Rehellinen ollakseni, mä tykkään syödä. Joten tottakai minulle tärkeintä on kutsuvierastilaisuuksissakin ruoka ja se mitä minä saan syödäkseni, vaikka koko tilaisuuden aihekin olisi ruoka ja ruokakulttuuri.
Maanantaina eli Kalevalan päivänä vietettiin Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman päätösjuhlaa Heurekassa ja on vain luonnollista, että raportoin nimenomaan muruista joita sain rintani alle. Vaikka toki paljon muutakin tapahtui...
Noutopöytäosio illasta oli otsikoitu kuinkas muutenkaan kuin "Syödään yhdessä" ja niin sitä sitten syötiin yhdessä. Tiedekeskus Heurekan Café Einsteinin keittiöpäällikkö Sari Sievälä oli käsittääkseni päälliköinyt illan menun, joka sisälti luomuisia makuja Suomesta.
Söin aivan sujuvasti asiat täydellisen väärässä järjestyksessä, sillä en tajunnut kahvipannuista tarjoiltavan shampanjaista hernekeittoa alkuun vaan lähdin noutamaan pieniä blinejä, särkifrikadelleja, rilletteä, naurista ja savusärkileipää. Etenkin särkifrikadelleja olisin sujuvasti voinut imuroida kulhollisen kohti ääntä. Sitten mä vasta muiden bloggaajien toimien perusteella tajusin, ettei se ollutkaan kahvitarjoilu vaan hernerokkaa pekonilla ja muilla herkuilla...
Yhdessä pöydässä kairattiin Mustaleima Emmentaalia reippaalla otteella, siihenkin pöytään löysin tieni vasta viimeisenä vaikka alkupalojen yhteydessä juusto oli mainittu. Oli miten hyvänsä, kairaamassa oli niin mukava mies, että oksat pois.
Samaan aikaan kun yleisölle suomalaisen ruoan autuudesta jorisi Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck minä päädyin lämpimän ruoan pariin. Haukikiusaus oli aivan ehdottomasti suosikkini, vaikkei Punaisessa juhlakiusauksessakaan mitään vikaa ollut. Paahdettua juureslastuvuorta annostelin ehkä vähän turhan suuren vuoren...
Ennen lämpimiä olin toki vieraillut jo jälkiruoan parissa, kolmea eri sorttia vispipuuroa nimittäin. En kehdannut rohmuta kaikkia kolmea vaihtoehtoa, joten päädyin lakkavispipuuroon ja annostelin parit leipäjuusto tai juustoleipäkukkaset puurooni. Vaihtoehtoina olivat perinteinen puolukkavispipuuro sekä luumuvispipuuro. Lakka vain näytti houkuttelevimmalta.
Niin ikään loppuun oli ajateltu ensimmäisessä kuvassa nähtävät punssilla ja karvasmantelilla viimeistellyt Sre-leivokset. Toinen oli sininen ja toinen valkoinen, tuliko siinä sitten vapautunut olo, en tiedä. Jokatapauksessa toinen maistui Runebergin päivältä (karvasmanteli) ja toinen mummolalta (punssi).
Sain syödäkseni ja niin saivat muutkin. Yksi kelvoimmista noutopöydistä missä olen vieraillut, kuinkas muutenkaan!
1 kommenttia:
Olipas hyvä ruoka-analyysi. Koitin kuikuilla, jotta olisin ehtinyt juttusillesi, mutta olit lähtenyt, kertoivat muut sre-bloggarit.
Kiitos tästä menusta kuuluu myös Tello Anttilalle, joka oli koko menun suunnittelun takana.
Tavataan taas.
Lähetä kommentti