Kokkaatko sinä Ravintolapäivänä syntymäpäiväsankarille?

21. toukokuuta 2011 on ensimmäinen Ravintolapäivä ja silloin nakataan niskoja säädöksille, luville sekä määräyksille.


Oletko kanssani samaa mieltä, että etenkin syntymäpäivänään ihmisen tulisi nauttia olostaan, saada palvelua ja ennen kaikkea välttyä kotonaan kokkaamiselta? Näin minä aion tehdäkin ja minun onnekseni juuri minun syntymäpäivänäni tämän maan ravintoloiden lukumäärä hetkellisesti lisääntyy kivasti. Kysymys vain kuuluu: kenen ravintolaan olen tervetullut syömään ja bloggaamaan? ;)

Mikä Ravintolapäivä?

Yhteen lauseeseen kiteytettynä: kuka tahansa voi perustaa ravintolan melkolailla mihin tahansa yhden päivän ajaksi tarjoillaakseen mitä mieli tekee. Pikkiriikkinen pop up -ravintola siis, vaikka työpaikalla tai puistossa. Leikkimielistä kuttuilua viranomaisten suuntaan, sillä tässä ei nyt kysellä mitään lupia eikä hankita hygieniapasseja sun muita kikkareita.

Kauppalehti kertoo, että konseptien kirjo on värikäs ja luvassa on ravintolaa niin pyörien päällä kuin lapsillekin. Turkulainen taas tarinoi, että esimerkiksi kenkäsuunnittelija Minna Parikka on innostunut Ravintolapäivästä. MTV3 otsikoi tapahtuman protestiksi!

Ensimmäinenkään Ravintolapäivä ei ole takana ja jo nyt suunnitellaan toista syksylle!

Tärkein kysymys

Missä ravintolassa Ravintolapäivänä tarjoillaan parasta syntymäpäiväsankarille?

Onhan se ehkä jäävä viimeiseksi ateriakseni, koska Aamulehtihän tiedottaa samalle päivälle osuvasta maailmanlopusta.

PS. Subilla Ameriikassa roadtrippiä tekevä Jamiekin diggaa luvattomista underground-ravintoloista, ekassa jaksossa hän kävi perulaista ruokaa tarjoilevassa salaisessa ravintolassa.

AddThis Social Bookmark Button

4 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

heti kun törmäsin tähän aloin miettiä millasta vois toteuttaa mutta koko homma tuntuu vaan liian hankalalta ellei tiiä että tulee ne kuusi ravintolavierasta.

tekisin tietty jotain täytettyjä herkkuleipiä kioski malliin mutta kotiuuni on sellaseen liian pieni, kitchen aidilla ei pääse edes alkuun ja jos homman tekee jotenkin portautettuna leipä on liian vanhaa kun päästään siihen myyntiin asti.. huuh

ehkä meen myymään jallua koffin puistoon..

Hanna kirjoitti...

Raskasta järjestelyä tämä kyllä voi vaatia, toki omista rajoista riippuen.

minnaryyni kirjoitti...

Toki, mutku. Luokkakokous painaa päälle, muuten olis jo pallogrilli kuumana!

Anonyymi kirjoitti...

Ravintola Odysseia Terasaaressa ;) Uskon että on unohtumaton kokemus, ja menyy tulee olemaan herkullinen vaativammallekin ma(t)kustelijalle...

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info