntaina ruoaksi.

Tykkään kovasti silakkapihveistä, mutta en sitten laisinkaan niiden valmistamisesta. Silakka on suosittavien kalojen listalla, joten riemastuin kun Sillä Sipuli -blogissa oli tehty silakoita etanapannuissa! Tykkään etanoistakin, joten kovin kauas eivät voi etanoiden tapaan laitetut silakat jäädä tykkäämistä herkuista. Eli touhua piti kokeilla.

Koska olen erilainen nuori, päätin erottautua Merituulin jakamasta reseptistä, antaa ikään kuin lisävaihtoehtoja teille rakkaat Leipääntyneet! Jos silläsipulilassa silakat maustettiin persiljalla sekä ruohosipulilla mustanpippurin, suolan ja valkosipulin ohessa, minä maustoin voini rosmariinilla, valkopippurilla, valkosipulilla sekä mustapippurilla.

Toiseen pannulliseen (6 kpl) silakkafileitä kiersin silakkarullan sisään kylmäsavustettua lohta ja toiseen pannulliseen (myös 6 kpl) kiersin vuohenjuustoviipaleita. Sitten nakkasin kunkin silakan päälle maustevoita ja nuketin uunissa 225 asteessa 15 minuuttia. Ja oli hyvää!

Jos joku olisi ollut kanssani syömässä, olisi sillä jollain ollut kissanpäivät!

Inez on kehityskelpoinen tipu

Kun jotain odottaa tosi tosi tosi paljon, tuleeko samalla mananneeksi sen jonkin keskikastiin?

Useampikin suosikkipaikoistani Tampereella kuuluu Gastropubien ketjuun ja olen ollut vähintäänkin innoissani tuoreimmasta lisästä, eli tapasbaari Inezistä, joka avautui torstaina Pellavatehtaankadun ja Kyttälänkadun kulmaan melkoisen kivalle liikepaikalle (sitten kun näistä parkkihalli- ja talonrakennushommista vaan päästään). Voin jo mielessäni nähdä, kuinka kesällä Koskipuistosta lomailijat piipahtavat syömässä parit tapakset ja siirtyvät takaisin puistoon!

Kävimme ystävien kesken perjantaina alkuillasta tsekkaamassa paikan alustavasti, syömässä ja juomassa lähinnä. Alustava arvioini paikasta on, että se on kehityskelpoinen.

Oma ruokavalintani tapahtui á la carte -listalta, mutta Esa ja Tiina valitsivat tapaksia (jotka vaihtuvat päivittäin). Kuvassa on allekirjoittaneen annos, joka sisälsi chorizolla täytettyä mustekalaa ja se oli kelpoa. Tiinan äiti piti listalta valitsemaansa serranokinkulla peiteltyä lohta turhan suolaisena. Tarkkailin Esan ja Tiinan saamia tapasannoksia ja en voinut välttyä ajattelemasta, että Saludissa tapastelemani jutut näyttivät herkullisemmilta. Erityisempää ihastelua pöytäseurueestamme ei kuitenkaan irronnut, jäi vähän sellainen "alku aina hankala" -fiilis.

Toistaiseksi Nordic, Piemonte ja Tuulensuu pitävät kolmen kärkensä mitä gastropubeihin tulee. Mutta tämä sisustukseltaan aavistuksen odottamaton, mutta kohtuullisen tyylikäs paikka sijaitsee naapurissani, joten saatan hyvinkin pitää sitä silloin tällöin olohuoneenani. Ruokapuolta minun täytyy koetella enemmän, mutta koen yleisfiiliksemme perusteella sen kaipaavan kevyttä terävöitystä.

Kyllä me siellä silti useamman tunnin viihdyimme, saimme ihan toimivaa palvelua ja olen valmis menemään paikan päälle uudestaan.

Puljonki pahistelee hillolla

Mun äiti on se, joka mulle normaalisti diilaa paholaisenhilloa, johon olen siis auttamattomasti koukussa. Antaa varmaan hyvän kuvan, että äiti diilaa tyttärelleen. Oh well...

Pistin Stockmannilla merkille, että takuuvarma liemifirma Puljonki on tuonut markkinoille oman Paholaisen hillonsa. 900 grammaa siistiin tölkkiin pakattua tavaraa!

Tölkki, jonka sisältö pitää avaamisen jälkeen imaista 3-4 päivässä eli nyt minä syön kaikkea Paholaisen hillon kanssa pari kolme päivää. No, erinomaisen hyvä tekosyy syödä juustoa, äyriäisiä, lihaa, ruisleipää, kaikkea hyvää. Pakastimessa on ainakin katkarapuja odottamassa hetkeään...

Aineslista tässä hillossa on muuten ok, mutta muunneltu maissitärkkelys hieman mutristi huuliani. Hillo ei ole huonoa, mutta äidin diilaama hillo on parempaa. Hinta ei ole huokea, kotona tämän tekeminen tulee halvemmaksi. Vaikka Puljonki onkin suokkareitani, niin tässä hillojutussa tämän tölkin jälkeen taidan passata. Äiti vie Puljonkia 6-0.

Isäni on palvaaja ja muita arkiston helmiä

Tänään torstaina teemme aikamatkan aina vuoteen 1981, aikaan ennen Hannan ajanlaskun alkua, jossa Villen isä pieksee liki vierasta sikaa.

Minna suositteli minulle katsottavaksi videota ja mikäs siinä. Tässä taannoin oli videon aiheeseen sopien puhetta Facebookin puolella siitä, mahtaako monella aikuisellakaan olla hajua mistä ruoka tulee. Isän ja äidin töissä -kokoelman videolla "Isäni on palvaaja" näytetään miten palvikinkkua syntyy. Tämä tyynen rauhallinen arkirealismi on muuten aikanaan esitetty osana Pikku Kakkosta.

