Heaven Queen blogista White Pearls, Black Oceans jo kyseli, että olenko jo tsekannut Tampereen Tammelaan avautuneen Lähiruokapuodin Lempin. Tässä on tarina siitä, kun keväisenä iltapäivänä kävelin kotini ohi aina Tammelaan asti tsekatakseni sisään Lempiin löytääkseni jotain kotikotoa Satakunnasta tuttua.
Siellä, Emil Aaltosen puiston kulmalla palvelee hippusella maalaisromantiikkaa maustettu puoti asiakkaitaan, ovi on kuulemma käynyt kiitollisen rivakkaan tahtiin aina avajaisista asti. Paikalla taisi ennen sijaita kaikkea muuta kuin lähiruokahenkinen Café Weston tai näin ainakin tarina kertoo.
Suosittu Tammelantori on aivan kaupan välittömässä läheisyydessä, onko se puodille tueksi vai tuhoksi?
Ken jommasta kummasta punaisella pylpyrällä varustetusta ovesta astuu, hän osakseen saa reippaan tervehdyksen. Ja eteen avautuu pieni, mutta kuitenkin avara ruokakauppa pienine liha-, juusto- ja leipätiskeineen, sekä tietysti muine tuotehyllyineen. Paikka ei höngi ehkä ihan samaa trendikkyyttä kuin helsinkiläinen Maatilatori, mutta läheltä liippaa.
Minä pidän suunnattomasti asioista, jotka tulevat puulaatikoissa, Hel Yesinkin sisustuksessa näkyi olevan keittiön ympärillä vihanneksia puulaatikoissa ja Lempissä etenkin juomapulloja oli aseteltu puulaatikoihin. Kokemäeltä (eli sieltä minun juurieni maisemista) olivat puotiin ilokseni löytänyt tiensä Suomen pienimmän limonaditehtaan SuvenHehku-limut!
Leipää, etenkin "kuivaa", on saatavilla montaa lajia. Kangasalalaisen Paakarin ihan huippuhyvää näkkileipää olisi ollut aivan käden ulottuvilla ja tuoreita leipiä montaa sorttia. Heidän näkkileipäänsä tutustuin jo vuosia sitten ravintola Paakarissa käydessäni ja nyt sitä olisi Tampereellakin tarjolla. Edelläni asioineet muuten ostivat sitä näkkäriä ;)
Minä taas valitsin Paakarin tuoreen Olavin, ihan isieni nimeä kunnioittaakseni (isäni on Olavi ja molemmat isoisäni olivat Olaveja). Mitä ilmeisimmin leivonnaisissa on makeitakin juttuja tarjolla ja herkkuosiossa oli kaikenlaista raakasuklaasta muihin makeisiin. Hieman erilainen valikoima kuin puiston toisella nurkalla Ärrällä...
Heviosasto ei ole järin suuri, mutta kattaa perusteet. Sipuleja, perunaa, vihreää ja taisipa tarjolla olla punajuurtakin. Kesä tehnee muutoksen tähän tarjontaan, toivottavasti on hyvä sato. Vihreälle salaattivärkille löytyy oven suusta erilaisia kastikkeita, jos tuore kasvis sinusta sellaista kaipaa.
Liha- ja juustotiskistä ei tullut napattua kuvaa, mutta tarjolla on esimerkiksi leikkeleitä, munamakkaraa ja juustoa paloissa: samaan henkeen kuin muistaakseni Juuren Puodissa. Ei se tiski aivan yhtä piukassa herkkuja ole, mutta toisaalta eipä puoti ole aukikaan ollut vasta kuin silmänräpäyksen.
Itsekin pääsee muuten annostelemaan: kuivattuja hedelmiä ja mysliin sopivaa tarviketta - on hieno nostalgiaa henkivä vaakakin! Ehkäpä tässäkin valikoima tulee kasvamaan kysynnän myötä, sellainen kun on kysynnän ja tarjonnan laki.
Samaisessa kuivanurkassa oli ihan kelpo valikoima mausteita, teetä ja kahvia. Tottakai valikoimasta löytyy myös esimerkiksi sinne teehen lorautettavissa olevaa hunajaa. Maustehyllyssä on ostoskoriin valikoitavissa sokeria sinne kahviin, jos ei makeuttamattomana mene. Sen sijaan maitoa en muista nähneeni, mutta voi olla ettei työnjälkeinen silmäparini vain toiminut maidonjuojien hyväksi.
