Vierailijapostaus: Anna mulle aikaa ja kattilallinen kanaa

Jokiksen vierailupostauskisaan ei ehkä tullut hillitöntä sumaa postauksia, mutta ehkäpä se on ensimmäinen laatuaan ja innostutte näistä julkaistavista kisapostauksista! Tässä on toinen julkaistava postaus!

Luvassa on lisää, ja kuten luvattua, jokaisesta julkaistusta postauksesta sen kirjoittaja saa jotakin. Kaikkien osallistujien kesken arvoin myös Random.orgin suotuisalla avustuksella koko kisan voittajan ja arpa osui numerolle 1. Ykkösarvan kirjoitus julkaistiin aiemmin. Kilpailijoiden itsekirjoittama "minibio" löytyy postauksen lopusta.

Syyskuun viidestoista vietetään Anna mulle aikaa –päivää. Kampanjan tarkoitus on kehottaa aikuisia antamaan enemmän aikaa nuorille(en). Ystäväni Niina halusi ehdottomasti antaa aikaa nuorelle, mutta koska lähettyvillä ei sattunut olemaan ainoatakaan nuorta, jolle aikaa olisi voinut antaa, päätti hän antaa sitä sitten minulle. Kas kun on parempi antaa aikaa jollekulle, kuin ei kenellekään. Ja kai minäkin nuoresta vielä menen.


Koska satoi vettä ja oli kurjaa ja koska olen keittiössä kätevä kuin kolmivarpainen okapi, päätti Niina antaa ajallaan minulle myös jotain hyödyllistä, nimittäin uuden reseptin. Ohjelmistoon valikoitui itämainen maalaiskanakeitto. Jossain vaiheessa se sai lisänimen Muumimamman supersoppa, koska valmis keitto näytti erehdyttävästi siltä, miltä Muumimamman keitot aina näyttävät.


Saavuimme kaupasta Niinan keittiöön ja aloitimme keiton valmistuksen syömällä ensihätään pinon pinaattilettuja. Kun pahin nälkä oli taltutettu, oli vuorossa ruoan valmistus. Ensin keitimme kanankoivet, koska liha irtoaa luista siten paremmin. No oikeasti minä aloitin siitä, että yritin irrottaa raa’an kananlihan koipiluusta voimalla ja väkivallalla. Ei onnistunut. Sitten Niina opasti, että keittämällä liha irtoaa kivuttomasti ja kanaliemestä tulee paremman makuinen. Ja näin sitten tehtiin, laitettiin kanankoivet reiluun kattilaan, jossa oli reilusti vettä kiehumassa.

Koipien kiehuessa Niina pilkkoi perunat ja koska ne olivat uudehkoja, annoimme mennä kuorineen. Siitä tulee maalaiskeiton syvin olemus, koska perunankuorissa on jotain Kartanomaisen kotoisaa ja maanläheistä. Minä pilkoin sipulit, paprikat ja valkosipulinkynnet. Niina kuori tomaatit tekemällä niihin x:n malliset viillot päälle ja upottamalla ne kiehuvaan veteen hetkiseksi. Tälle toimitukselle lienee hienompikin nimitys kuin tomaattien kuoriminen kiehuttamalla.

Kanojen ollessa kypsiä irrotin hyvällä menestyksellä nahat ja lihat luista, syötin onnelliselle koiralle nahat ja paloittelin kanat. Tällä välin laitoimme perunat kiehumaan. Perunoiden ollessa puoliksi kypsiä lisäsimme pilkotut ainekset. Ja lopulta valmiiseen keittoon humpsautettiin kanat ja kookosmaito, Niina laittoi mausteet, minä hämmensin. Keiton keittyessä kokoon hetkisen ja vetäytyessä toisen laitoimme kattauksen kuntoon. Lopulta sisäistimme keiton ääntä kohden, jota oli onnellisten syöjien pöydässä tavallista vähemmän.

Tässä tiivistys:

Itämainen maalaiskanakeitto

800g (uudehkoja) perunoita
3 kanankoipea
3 tomaattia
2 pientä sipulia
2 pientä paprikaa
2 valkosipulinkynttä
1 tlk kookosmaitoa
Mausteita: chiliä, valkopippuria, mustapippuria, timjamia, basilikaa ja sahramia

Keitä kanat runsaassa vedessä, keitinvedestä tulee keiton liemi. Pilko odotellessa perunat, paprikat, sipulit, valkosipulit ja tomaatit (kuorittuna). Poista kypsä kana keitinliemestä, lisää perunat. Irrota liha luista ja paloittele. Lisää paprikat, sipulit, valkosipuli ja tomaatit perunoiden ollessa puolikypsiä, keitä kypsäksi ja lisää sitten kana, kookosmaito ja mausteet maistellen. Keitä hetki, anna vetäytyä toinen. Tarjoile kermaviilinokareen kanssa.

Onnellinen, kanannahkoja syönyt koira

Ajan antaminen on tärkeää. Se lujittaa ihmisten välisiä siteitä, olipa kyseessä aikuisen suhde lapseen tai ystävän suhde toiseen. Ja mikä voi olla sen parempi tapa viettää aikaa kuin yhdessä ruokaa laittaen ja siitä sitten nauttien, kun sade läiskii ruutuihin ja on syksyisen koleaa? Eikä tarvitse olla edes Anna mulle aikaa –päivä.

Vierailijoiden minibio:

"Moi, oon Aliisa! Olen tamperelainen opiskelija, isosisko, ystävä ja laumaotus, jolle ihmiset ovat sydäntä lähellä. Koska ihmisten välinen kanssakäyminen ihmetyttää ja kummastuttaa minua kuin pientä kulkijaa ainakin, kirjoitan aihetta käsittelevää blogia, joka kantaa nimeä Alaks olee? Toimittajanalun tarmolla ja tutkimusseikkailijan uteliaisuudella pohdin tutustumista, kaverustumista, ystävyyttä ja elämää. Ihmettelyn ohella kouluttaudun median pariin, luen ymmärtääkseni enemmän ja opettelen selviytymään sosiaalisen median viidakossa."