Ylen Elävästä Arkistosta löytyy näiden helmien lisäksi muutakin Jokiksen aihepiiriin sopivaa. Tsekatkaas vaikka Suomen ainoa naismylläri tai Näin tehtiin juustoa 1930-luvulla. Saisiko olla Ruokataidetta 1950-luvulta? Revontulivoileipä kuulostaa jo nimensä perusteella erittäin kiintoisalta, tykkään kovasti revontulista.

Jos siis aikamatkailu kiinnostaa, vietäppä tovi Elävässä arkistossa hakusanalla "ruoka" ja katso sitten vuotta 2010 uudestaan. Aikaa voi vierähtää useampikin tovi ;) Vinkkaa kommenteissa ihmeessä suosikkisi myös muille Leipääntyneille!

PS. Pikkulinnut lauleskelivat, että tänään saattaisi olla se päivä kun Inez avaa ovensa muiden tamperelaisten gastropubien jatkoksi.

PPS. Jos nyt heti liityt Jokiksen uutiskatsauksen lukijaksi, niin huomaat joulukuussa liittyneesi Jokiksen uutiskatsauksen tilaajaksi.

Salvia tykkää sinihomejuustosta

Mulle on aivan sama mitä mieltä Pekka Puskan seuraajat ovat voin käytöstäni. Maailmassa on suurempiakin murheita, kun esimerkiksi naapurikorttelissa tapahtui oikeasti hirveitä ja Koreoillakaan ei liene niin koreaa.

Mä tiedän, ja moni muukin tietää, että vanha opiskelukaverini Stella tykkää pastasta voilla ja salvialla. Satuin sattuman oikusta jäämään kaupassa jumiin yrttihyllyn eteen ja siinä tätiarmeijan hälvenemistä odotellessani tuoksuttelin yrttejä ja käteni osui salviaan... ja siitä se ajatus sitten otti ja lähti kohti Stellaa. Päätin kanavoida hänen voisalviapastaansa.

Kotiin päästyäni päätin sitten silkkaa uteliaisuuttani tsekata Niki Segnitin The Flavour Thesauruksesta mitä kavereita salvialle suositellaan. Suositusten joukosta löytyi sinihomejuusto, jota juuri edellisenä päivänä olin saanut päähäni ostaa Juustosopista. Olin hakemassa Kyyttö-Juhanaa, mutta kun en sitä saanut niin hetken mielijohteesta ostin sitten jotain sinistä, Peltolan Blueta.

Ja niin haarukoin ajatukseni ja syntyi...

...Sinihomejuusto-salviapasta

valinnaista pastaa
puoli kourallista tuoretta salviaa
75 g sinihomejuustoa
25 g voita
loraus öljyä
2 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta suolatussa vedessä (kuten Stellan reseptistä voit todeta, hän käyttää tuoreravioleja ja minun valintani oli kiharahko riccioli-mallinen kuivapasta).

Kun al denteen on matkaa jäljellä jotakuinkin se pari kolme minuuttia, jonka tuorepasta ottaa, sulata voi öljyyn pannulla ja nakkaa ensin valkosipuli vähän pehmemään ja porisemaan. Sitten pikapuoliin perään salvianlehdet ja 30 sekuntia myöhemmin murusta joukkoon sinihomejuusto.Valuta pasta ja heitä pannulle, sekoita hyvin ja annostele lautasille. Halutessasi voit suolata hieman ja rouhaista mustapippuria päälle.

Ja bonuksena, jos olet totaalinen juustonrakastaja, voit raastaa päälle parmesaania. Minä en tällä kertaa niin tehnyt, mutta sinua ei estä mikään. Ei edes Pekka Puska.

Näin voi käydä kun tädit saartavat sinut kaupassa, etkä viitsi ruveta avautumaan ja tulee nätti tyttö mieleen kun haistelet vähän yrttejä. Perussettiä ;)

Mitä Hämeenkatu 10 -tulipaloon tulee, se vähän ahdisti ja sitäkin varten kannatti syödä vähän lohturuokaa.

Ystävyyttä, yhteystyötä ja avunantoa patojen ääressä

Kaikki voivat mennä kokkauskurssille, mutta monenko ystävä kurssittaa kokkausta eksklusiivisesti kaverilleen?

Katselin tässä useamman jakson Jamien ruokaremonttia eli Jamie's Ministry of Foodia peräkanaa. Ideahan tuossa Jamien liikkeessä on siinä, että hän opettaa ensin ryhmälle ihmisiä reseptin ja näiden tulee vastineeksi kunkin opettaa se resepti kahdelle muulle, joiden taas tulee opettaa se kahdelle muulle jne. Ei sinänsä pässimpi idea, mutta olisiko sinusta opettamaan kahtakaan kaveriasi laittamaan ruokaa?

Kysäisin jo eilen Facebookin puolella, oletko koskaan opettanut kaveria laittamaan ruokaa. Minä olen luvannut parhaalle ystävälleni opettaa risoton valmistamisen ja jos hän haluaa niin vaikka enemmänkin. Yhteinen ruoanlaittoaika on kuitenkin hyvää yhdessäoloaikaa ja mekin syömme yhdessä usein, miksi emme siis laittaisi ruokaa keskenämme ja vieläpä niin, että se on oppimiskokemus?

