Olipa kerran pieni Sininen keittiö, jonka ruokavarastot hupenivat hupenemistaan. Lopulta tilanne kärjistyi niin, että lähes ainoa proteiini, jota Sinisestä keittiöstä löytyi oli tölkillinen ankkaa confit.
Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että Sinisessä keittiössä pennin venyttäminen olisi kauheata köyhäilyä. On myönnettävä, että kyseisen keittiön herratar on hamsteri, jolle kelpaa myös luksus.
Löysin tosiaan kaapeistani niiden viime metreillä tölkillisen ankan reisiä confitissa eli rasvaan säilöttynä, neljä kappaletta sievää reittä luineen päivineen. Hamstrasin ne joltain Hulluilta Päiviltä joskus, ilmeisesti tarkoituksenani karistaa luukammoni.
Kuvotukseni oli huipussaan, kun kaivoin kintut rasvasta ja löin pannulle omassa rasvassaan. Tilanne toki parani, kuhan paistelin 8 minuuttia per puoli, mutta luut ne vain törröttivät lihakimpaleissa ja minulla oli visto olo. Mitä lie olin miettinyt tölkin ostaessani?
Yhden kintuista söin sellaisenaan, ihan vain ottaakseni tuntumaa. Tuntumaa otin sitten tosissani niiden kolmen rotusäären kanssa, kun riivin niistä lihat käyttääkseni niitä seuraavien päivien ruoissa.
Yhdestä raajasta jalostui vietnamilaishenkisiä tuoreita kevätkääryleitä: tarvitset reiden lisäksi tuoretta porkkanaa, riisinuudeleita, riisipaperiarkkeja, tuoretta korianteria ja pähkinäkookoskastiketta.
Lopuista lihoista jalostui ankka-nuudelikeitto: tarvitset keittovihanneksia eli porkkanaa, palsternakkaa, selleriä, purjoa, lanttua, persiljaa, kanalientä, vähän voita kuullottamiseen, pippuria maustamiseen, vettä, ramennuudeleita, soijakastiketta ja sitä reittä.
Ankka on hyvää, mutta oi ei niitä luita. Oi ei.
1 kommenttia:
Käy joskus tsekkaamasssa Taivaanrannan ankankoivet.
Lähetä kommentti