Top Chef Blogihaaste #2: Olut on pantu syötäväksi

Viime viikolla Top Chef Suomesta tippui Leipääntynyt Ulla Liukkonen, mutta se ei hidasta Top Chef -blogihaasteen eteenpäin rullaamista (eikä Tampereen liputtamista, hyvä Arto!). Viime kerralla liiveihin uiskenteli hauki, nyt mentiin vähän toisenlaisella jutulla...


Blogihaasteen toinen osa nimittäin kosketteli olutta, tehtävänä oli toteuttaa oluen kanssa sopivia naposteltavia. Aikaa oli 1 vuorokausi miettimisineen valmistamisineen.

Minä päätin oluena käyttää sarjan yhteydessä mainostettavaa Hartwall 1986 Gourmet & Classic -olutta, tarkemmin nimenomaan tummaa ruokaolutta. Haasteen yhteydessä ei siis oltu eritelty mikä olut, joten menin sitten mainostajan matkassa. Tein töistä lähtiessäni kauppalapun näppituntumalla ja muutama tunti myöhemmin olin käynyt kaupassa, hyörinyt keittiössä jonkin tovin ja napostelin juttuja. Mutta mitä juttuja?


No tietysti avokadoista tehtyjä ranskiksia tai oikeastaan friteerattuja avokadotikkuja ja lihapullia, olenhan varsinainen lihapullaleidi itsekin. Yhdistävänä ideana tietysti olut, molempien reseptissä on tätä samaista olutta joka toimi myös ruokajuomana. Onneksi ryhdyin viime syksynä ylipäätään juomaan olutta...

Friteeratut avokadot eli avokadoranskalaiset

2-4 kypsää avokadoa
3 dl tummaa ruokaolutta
2,5 puolikarkeaa spelttijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl savusuolaa
auringonkukkaöljyä

Viilennä olut jääkaappikylmäksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola kulhossa.

Suikaloi avokadot.

Laita öljy kuumenemaan 180 asteeseen.

Vispaa kevyesti olut jauhoihin, jätä ihan reilusti klomppiseksi.

Kun öljy on riittävän kuumaa (käytä mittaria tai kokeile leivänpalalla), kasta avokadosuikale kerrallaan oluttaikinaan ja sitten friteeraa molemmin puolin kunnes kukin pala on kauniin kullan ruskea (minuutti puolitoista, käännä palat reikäkauhalla!). Älä laita liian montaa palaa öljyyn, ettei öljy viilene liiaksi 4-5 on riittävästi. Nosta palat reikäkauhalla lautaselle, jonka päälle olet asetellut talouspaperia - paperi imee liian öljyt.

Avokado on hyvä ihana rasvainen juttu, jonka nauttiminen on tottakai terveellistä ja tässä muodossaan oikein mielenterveysvaikutteista.


Minusta lihapullat ovat jotakuinkin täydellistä naposteluruokaa, olivat ne sitten varrastettuja tai eivät. Harvasen kerta kun teen lihapullia, napsin niitä ääntä kohti vähän itseltänikin salaa (siitä syystä varmaan muistutan lihapullaa...). Oli siis ilmiömäisen selvää tehdä lihapullia.

Tumman gourmetistin lihapullat

400 g luomua naudan jauhelihaa
2 dl kuutioiksi leikattua vaaleaa leipää
1 dl tummaa ruokaolutta
muutamia katajanmarjoja
viherpippuria
mustapippuria
fenkolinsiemeniä
savusuolaa
1 kananmuna
voita ja öljyä paistamiseen

Imeytä olutta leipäkuutioihin 10-15 minuutin ajan. Jauha morttelilla mausteet odotellessasi.

Sekoita keskenään jauheliha, leivän ja oluen kombo, mausteet sekä kananmuna taikinaksi. Ihan reippaasti käsin vaan. Anna mahdollisuuksien mukaan taikinan hieman vetäytyä jääkaapissa, 30-40 minuuttia. Tosin jos olet Top Chefin tulikokeessa, sinulla ei ole aikaa moiseen pelleilyyn. Minulla oli.