Eikä minun oppieni vastaanottajalla ole asiat ihan niin huonosti, kuin noille Jamien oppilailla aluksi ("miltä kiehuva vesi näyttää?"). FB:n puolella jo todettiinkin, että varsin älyttömällä pohjalla tuo homma Brittilässä. Tosin voihan homma olla niin täälläkin, minä en vain näe sitä ympärilläni, kun olen tullut keränneeksi ympärille ruoanlaitosta kiinnostunutta sakkia.

Eikö tämä olisi erinomainen tapa vaikka ystävystyä toisen kanssa?

Katsoitko Jamien ruokaremonttia ja mitä mieltä olit siitä? Omistatko ehkä Jamie's Ministry of Food -keittokirjan?

Miten omavaraiseen talouteen sinä kykenisit?

Lähiruoka on hintojensa puolesta melkoista luksusta, mutta entäs jos pyritään tuomaan ruoantuotanto niin lähelle kuin vain suinkin kyetään?

Kuva: Alisha Vargas

Aamulehden sunnuntain numerossa oli keskustelua siitä, voivatko tiput olla muun värisiä kuin keltaisia ja se sai minut miettimään tietyllä tavalla omavaraisuutta. Kirjoittelin tammikuussa kanojen pitämisestä ja siitä, miten olisi hienoa saada oman kanalan munia aamiaiseksi. Oma omavaraisuuteni rajoittuu tasan yrttien ylläpitämiseen pöytäpuutarhassa (ja juuri nyt sekin on tyhjä) ja metsän antimien keräilyyn omiltakin mailta, mutta olisi kiva kuulla mitä ruoka- ja juomavarantoja teillä kasvaa?

Olisiko teistä pitämään esimerkiksi lampaita ja laittamaan ne itse lihoiksi? Katkaisisitko kevyesti kanalta kaulan? Olen melko vakuuttunut, että jos lihansa pitäisi täysin hankkia ja käsitellä täysin itse, huomattavan moni siirtyisi kasvissyöjäksi. Mitä luulet?

Kaupunkiasuminen toki asettaa melkoisia rajoja omavaraisuudelle, mutta jos katoillamme voisi olla puutarhoja... Mitä jos sieltä tasakatolta kiekaisisi kukko?

PS. Kaikki tiput eivät ole keltaisia.

Vierailijapostaus: Tom Yum Gai brittiläistamperelaisittain

Jokiksen vierailupostauskisaan ei ehkä tullut hillitöntä sumaa postauksia, mutta ehkäpä se on ensimmäinen laatuaan ja innostutte näistä julkaistavista kisapostauksista! Tässä tulee ensimmäinen julkaistava postaus!

Luvassa on muutamia postauksia, ja kuten luvattua, jokaisesta julkaistusta postauksesta sen kirjoittaja saa jotakin. Kaikkien osallistujien kesken arvoin myös Random.orgin suotuisalla avustuksella koko kisan voittajan ja arpa osui numerolle 1. Tämä postaus tuli arvalla numero 1, eli tässä tulee koko kisan voittaja ja siten kahdesti palkittava! Kilpailijoiden itsekirjoittama "minibio" löytyy postauksen lopusta.

Me tykätään thai-ruoasta tosi paljon. Itse tutustuin kyseiseen makumaailmaan perinteisen suomalaisen metodin, kaupasta ostettavan valmiskastikkeen kautta, mutta ensimmäinen hieman pidempi vierailuni Englantiin paljasti uuden ja upean kulinaristisen seikkailun, koska suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta thai-keittiön herkut ovat ihmetyksen ja kummastuksen aihe Suomessa.

Thai-ruoat ovat erilaisia verrattuna myös moneen muuhun täällä Brittein saarilla suosittuihin aasialaisiin keittiöihin. Makuvariaatioita on useita ja ruoat tuoksuvat ja ovat erittäin värikkäitä. Kokkaammekin paljon thaikkuruokia, ja niiden tekeminen ei todellakaan vaadi reseptin orjallista seuraamista tai edes kunnon ohjetta muutaman perusaineksen, kuten currytahnan ja kookosmaidon lisäksi. Suomessakin alkaa tarvittavia ainesosia hiljalleen näkyä ruokamarkettien hyllyiltä, mutta kaikkein ihaninta on tehdä vierailu aasialaisia ruoka-tarvikkeita myyviin kauppoihin. Tampereella monta herkullista ainesosaa löytyy Finlaysonin lähestöltä löytyvästä Kuninkaankadun Asian Food Marketista.

Ensimmäinen Briteissä syömäni thairuoka oli Tom Yum Gai. Sen tulisen hapan maku yllätti ja rakastuin siihen oitis. Siitä on tullut yleisin tekemämme keitto ja kaapistamme yleensä löytyy ainekset ainakin tuplattuun reseptiin. Olemme kokeilleet eri ravintoloitten reseptejä kahdella mantereella ja useammassa maassa, ja jokaisella kokilla on tunnetusti omat ohjeensa. Niinpä mekin muuntelemme omaamme mielihalujemme ja kaapista löytyvien ainesosien perusteella. Kuvailenkin tässä perusversion, mutta mainitsen myös muutamia tapoja muunnella ja lisäillä reseptin ainesosia. Resepti perustuu englanninkielisen sivuston Temple of Thai reseptiin Tom Yum Gai. Alkuperäisen bloggauksen tästä reseptistä teki miesystäväni Duncan omaan ruokablogiimme, englanniksi.

