Tämä uusi koti tulee tekemään ihmeitä minun muhkeille muodoilleni useammastakin syystä. Ensisijaisesti tietysti siksi, että enää käytössäni ei ole hissiä ja työpaikkakin on roimasti pidemmän kävelymatkan päässä.
On olemassa ainakin yksi muukin syy: vaihdoin ruokalehdistä sisustuslehtiin. Kutsun tätä sisustajan dieetiksi.
Vaihdoin siis Glorian Ruoka & Viini, Olive, delicious., Good Food, Maku ja Mat & Vänner -koukuista (no en todellakaan tilannut niitä kaikkia!!!) toisiin maisemiin. Ne pitivät mieleni jatkuvassa "ruokaa, ruokaa, ruokaa" -tilassa. Oli virkistävääkin vaihtaa lajia, Glorian Koti, Deko ja Avotakka ruokkivat mieltäni ihan eri tavalla ja unohdan melkein syödä.
Paitsi, että ainakin Avotakassa on reseptejä. Kuten tämä linssikeitto!
Avotakan intialainen linssisoppa
2½ dl kuivattuja punaisia linssejä
vettä
2 vihreää chiliä (minä käytin kuivaa jalopenoa tuoretavaran puutteessa)
1 rkl kasviöljyä
2 tl kurkumaa
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 tlk (400ml) kookosmaitoa
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
kourallinen tuoretta korianteria silputtuna (jätin ihan suvereenisti pois, ei mun ruoan tarvitse maistua saippualta)
Paahdettu sipuli (jota en tehnyt)
1 rkl kasviöljyä
6 salottisipulia
1 rkl (mustia) sinapinsiemeniä
16 tuoretta tai kuivattua currynlehteä
Kaada linssien päälle runsaasti kiehuvaa vettä. Anna pehmetä 10 minuuttia. Valuta linssit ja laita kattilaan, jossa on litra juuri ja juuri kiehuvaa vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori pinnalle mahdollisesti syntynyt vaahto. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmenneet.
Valuta linssit ja soseuta ne. Kuumenna öljy kattilassa ja ruskista silputtu chili, kurkuma ja inkivääri.
Kaada sekaan linssisose, tomaattimurska ja kookosmaito. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia. Sekoita joukkoon korianterisilppu.
Leikkaa salottisipulit ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna puolet öljystä pannulla ja paista sipulit kullanruskeiksi ja rapeiksi. Valuta talouspaperin päällä.
Kuumenna pannulla loppu öljy ja paista siinä sinapinsiemeniä ja currynlehtiä, kunnes ne rapeutuvat ja alkavat tuoksua voimakkaasti. Sekoita sipulin joukkoon ja tarjoa keiton kanssa.
Pelkkä keitto oli minun makuuni sopiva mieto kokemus, intiaa olisi epäilemättä lisännyt tuo paahdettu sipuli. Ohjeen mukaan tuo riittäisi 4-6 annokseen, minä isona tyttönä imaisin keiton kolmella aterialla eli kolmena annoksena.
Intiasta puheenollen: tiedättekö Tampereella sellaisen noutoruokalan kuin Uma's Takeaway? Olen kuullut, että sieltä voisi hyvää ruokaa irrota ja koska se nyt sattuu olemaan tuossa nurkilla, niin mitä sieltä kannattaisi kokeilla?


0 kommenttia:
Lähetä kommentti