Kuumenna pannulla valitsemaasi öljyä ja voi. Paista sitten pullat rasvassa kauniin ruskeiksi. Jos et ole kiireinen ihminen, voit ottaa pannulta kauniit paistopinnat ja jatkaa sitten kypsentämistä uunissa 200 asteessa samalla kun teet avokadoranskikset.

Tällä pitäisi syntyä kosteita ihania lihapyöryköitä, joita voi dippailla ranskisten kanssa vaikka majoneesiin. Jos kuitenkin olet kastikkeiden ystävä, löydät varmasti naurettavan helpolla hyvän olutkastikkeen esimerkiksi Makuhausta. Pyöreähköllä ruoalla ja kastikkeella saisi muuten epäilemättä aikaiseksi taidetta, jolla osallistua Jokiksen tämänhetkiseen kilpailuun...

Katajanmarjathan sopivat lähinnä riistalle, joten naudanlihan sijasta voisit aivan hyvin käyttää vaikka hirveä ja tuoda siihen rasvaisuutta possulla. Tumma ruokaolut lienee myös omiaan riistalle. 

Kauppareissuineen tämä haaste otti minulta 2 tuntia, ja siihen tosiaan sisältyi myös se hetki kun annoin lihapullataikinan vetäytyä ja harjoitin "parempaa tekemistä" eli katsoin How I Met Your Motheria.


Olisi pitänyt tehdä joku jälkiruokanaposteltavakin, koska nyt tekee sellaista mieli. Oluella saisi varmaan brownieen kiehtovaa potkua.

AddThis Social Bookmark Button

6 kommenttia:

ahmija kirjoitti...

Olut on totisesti pantu myös syötäväksi! Harmi jos haasteessa ei edellytetty oluen sisällyttämistä reseptin ainesosiin, pointsit sinulle siitä!:)

PS. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/olut-on-kokin-paras-ystava

Hanna kirjoitti...

Tehtävänanto tosiaan oli vian yksinkertaisesti tehdä naposteltavaa oluen seuraksi, olutta ei oltu edes määritelty muuten kuin vain "olut". Katsoin, että resepteihin kans ;)

Kiitos myös ahmija hyvästä linkistä.

Muru kirjoitti...

Briteissä on st. Patricksin aikoihin kaikissa pubeissa tarjola Guinness-kakkua. Tumman maltaisen suklaista kosteaa kakkua. Reseptejä on varmaan monen monta, mutta ehkä siitä löytyis inspiraatio olutaiheiselle jälkkärille?

ahmija kirjoitti...

Muru: Glorian R&V:stä löytyy tuohon reseptikin, stout-suklaakakku, ihan jumalaisen hyvää! Mä olen melkoisesti yrittänyt erilaisia olutruokia tehdä, ja ylivoimaisesti paras yhdistelmä on kyllä tuo suklaa ja stout, toimii jäätelössäkin:)

masuuu kirjoitti...

En olisi ikinä tullutkaan ajatelleeksi käyttää avokadoa moiseen ruokaan - nerokasta!

Mitä oluen käyttöön leivonnassa noin muutoin tulee, olen leiponut tällaista (alunperin Nigella Lawsonin resepti) Guinness-kakkua:

http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/2009/11/12/kaljaa-kakussa/

ja voin tosiaan suositella, naminammmm!

En tosin niille, jotka ovat armottomalla matkalla kohti tiukkaa kesäkuntoa 2011, vaan elävät tässä hetkessä ja ovat myöskin sitä mieltä, ettei tästä Suomen talvesta selvitä ilman suojakerrosta :)

Vasta muuten leipoessani tajusin mittojen todelliset määrät (vaikuttavat ihan absurdeilta, jopa kirjoitusvirheiltä, verrattuna suomessa "totuttuihin" mittoihin).
:D

Hanna kirjoitti...

masuuu sun pitää ihan ehdottomasti kokeilla friteerattua avokadoa!

Ja hassu homma muuten, tällä viikolla tuli myös Amerikan Top Chefissä friteerattuja juttuja ja Paula Deen kertoo rakastavansa nimenomaan friteerattua avokadoa. Video spoilaa tuoreinta Top Chefin kautta.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info