Lopulta siellä viimeisessä nurkassa kököttävät jauhot ja muut tykötarpeet kuten riisi (joka ei kyllä ole mitenkään erityisen LÄHI) sekä kuvassa möllöttävät kuivatut härkäpavut. Kuivavalikoima oli täysin vertailtavissa jo lähes puolitoista vuotta palvelleeseen Ahlmannin tilapuotiin.
Minusta Lempi on kiva, mutta sen sijainti saa minut hieman epäilemään yhteisen elomme loputonta onnellisuutta. Voin hyvin nähdä itseni hakemassa spessumpia tuotteita, kuten sitä Paakarin näkkäriä tai vitamiinipitoista siitepölyä silloin tällöin, mutta hinta on tottakai huipussaan ymmärrettävistä syistä. Toki Lempille kertyi satapäin tykkääjiä jo ennen avajaisia, mutta nähtäväksi jää kantaako kokonaisuus. Toivottavasti epäilykseni karahtaa karikkoon.
Kyynikko minussa kysyy väkisinkin, voivatko lähi- ja luomuruokaan keskittyvät pikkukaupat selvitä?







7 kommenttia:
Lempin kotisivut eivät toimi :/ Oisin tarkastanut aukioloajat. Sehän näissä just on ongelmana, ettei normityössäkäyväihminen millään ehdi kierrellä ja kaarrella putiikeissa. Halliinkin itse pääsen vain lauantaisin. Hieno sijainti tälläiselle kaupalle olisi jonkun megamarketin yhteydessä <3
Silti jo pelkästään luomukanan (jota olen huhujen perusteella kuullut täältä löytyvän) aion ehtiä paikalle!
Aukioloajat löytyvät onneksi FB:nkin puolelta:
Ma-pe: 10:00 - 18:00
La: 10:00 - 15:00
PS. Normitöissäkäyväihminen minäkin olen ;) vaan ei tulisi käytyä laisinkaan, jos tämä olisi jonkun mega-automarketin kyljessä.
Kyyllä! Mut varsinkin perheellisten tulee käytyä marketeissa ;) Pakko venyy vaikkei haluis. Keskustassa tulee käytyä ehkä n. 3-4 kertaa kuussa, silloinkin rentoutumisshoppailulla, ei niinkään hankkimassa ruokatarvikkeita. Musta ois ihanaa jos joku rohkea luomu-eko-lähiruokaputiikki kokeilisi markettielämää... Huippua olisi, jos samasta osoitteesta saisi vaikkapa tuorepastoja tai muita pikku/puolivalmiita syötäviä tuoreena (Italian kaipuu).
En ole koskaan tainnut maistaakaan tuota oman pitäjän limonadia. Ei ole vain tullut sopivasti missään vastaan. Olisihan tuo tilamyymälä tuossa aika likellä, mutta ei ole ollut tarvetta poiketa. Saman nimistä viiniä olen kuitenkin tainnut kerran juoda, kun sitä on täällä paikkakunnan Alkossa saanut hyllytavarana.
Sivut toimivat kyllä, kun itse näpyttelee tuon osoitteen osoiteriville. Osoitteen toimimattomuus on varmaankin blogista johtuva merkistöongelma. Blogi rikkoo osoitteen korvaamalla ääkkösen tuolla koodilla. Ääkköset ei siis ole erityisen hyväksi www-osoitteissa, vaikka idea kiva onkin.
Tämä on ihan loistava idea! Kaikkia ei voi miellyttää, mutta koska itse asun täällä päin, voi lähiruokakaupassakäynnistä tulla pysyvämpikin tapa. Aukioloajan pidentäminen kuuteen helpottaa varmasti työssäkäyvien ostoksia.
Haluaisin nähdä sen marketin, joka kelpuuttaa kylkeensä lähiruokakaupan. Suuret markettiketjut toimivat niin suurella volyymilla ja yhtenäisellä konseptilla, ettei lähiruokakaupat siihen välttämättä sovi. Toisaalta esimerkkiä voi näyttää ABC, jonka yhteydessä toimii usein joku paikallinen leipomo.
Tamperelaisen artikkeli luetteli jotain myyntituotteita, mm. kukonpojat. Niitä pitää käydä hakemassa tässä joku päivä!
Eivät kyllä edelleenkään sivut toimi ainakaan minulla, vaikka naputtelenkin osoitteen itse. Harmillista.
Lähetä kommentti