Kun pasta on liian suurta ja muodokasta, tulee makaroonilaatikosta moniulotteisempi.
Teki yhtäkkiä ihan hirveästi mieli makaroonilaatikkoa. Paitsi ettei minulla todellakaan ollut mitään intohimoja tavallista makaroonia kohtaan, saatika että sellaista olisi kaapeistani löytynyt eikä minkään eläimen jauhelihaakaan ollut varastoissani.
Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä minulla sen sijaan oli kyllä maitoa ja munia, että munamaidon saisin aikaiseksi. Katselin siinä sitten aikani siniseen kaappiin ja ryhdyin työstämään maanantain makrilaatikkoa.
Aura-korvasienipastalaatikko
1-2 prk säilöttyjä korvasieniä
voita sienten paistamiseen
0,5 l lumache-pastaa (minulla oli useita värejä sisältävä sekoitus)
3 rkl Aura pehmeää
3 dl maitoa
1 muna
suolaa
mustapippuria
juustoraastetta
Kiehauta pastaa noin puolet pakkauksen antamasta keittoajasta. Paista samalla korvasienet (jotka olet siis käsitellyt oikein tai pakkauksen suosittamalla tavalla ennen paistoa, muista näiden sienten olevan myrkkyä ilman käsittelyä!), voit myös paistaa sienten kanssa sipulia niin halutessasi.
Valuta pasta ja yhdistä sienten kanssa, sekoita mukaan pehmeä Aura-juusto. Kippaa komeus uunivuokaan (0,5 l foliovuoka näillä mitoilla, tein 2 annosta eli tee ihmeessä suuremmin tarpeen niin vaatiessa, sinkun ystävänpäivä voi olla hyvinkin pienesti pastainen). Sekoita maitoon muna sekä mausteet ja lorota vuokaan pastan sekä sienten joukkoon. Hölskytä hellästi, että munamaito leviää tasaisesti. Raasta päälle jotain juustoa.
Runttaa uunin keskitasolle 45 minuutiksi, 200 astetta riittää. Jos alkaa pinta ruskistua turhan railakkaasti, peitä varoen vaikka leivinpaperilla.
Korvasienten sijasta voisi aivan hyvin paistaa vaikka tölkillisen etanoita mukaan, tarkoittaahan tuo lumache pastamuotona nimittäin etanan kotiloa. Näin minä olisin tehnyt, jos olisin löytänyt kaapista sienten sijasta etanoita. Vaan kun en löytänyt, niin tässä kävi nyt näin. Korvasienisilppu ainakin etäisesti muistuttaa jauhelihaa visuaalisesti.
Toinen tarina onkin sitten mielitekoni kuorrutetta kohtaan...


0 kommenttia:
Lähetä kommentti