Ainekset

Annoksia: kaksi pääruokana, 3-4 alkukeittona

• 7,5 dl kanalientä - myös liemikuutiosta tehty toimii tässä hyvin
• 2 rkl kalakastiketta (nam pla)
• 1 kpl sitruunaruohoa - Suosittelen mielenterveyden säilyttämiseksi että sitruunaruoho pilkotaan 2-3 senttimetrin paloiksi ja niitä murskataan hieman veitsen lappeella, varsinkin jos kyseessä on kaupan hyllyssä kuivahtanut yksilö.
• 4-5 Kaffir-limen lehteä - Upea tuoksu keittoon
• 2-3 cm pala Galangalia viipaloituna - jokseenkin valinnainen ainesosa mutta antaa oman makunsa keittoon. Voidaan korvata myös galangal-tahnalla
• 4 rkl lime-mehua - empiirinen kokeilumme todisti 2 limetin mehun olevan sopiva määrä, varsinkin jos limettiä hierotaan ennen mehun puristamista
• 1 rkl sokeria
• 100 g herkkusieniä (viipaloituina tai neljänneksiin paloiteltuina) - Me tykätään sienistä ja tästä keitosta joten yleensä sieniä päätyy soppaan enemmän
• 400g kuutioitua/suikaloitua kanaa raakana
• 2-3 piripiri- tai sormichiliä
• puolitettuja kirsikkatomaatteja - 6-8 on hyvä määrä mutta tämäkin riippuu omista mielihaluista

Valinnaisia ainesosia:

• Salottisipuli - Lisättynä tomaattien kanssa samaan aikaan. Suipot, "ranskalaiset" salottisipulit toimivat paremmin kuin pienet pyöreät. Voidaan korvata punasipulilla
• Kevätsipuli - Jos lisätään varsineen, tämä ainesosa voi sekoittua sitruunaruohon kanssa joten varsinkin varret kannattaa pilkkoa pienemmiksi paloiksi kuin sitruunaruoho ettei vahinkoja tapahdu
• Valkosipuli - muutama kynsi puolikkaana tai kokonaisena. Lisää mukavasti makua
• Keltainen paprika - lisää keittoon väriä limenlehtien vihreän ja kirsikkatomaattien punaisen seuraksi. Lisää samaan aikaan tomaattien kanssa
  
• Pak Choi tai kiinankaali - toimii thaicurryjen kanssa eikä ole hassumpi lisä tähän keittoonkaan. Paksummat osat kannattaa lisätä keittoon ensin, lehtevämmät myöhemmin

Työvaiheet

Keiton tekemisessä on kahdesta kolmeen osaa. Valmisteluvaiheessa kanaliemen lämmetessä siihen lisätään galangal, limelehdet ja sitruunaruoho. Halutessa tuoreesta galangal-juuresta, kuivatuista limelehdistä ja sitruunaruohon palasista voi tehdä sideharsonyytin joka on helpompi noukkia valmiista sopasta pois niitten lautasen reunalle sylkemisen sijaan. Tällä välin muut ainekset mitataan ja pilkotaan.

Liemen kiehuessa lisätään kalakastike, limemehu, sienet, kana ja sokeri sekä enemmän keittämistä tarvitsevat kasvikset tai niiden osat. Kun keitto kiehuu hymyillen (kuplien), tarkistetaan lämpötila ja annetaan kiehua kymmenisen minuuttia.

Viimeiseksi keittoon lisätään tomaatinpuolikkaat, chilit (jälleen hieman veitsen lappeella murskattuna tai halkaistuna) ja muut keittämisestä hieman kärsivät ainesosat. Hifistelyyn taipuvaiset, epähuomiossa tapahtuvaa chilionnettomuutta pelkäämättömät yksilöt voivat kokeilla, josko chilit saisi pujotettua neulan avulla lankaan helpottaakseen tulisuudelmien noukkimista valmiista keitoksesta. Chilin tulisuuden rakastajat jättävät nämä herkkupalat lillumaan ja ehkä jopa syövät ne. Alkuperäinen resepti ehdottaa että keittoa ei pidä peittää kannella, mutta tämäkin on makuasia. Tässä vaiheessa keittoaikaa tarvitaan enää viitisen minuuttia.

Siinäpä se, varsin yksinkertainen soppa. Meidän ahmattimaisuutemme tekee keitosta yleensä kaksinkertaisen version, jolloin sopasta jää lounaaksi kotityöläiselle (tai santsiannos ahmatille). Jos keitto tarjoillaan pääruokana, korporaatiomme suosittelee kulhon pohjalle lisättäväksi hieman keitettyä jasmiiniriisiä. Riisi lisää keittoon ruokaisuutta ja se imee happamanmausteisen liemen makua ihanasti sisäänsä.

ขอให้เจริญอาหาร!

Vierailijoiden minibio:

"Kolmikymppisen, Valkeakoskelta kotoisin olevan Miian haaveisiin kuuluu invertteri-mikroaaltouuni, aikaa englantilaisen puutarhan perustamiseen keskelle Cambridgeshiren Piisuota ja kokkikurssi Thaimaassa. Duncan rakastaa Stiltonia, Cheddaria ja muita vahvoja juustoja, ostaa lisävälineitä wokin ja hiiligrillin kanssa käytettäväksi ja haaveilee suomalaisten tuorejuustojen ja ruisleivän saamista englantilaisen ruokamarketin hyllyille. Yhdessä nämä kaksi tietokonenörttiä kirjoittavat englanninkieliseen ruoka- ja reseptiblogiin Food Sampleen, jossa kokeillaan reseptejä, tarvikkeita ja ravintoloita niin Suomesta, Englannista kuin muualtakin maailmasta."
Miia "Myrtti" Ranta

Juuri ja juuri saatoin jättää Juuren

Monet jutut on nähty kaikkialla, toisia juttuja näkee ja kokee vain harvoissa ja valituissa paikoissa. Ja minä näen, että niin on hyvä.

