Jokiksen vierailupostauskisaan ei ehkä tullut hillitöntä sumaa postauksia, mutta ehkäpä se on ensimmäinen laatuaan ja innostutte näistä julkaistavista kisapostauksista! Tässä on kolmas ja viimeinen julkaistava postaus!
Jokaisesta julkaistusta postauksesta sen kirjoittaja saa jotakin. Kaikkien osallistujien kesken arvoin myös Random.orgin suotuisalla avustuksella koko kisan voittajan ja arpa osui numerolle 1. Ykkösarvan kirjoitus julkaistiin aiemmin. Tutustu myös toiseen postaukseen. Kilpailijoiden itsekirjoittama "minibio" löytyy postauksen lopusta.
Jokaisesta julkaistusta postauksesta sen kirjoittaja saa jotakin. Kaikkien osallistujien kesken arvoin myös Random.orgin suotuisalla avustuksella koko kisan voittajan ja arpa osui numerolle 1. Ykkösarvan kirjoitus julkaistiin aiemmin. Tutustu myös toiseen postaukseen. Kilpailijoiden itsekirjoittama "minibio" löytyy postauksen lopusta.
Ulos laatikosta! -blogistina ja ikuisena kyseenalaistajana olen kelaillut, että minkä ihmeen takia ns. kausiherkut ovat vain kausiherkkuja? Miksei muka mämmiä voisi syödä muulloin kuin pääsiäisenä, ja miksei kupua voisi ahtaa täyteen kinkkua, rosollia ja laatikoita silloin kuin huvittaa?
Keskustelin kerran entisen kollegani kanssa asiasta ja hän kertoi kerran viettäneensä ystäviensä kanssa joulua juhannuksena laanttulaatikoita, joulukuusta ja veisuja myöten. Hauskaa kuulemma oli, joten: miksipä ei?
Syyskuussa minulle tuli mieliteko juoda simaa. Olin katsellut jo pitkään herkullisen kuuloista raparperisimaohjetta Kotiruoka-kirjasta ja lopulta tartuin toimeen ja laitoin fariinisokeriliemen vireille. Siitä tuli hyvää, ja se sopi minusta alkusyksyynkin ihan hyvin: ei tullut pakottavaa tarvetta lähteä toikkaroimaan keskikaupungille haalarissa eikä ilmapallojenkaan puute haitannut mitään. Rapariperista tuli vielä ehkä vähän syksyn kirpeyttä mausteeksi.
Olenpa myös tainnut vielä loppukeväästä tehdä lehtitaikinasta "joulu"torttuja. Herkut ovat herkkuja vuodenajasta riippumatta.
Voisin ihan hyvin ja sujuvasti tarjoilla samassa juhlapöydässä muhevia laskiaspullia, runebergintorttuja, tippaleipää sekä pipareita ja joulutorttuja sima- ja glögitarjoilun kanssa. Tällaisella postmodernilla leikittelyllä, varsinkin yhdistettynä boheemin peppipitkätossumaiseen keskenään epäyhteensopivien astiastojen kattamiseen samaan pöytään saa takuulla jäykkistelevistäkin juhlista jään sulamaan ja varman hymyn vieraiden huulille. Kaavojen yllätyksellinen rikkominen antaa myös vieraille ahaa-elämyksiä!
Toki on olemassa kausiherkkuja, jotka on ihan luonnollisista syistä juuri sen ajan ruokia: ensimmäiset uudet perunat (sillin kera) juhannuksen kieppeillä, syksyllä sadonkorjuu- ja kekrijuhlaherkut marjoineen ja sienineen.
Loppusyksystä ensimmäisten yöpakkasten iskettyä heitänkin laatikonulkopuolis-ajatuksen todellisesta kauden herkusta: pihlajanmarjasta. Pihlajanmarjoissa on runsaasti ravintoaineita (etenkin C-vitamiinia ja karoteenia), ja niistä saa mukavan kirpeää mehua ja hilloa – sekä tietysti kotitekoista Sorbusta. Kirpeys tasoittuu pakastamalla, esimerkiksi fruktoosin kanssa pakastaessa tulee uskoakseni kirpeänmakeaa herkkua. Käykää rohkeasti pihlajanmarjavarkaissa, ne jäävät muuten puihin mätänemään!
1 kommenttia:
Ei kausiherkkujen tosiaan tarvitsisi olla vain tiettyyn päivään tai viikkoon sidottuja. Joka joulu päätän tehdä hämäläistä imellettyä perunalaatikkoa useamminkin... mutta aina se jää jouluiseksi. Sen sijaan sima ei edes mielessäni liity vain vappuun. Lapsuudenkodissani sitä tehtiin milloin mihinkin juhlaan. Jouluksi värjättynä punaisella karamellivärillä. Juhannukseksi ehkä jollain yrtillä maustettuna. Nykyperheessäni teemme simaa vapun lisäksi ainakin myös Kakkosen syntymäpäivän aikoihin, joka joinain vuosina osuu pääsiäisen kanssa yksiin (ei tänä vuonna tosin). Pitäisköhän laittaa jo kohta käymään...
Lähetä kommentti