Jos jälkkärille on oma maha, niin eikö sushillekin ole? Sitä nimittäin voisi vetää vaikka aina. Toisaalla voi sushia syömällä auttaa Japania.
Työn ja harrasteiden puolesta olen pyörinyt viimeaikoina tiuhaan Helsingissä ja hassu homma kun siellä Tampereen eteläisessä hiilisatamassakin tarvitsee työntää murua rinnan alle. Murusta puheenollen, viime reissulla yritin luottavaisena bloggaajana kävellä kadulta ilman varausta Muruun - hoopo minä.
Päädyin sitten Murun sijasta Yumeen, koska toiseksi eniten teki mieli sushia ja epäilin rankasti ettei kadulta varauksetta sisäänkävely onnistuisi Oloonkaan (joka sai muuten juuri tähden!). Yumen puolesta puhui myös sen sijainti aivan hotellini kyljessä (itseasiassa heiltä olisi saanut tilattua sushia suoraan huoneeseen, siinä olisi kelvannut Top Chefiä katsella olihan keskiviikko).
Tampereella ei japanilaisten ravintoloiden suhteen ole mitenkään erityisemmin valinnanvaraa. Meillä on Maruseki ja meillä on Norimaru. Helsingissä sen sijaan joutuu valintaansa punnitsemaan hieman enemmän ja vaihtareissa on eroja: asemalla jääkaapista myytävä take away -sushi ei ihan yllä samaan kuin nyt tämä Yumen paikanpäällä nautittu sushilajitelma. Hintavia ne ovat kuitenkin melkolailla tiemmä kaikki - käsityö yleensä on. En kyllä suin surminkaan osaa sanoa, missä Helsingin paras sushi tarjoillaan, Tampereella kallistun toki Marusekin puoleen.
Tasaisen hyvää läpi koko annoksen, wasabin annostelu jäi ruokailijan itsensä harteille. Otin julmetun kokoisen setin, olenhan iso tyttö ja olihan tehnyt piiiitkän retken Muruun asti tyhjällä vatsalla. Hyvä setti sashimia, nigirejä, makeja ja kansaina minulle esiteltyjä susheja, jotka oletan oshi-sushiksi eli "prässätyksi", tiukkaan painetuksi sushiksi.
Lähes tyhjässä ravintolassa kuulin taas vähän turhan hyvin tarjoilijoiden keskustelut. "Mitä toi kutonen tekee?" Meinasin ihan itse vastata, että kerron Facebook Placesissa olevani teillä syömässä...
Japanin ikävä tilanteen ja tsunamin huomioon ottaen kauhistuttaa kyllä mitä paikalliset siellä nyt saavat syödäkseen ja juodakseen. Apua Japaniin saa täältä meiltä käsin lahjoittamalla Punaiselle Ristille. Tämän rinnalla omat syömiset ja seikkailut ovat niin pientä, että täytyy nöyrtyä.


1 kommenttia:
paras sushi tulee mielestäni raku ya:sta, etelärannasta!
Lähetä kommentti