Keikkailin Helsingissä ja päätin vapaana iltana koettaa onneani ravintola Juureen pöytävarauksetta marssimisen suhteen. Koska olin yksin liikkeellä, enkä niin kovin kranttuna pöytäpaikkani suhteen, sain kuin sainkin viimeisen vapaan pöydän tuosta noin vain heittämällä. Pääsin siis viimeinkin sapastelemaan!

Olisi ollut mahdollista ottaa sapaksia eli suomalaishenkisiä tapaksia vain alkupalaksi ja syödä "oikea" pääruoka, mutta minä päätin ottaa useampia sapaksia. Päädyin jostain syystä päässäni lukuun 6, mutta näin myöhemmin ajateltuna olisin voinut ihan hyvin vetäistä 7-8 kappaletta ja tilaa jälkiruoalle olisi ollut, koska jälkiruokahan menee eri mahaan.

Päädyin valitsemaan kaalikääryleitä jokirapu-maalaisjuustotäytteellä ja aloitin syömiseni siitä. Se oli ihanaa! Se lepäsi tillivoisulassa ja dippailin siihen voihin lopulta porkkanaista leipää, joka annosten yhteydessä tarjottiin. Ihana kaalikääryle, näen siitä kuolankosteita unia varmaan useasti. Sen jälkeen päätin upottaa hampaani Juuren tuoremakkaraan, eikä se ollut missään nimessä huonompi elämys kuin kaalikääryle. Ihan pirun hyvää makkaraa!

Makkarasta jatkoin makumatkaani pöytäni viimeiseen lämpimään annokseen, eli kalakukkoon, joka tarjoiltiin retikkasalaatin kanssa. Olen kalakukon fani, ja tämä kukkokin toimi oikein kivasti. Sitten siirryin kylmiin sapaksiin, joista ensimmäisenä framille asettelin kylmäsavuhaukitartarin perunalettujen kanssa. En olisi pistänyt pahakseni, jos tartaria olisi ollut hieman enemmän. Edes pari haarukallista enemmän... oli sekin niin hyvvää.

Valintojeni villi kortti on tässä yllä olevassa kuvassa. Villiporon sydäntä pintasavustettuna yhdessä pihlajanmarjahyytelön kanssa. Erittäin oivallinen valinta, vaikka ehkä aiheuttikin pientä hämmennystä pomossa, kun valinnastani hänelle kerroin seuraavana aamuna :D Petterin sydäntä? Eiii, villiporoa, ei Joulupukin johtoporoa!

Kruunasin sapasteluni olkien päällä kypsytetyllä mäkimeirami-munajuustolla, koska rakastan juustoa ja munajuusto on sekin vaan mahtava keksintö. Mäkimeirami sopi siihen kuin nenä päähän.

Leipiä ei ehkä leivota paikan päällä, mutta niitä kyllä myydään naapurista löytyvästä Juuren puodista, josta olen maininnut aiemminkin. Kolmea erilaista leipää eteeni kiikutettiin ja kaikki neljä palaa vedin sujuvasti sapasten välissä sekä jatkeeksi. Hassuinta kyllä oli niiden kanssa tarjottu paahdettu voinappi. Kertokaa minulle miten se on mahdollista?

Siis paahdettu voinappi? Miten sellainen valmistetaan? Oli se nimittäin yhtä herkullisimmista voista, joita olen ikinä maistanut. Ja ehdottomasti oudoimman kellanruskeaa. Eli siis miten?

Koko hela hoitoa ei pitänyt päättää jälkiruokaan, mutta olisi ollut virhe sanoa noin nätille annokselle ei. Suklaa-omenafondant Ålvados-jäädykkeellä sekä omena-vaniljasiirapilla, ja kuten näette, orvokkikin annoksesta löytyi. Pistelin menemään kukkasineen päivineen ja olin onnellinen, rinta rottingilla ja hyvin palveltu!

Juuri, mä tykkään susta!

Poltetta ja pala kurkussa?

Kilisee kilisee kassissa, kolme pulloa... villiyrttijuomia?

Tässä taannoin kun käppäilin kohti Mylläreitä, poikkesin skannailemaan Tullintorilla sijaitsevan Punnitse & Säästä eli Punnarin valikoimaa. Mukaani lähtikin kangaskassin pohjalle vähän paheksuvia katseita tuottavaa kilinää. Kilinähän siis syntyi näistä Free Naturalin juomapulloista, joita halusin kokeilla.

Makuja olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta minä kokeilin makuja Apple & Nettle, Dandelion & Burdock ja Root beer. Toisin sanoen, eli ilman lontoon aksenttia omena & nokkonen, voikukka & takiainen sekä inkivääriolut. Root beeristä vaan tykkään kovasti, mutta nuo kaksi muuta makua valitsin villiyrttien takia tottakai.

Kaikki ovat aspartaamivapaita, ei lisättyjä väriaineita, ei lisättyä sokeria, säilöntäaineita tai kofeiinia. Eli aikas lailla hyvä homma ja makunsa puolesta raikkaita, lempeitä ja suorastaan ihania. Etenkin Dandelion & Burdock, erittäin maistuva ja olisin helposti voinut tankata toisenkin 2,5 desiä.

Lähinnä tästä nyt kuitenkin tulee mieleen, että ensi kesänä villiyrttejä voisi juomiksi... katsotaan nyt.

Coloradossa lapset ähkyyntyvät

Kun kymmenisen vuotta sitten muutin tähän kaupunkiin, Tammerkosken rannassa Koskikeskuksessa sijaitsi ravintola nimeltä Colorado, jonka intiaanilogo toi aina mieleeni amerikkalaisen jalkapallon, vaikka onhan Washington Redskinsien logo nyt kuitenkin erilainen. Vuosien mittaan se katosi ja sen tilalle ilmaantui Soittoruokala Saha.

Sitten, vuonna 2010 ensin Katupoika vaihtoi omistajaa ja avautui uudelleen, tarjoillakseen aurinkovihanneksia. Ei kestänyt kuin hetken, kun uusi Katupoika sulki ovensa ja huhut tilan jatkosta alkoivat pyöriä. Ja sitten siihen avautuikin vanha tuttu Colorado! Miten hämmentävää se nyt sitten on, kun Colorado oli vuosikausia katukuvasta poissa?

En koskaan käynyt siellä koskenrannan Coloradossa, mutta tähän Coloradoon nyt sitten päätin ehtiä heti alkuunsa. Tilaisuus tarjoutuikin kuin varkain, ja löysin itseni lähes samassa seurassa Coloradosta kuin taannoin Katupojasta imuroimassa kitaani sekä kauheetonta ämpärillistä nachoja että avokado-tuorejuustotäytteistä broiskun rintaa maalaisranskalaiden kanssa.

Meinasi kevyt annoskateus iskeä, kun pöydän toiselle puolen kiikutettiin Garlic Sizzlers! Annoksen öljy rätisi ja paukkui niin, että koko ravintola takuulla kuuli (ja kuulimme mekin kun toisiin pöytiin vietiin vastaavaa annosta). Jos nachoja oli ämpärillinen, eivät pääruoka-annoksetkaan kylmäksi jättäneet isoakaan leidiä.

Ennen kiskan avaamista pidin töihin mennessäni rempan edistymistä silmällä ja tuli siinä kyllä pariin otteeseen mietittyä, että viimeisen Katupojan look oli minua miellyttävämpi. Tässä on vähän tällaista 101 lehmää henkeä ja pikkiriikkisen överimuovisaluunan mentaliteettia. Paikan musiikki ei sopinut kontekstiin yhtään, odotin nuolien viuhahtelevan korvien ohi, saluunan ovien paukkuvan yksinäisinä tuulessa, satunnaisen oksapalleron pyörivän pitkin hiekkaa ja yksinäisen cowboyn tupakan tumpin sihahtavan hevosten juoma-astiaan. Puhumattakaan kavioiden kopseesta ja vihellyksestä.

Palvelu on kyllä erittäin ystävällistä ja kivaa, vaikka paikka itsessään onkin aavistuksen yliampuva. Isot annokset, tosin listalla ei mitään erityisen yllättävää saatika muista hampurilaismestoista erityisesti eroavaa. Kyllä mä varmaan takaisin vielä jossain kohtaa menen, vaikka en mitenkään erityisen ihastunut olekaan.

Perheenikään ei leipois näin hyvää luomua

Siitä huolimatta, että blogin nimi on Jokapäiväistä Leipää, en ollenkaan joka päivä syö leipää. Mutta silloin tällöin ihastun leipään ja kulutan sitä ihan tosissani.

Juuri nyt olen kovasti tykästynyt Perheleipureiden Luomuruislimppuun, ja taisinpa ihastuttaa äitinikin sihen varsin helposti. Helppous tuli siitä, että tämän leivän ainesosalista on lyhyt, ytimekäs ja hiivaton. Ja tämä on melkoisen hyvää jo kaksin oikean voin kanssa.

Olen siis hyvin ihastunut tähän leipään nyt, graavatun siiankin kanssa erinomaisen hyvää! Eikä pilaannu rakkaat lukijat vartissa, niinkuin monet muut leivät tuntuvat tekevän. Saan sinkkuna kaikessa rauhassa mussuttaa paketillisen hyvää leipää eikä mene harakoille yhtään. Hyvä suoritus ilman säilöntäaineita!

On runsaasti kuitujakin, ettäs tiedätte. Kiitos Perheleipurit, juuri nyt tykkään teistä!

Markiisin kanssa en halunnut mennä metsään, vaan kuinkas kävi?

Kun ensimmäisen kerran söin suklaamarkiisia, olin myyty.

Kynnys reseptin kokeilemiseen kotona on kuitenkin ollut käsittämättömän suuri, mutta nyt sitten päädyin eräänä iltana puuhastelemaan tämän Gordon Ramsayn BBC Good Food -sivustolla olevan Chocolate Marquise -reseptin parissa. Lähinnä siksi, että kuvassa se näyttää juuri siltä miltä unelmieni suklaamarkiisi näyttää.

Ikävä puoli tässä vain oli se, että ryhdyin askartelemaan maailman p**kimpana päivänä! Oli ihan sikahuono päivä, mutta ryhdyin silti tekemään tätä. No, se sikahuono päivä näkyy lopputuloksessa. Ei maistu rakkaus, eikä edes näytä siltä miltä pitäisi näyttää. Mutta ei lannistuta, kokeilen joskus parempana päivänä uudelleen ja keskityn tekemiseen.

Jos sinä haluat kokeilla, onnistua paremmin ja kutsua minut markiisille, niin tartu Gordonin ohjeeseen. Minun kuvassani on minun epäonnen markiisiani mustikkahillolla. Kyllä se syötävää on, mutta koostumus vaan on väärä.

Näitä päiviä tulee silloin tällöin. Epäonnistuminen on inhimillistä.

Kevät on kokkiohjelmien huippua

Kumpi kiinnostaa kevään televisiomenussa enemmän: Top Chef Suomi vai MasterChef Suomi?

Tähän mennessä varmasti kaikki jo tietävät, että kevätkaudella 10-vuotias Sub lähettää ensimmäisen kauden Top Chef Suomea? Top Chef on helposti lempiformaattini mitä ruokaisiin tosi-tv-formaatteihin tulee, joten olen luonnollisestikin innoissani. Kun kutsu tuli osallistua yhden jakson kuvauksiin, olin viivana ilmoittautumassa!

Kävin siis kuulemassa Subin juhlavuoden keväästä ja siinä samalla järjestettiin buffet-tarjoilu Top Chef -kisailijoiden toimesta. Kyseessä oli käsittääkseni sarjan kolmannen jakson päätehtävä, joka suoritettiin joukkueittain. Jäljellä oli kymmenen kisaajaa kahdestatoista. Zoomailin tuomareiden ilmeitä buffet-pöydän ääreltä kamera- ja äänimiesten takaa, Hans Välimäki, Pia Kämppi, Pipsa Hurmerinta ja vieraileva tuomari ja originaalin Top Chefin vitoskaudella kisaillut suomalais-saksalais-amerikkalainen Stefan Richter tässä vakavina alustavia arvioita suorittamassa.

Kukin vieraistakin pääsi pöydän ääreen, nappasin yhden toisen vieraan lautaselta kuvan siinä odottaessani. Selvästi homman nimi on kisassa ollut se, että kukin joukkueen jäsen tekee jonkin pikkuhaarukkapalan tms. buffet-pöytään. Kaikenlaista siikatartarista possunniskaan, odotin ehkä kuitenkin jotain muuta. Oli miten oli, saatiin sitten äänestää sinisen ja punaisen joukkueen välillä, tulokset kuulemme varmaankin tammikuussa.

Kilpailijoiden joukossa on muun muassa Maija Silvennoinen, joka on varmasti kaikille televisiosta tuttu julkkiskokki. Minun mielenkiintoni on Ulla Liukkosen puolella, hän kun on Leipääntynyt! Myös tamperelaisen Arto Lappalaisen menestys kiinnostaa. Kenen lippua sinä kannat?

Blogien pitäjille on pikkulintujen laulun mukaan tulossa haasteita Top Chef -rintamalta, ehkäpä vähän kuukauden ruokahaaste -tyyliin. Ans kattoo!

PS. Kanssani vietti seuraa Viva ciabatta! -blogin aleksi, kiitos seurasta!

Myllärit jauhaa tasaisen kelpoon tahtiin

Joskus ravintolat on vähän turhan hyvässä piilossa.

Käytiin vähän kaveriporukalla ravintola Mylläreissä katsomassa, kun ei oltu ennen käyty paikan päällä ja minut oli ravintolan toimesta vähän niinkuin pyydettykin syömään. Kävi vielä niinkin hassusti, että Aamulehden toimittaja halusi jutella kanssamme syömisharrastuksesta, niin olipa Mylläreissä hänelle ja kuvaajallekin tilaa.

Myllärit löytyy vähän hassusta paikasta, josta sen olemassa olo on jotenkin helppo unohtaa. Se nimittäin sijaitsee Tullintorin takana korttelin päässä Tampereen yliopistosta parkkihallin vieressä. Minäkin se jotenkin olen aina onnistunut unohtamaan, vaikka hyvin tiedän sen siellä olevan. Hassua sinänsä, koska onhan se nyt hyvällä paikalla matkoja ajatellen.

Oli miten oli, siellä se on ja näyttää varsin mukavalta paikalta ja palvelukin on ystävällistä. Ja ruokalista, sieltä löytyi kyllä syötävää itsekullekin. Henkilökohtaisesti valitsin alkuun taikinoidut etanat, pääruoaksi päivän kalan joka osoittautui olemaan nieriää jokirapurisotolla ja jälkiruoaksi valitsin suklaakakkua Bailey's-jäätelöllä.

Ei muuten ollut ollenkaan huonoa! Odotin vähän vähemmän, mutta odotukseni hienosti ylitettiin! Eikä myöskään ole pahanhintainen, kolme ruokalajia kustansi minulle vajaan neljäkymmentä euroa. Viineihin en lähtenyt tällä kertaa.

Tällä viimeisellä kuvalla haluan demonstroida myös karitsanpotka-annoksen kokoa, joka myös syöjästään Marista kirvoitti kansainvälisiä käsimerkkejä. Oli meinaan ihan hyvästi kokoa hommalla! Siitä itseasiassa lopulta söi Samulikin...

Menkää käymään Mylläreissä, siellä on varsin kelpoa.

Inhokkeja ja suosikkeja konvehtien joukossa

Joulu ja konvehdit! Suklaan rakastajana nyt alkaa tuntua karkkilakko siltä, että seireenien laulu vie järjen.

Lokakuun alussa tätäkin bloggaajaa lähestyttiin ja kyseltiin ottaisinko Pandan Juhlapöydän konvehteja maisteltavaksi, kun on Pandan juhlavuosi ja kaikkea. Mutta hahaa, karkkilakko oli siinä kohtaa ihan alkutekijöissään, niin pystyin vielä olemaan itsepintainen ja kieltäytymään ilmaisesta suklaasta.

Ilmaisia lounaitahan ei ole, vaan olettamus vähän niinkuin on, että me kirjoitamme näistä tuotemaistiaisista. Kaiken logiikan mukaan minun siis ei oletettu kirjoittavan tätä entryä, mutta teenpä niin nyt kuitenkin. Juhlapöydän konvehdit nimittäin tulivat puheeksi töissä, Fazerin DaCapojen kautta.

Puheeksi tulivat ne Juhlapöydän konvehdit, joita en voi sietää. Ananas, Minttu, Toffee... Mikä on hassua, koska Pandan tiedote kertoo seuraavaa: "Juhlapöydän Konvehdeista suomalaisten suosikit ovat vuodesta toiseen samat: rasiasta katoavat useissa kodeissa ensimmäisinä kukanmuotoinen Pehmeä Toffee-, Minttu-, Kermatoffee- sekä Ananas-konvehdit." Mitä konvehtia sä et voi sietää? Sen ei tarvitse olla Juhlapöydän konvehti, se voi olla vaikka... Fazermint tai jotan Maraboun Paradis-rasiasta.

Minun suosikkejani ovat melkeinpä kaikki Geishaan viittaavat, mutta Juhlapöydän konvehtirasiasta ensimmäisenä imaisen ne lehden malliset. Mitä on sun suosikki, jota voisit vetää naamariin rasiakaupalla?

"Kokit ovat täydellisiä terroristeiksi."

"Kokit ovat syntyneet marttyyreiksi."

Tänään tarjoilen teille videon, joka on piiiitkä kuin nälkävuosi, mutta minusta hyvin kiehtova ja ajatuksia herättävä. Videolla esiintyvät sankarini ruokakirjoittaja Ruth Reichl, maailman parhaan ravintolan Noman ravintoloitsija ja keittiömestari Rene Redzepi sekä new yorkilaisen Momofuku Noodle Barin David Cheung. Puhuvat lähinnä pohjoismaisesta Nomasta, varmastikin Renen tuoreen kirjan ansiosta, ja Noman taustalla olevasta hortailusta.

Eli kun sulla on reilu tunti 20 minuuttia aikaa, vilkaisepa tämä. Voit samalla helposti puuhailla jotain muutakin.



En pistäisi pahakseni, jos jotain yhtä kiehtovaa lähetettäisiin omasta lähikirjastostani. Ja nyt haluan sekä Momofukuun että Nomaan.

PS. Tilaa ihmeessä Jokapäiväistä leipää -katsaus, ei sitä tiedä mitä kaikkea hassua menetät jos et tilaa ;)

Skyr rantautui Suomeen

Maanantaiaamu ei välttämättä olekaan synkistä synkin! Tai no, katsotaas nyt vähän tarkemmin.

Tiina informoi minua Facebookin kautta eilen, että oli löytänyt K-extra Kiivistä skyriä, eli siis Islannin reissultamme tuttua rahkamaista hyvin proteiinipitoista herkkua. Riemastuin, sillä olen kaivannut Islannista tuttuja juttuja ja Tiinan viesti sai peukkuja muiltakin, ilmeisesti skyrin ikävä on laajemmallakin. En siis nähnyt töiden jälkeen mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kiertää kotiin K-extran kautta.

Ja tosi oli, rahkojen ja jogurttien joukosta tosiaan löytyi Skyriä. Neljää makua, yksikään niistä ei ikäväkseni ollut maustamaton. Maustamattoman sijasta tarjolla on vaniljaa, meloni-passionhedelmää, mustikkaa ja persikka-vadelmaa. Ja makeutusaineita on käytetty, e-aineksia e-aineksia, puhumattakaan aspartaamista joka sekin löytyy aineslistalta. Maustamattomalle sen sijaan olisi varmasti monikin suomalainen keksinyt käyttöä.

Minusta skyr olisi ollut erittäinkin tervetullutta Suomen markkinoille, mutta ihan tosi aspartaamia?

Tuubeja ja mausteista pataa yhdistellen

Kuten jo aiemmin olen maininnut, ovat aikakauslehdistä tutut 1 ainesosa + 1 ainesosa + 1 ainesosa on yhtäkuin jotain -tyyppiset jutut minusta aika kivoja. Joten päätin taas toteuttaa yhden sellaisen, helpon ja varsin maukkaan.

Yhdistin tällä kertaa Myllyn Parhaan Cannelloneja erinomaiseen uutuustuotteeseen Mama Ethiopialta, jauhelihapataa! Niiden lisäksi samaan vuokaan päätyi myös Saclan Classic Tomato & Parmesan -kastiketta ja komeuden kruunasi Valion Alppi Kreivi, joka käsittääkseni on tuote-erä joka ei ole ympäri vuoden juustohyllyissä.

Mikrotin ensin Mama Ethiopian ihanan mausteisen jauhelihapadan, samalla pistin foliovuoan pohjalle Saclan kastikepurkista puolet. Sitten lusikoin jauhelihapadan cannelloniputkien sisään, 8 tuubia täyttyi ja asettelin täytetyt putket vuokaan tomaattikastikkeen päälle ja peitin lopulla kastikkeella koko komeuden. Raastoin päälle Alppi Kreiviä ja paistoin 175 asteisessa uunissa 35 minuuttia. Hyvä tuli.

Mama Ethiopia oli se tuote, joka tästä oli vähän niinkuin kokeilussa. Yksinkin pata oli erittäin maistuvaa, aineslista on positiivisen puhdas lisäaineilta. Lisäksi tuote on gluteiiniton ja laktoositon, jos jotakuta kiinnostaa. Tarkkaile K-kauppasi pakasteosastoa, kysele vaikka tuotteen perään, niin se varmemmin tulee valikoimaan. Voin kuvitella tämän tuotteen olevan allekirjoittaneen lounasvalikoimissa hitti. Odotan positiivista elämystä myös linssipadalta.

Jokatapauksessa, sanoisin tämän yhdistelmän olleen oikein toimiva.