Tähdillä graavattu kala

Oletko perinteisen graavauksen vai vähän eksoottisemmin maustetun gravlaxin ystävä? Käytätkö aina lohta vai kelpaako joku muukin kala?

Pysyn viikon teemalle uskollisena ja pidättäydyn edelleen tähdissä. Torstain tähtenä säteilee mikäpä muukaan kuin tähtianis! Inspiroiduin Gordon Ramsayn reseptistä viimevuotisessa BBC Olive-lehdessä ja graavasin vähän kalaa.

Gordonin resepti on Cinnamon and star anise cured salmon, mutta tottakai minä nyt otin oman blogini tähtenä hieman taiteellisia vapauksia. Neuvottelin hieman Stockmannin kalatiskin kaverin kanssa ja päädyimme yhdessä siihen, että graavaankin lohen sijasta nieriää.

Katrihan piti sitten pelkästään jo graavatun nieriän ajatusta kadehdittavana, eikä ollut vielä edes kuullut yksityiskohtia...

Rakastan graavattua kalaa, mutta itse olen sitä valmistanut toistaiseksi vain aniharvoin. Niinä aniharvoina kertoina en kuitenkaan ole ollut täysin perinteinen, kertoohan maustevalintani minusta ehkä jotain. Erilainen nuori ja sitä rataa.

Tähtianiksella(kin) graavattu nieriä

400 g ruodottomaksi nypittyä nieriää
100 g Hawaiian Red Salt eli Havaijilaista merisuolaa
100 g ruokosokeria
1-2 tähtianista
1 pieni kanelitanko
2 sentin pala kuivattua inkivääriä

Aja suola, sokeri, tähtianis, kanelitanko sekä inkivääri tehosekoittimessa jauheeksi, voit toki käyttää jo valmiiksi jauhettua kanelia ja inkivääriä halutessasi.

Aseta kala tuorekelmulle ja peitä se sitten suolasokerimausteseoksella. Kääri kelmu tiiviisti kalan ympärille, lisää useampi kerros kelmua. Aseta kelmutettu kala johonkin astiaan ja aseta päälle painoksi vaikka pari täyttä säilyketölkkiä. Siirrä jääkaappiin ainakin 24 tunniksi (36 ei varmasti tekisi pahaa), käännä kalaa välillä.

Kun aika on kulunut, vapauta kala varoivaisesti kääreistään ja mausteseoksestaan. Huuhtaise tai pyyhkäise pikaisesti mausteseosta pois ja anna kalan kuivua jonkin aikaa.

Siivuta hyvällä veitsellä ja nauti vaikka näkkärin kanssa.

Tuli muuten hyvää, aavistuksen eksoottista mausteidensa johdosta. Gordonhan käytti inkiväärin sijasta tuoretta sitruunaa, mikä minulle ei ole vaihtoehto. Minulla sattui olemaan inkivääriä, joten käytin sitä. Oikeastaan nappasin kanelitangon ja inkiväärin glögimaustepaketista, mutta ei kerrota kellekään. Havaijin merisuolaankin päädyin siksi, että sitä sattui Top Chef -blogihaasteiden vuoksi olemaan varastossa...

Kyllä tämä helposti on minun graavieni kalojen joukossa tähtiresepti!

Kysäisin ystäviltäni myös missä suhteessa he käyttävät suolaa ja sokeria graavatessaan. Itsehän olen näitä 1:1 naisia, suolaa ja sokeria tulee sama määrä ja se on vissiin melko ruotsalainen tapa lähestyä.

Veikosta sokeria lisätään vain hyppysellinen siinä missä suolaa reippaasti, Halo Efektikin uskoo suolan ylivoimaan ja sokeria tulee vain teelusikallinen. Pirkko kertoo, että lime- ja konjakkigraavaustakin on kokeiltu, mutta perinteinen on paras tapa. Lisämausteina mainittiin valkopippuri ja tilli, ei mitään sen jännittävämpää. Perinteiset ystävät, hyviä ovat kuitenkin.

Minä nyt vain katson tällä viikolla tähtiin.

Tähdellinen hedelmäsalaatti

Hedelmiä voi pakottaa kasvamaan tiettyyn muotoon ihmisten toimesta, mutta se taisi olla luontoäiti joka pakotti karambolan muotoonsa.

Vahingossa syntyneelle teemaviikolleni uskollisena päätin pysyä tähtien parissa. Valitsin tälle päivälle tähdenmuotoisen hedelmän eli tähtihedelmän eli karambolan ja tein sen ympärille hedelmäsalaattia.

En ollutkaan pieneen iäisyyteen tehnyt hedelmäsalaattia, sillä valtaosa hedelmistä saa minut jännittävien tilanteiden partaalle allergioiden vuoksi. Nytkin oli vähän jännää, mutta selvisin jännityksellä.

Inspiraatioksi kyselin vähän teiltä Leipääntyneiltä ensin mitä hedelmiä valitsette hedelmäsalaattiin. Ja sitten rakentelin oman tähdellisen salaattini täysin "musta tuntuu" -periaatteella.

Tähdellinen hedelmäsalaatti

1 karambola eli tähtihedelmä
2 banaania
1 kypsä mango
puolikas tuore ananas
pari kourallista tummia viinirypäleitä
90 g tölkki kondensoitua maitoa
1 tl tomusokeria

Siivuta karambolat ja banaanit. Pilko mango ja ananas. Pesaise viinirypäleet ja halutessasi puolita ne. Sekoita kulhossa tai muussa suuremmassa astiassa. Kaada joukkoon kondensoitu eli tiivistetty maito ja sekoita hellästi. Ripottele päälle tomusokeria ja laita koko setti jääkaappiin siihen saakka kunnes olet aikeissa syödä sen, mielellään ainakin joksikin aikaa kuitenkin tekeytymään.

Hyvä tuli, ei allergisia reaktioita ja oli raikasta. Vitamiinikasta ja melkein terveellistä, jos ei tuota maitoa ja sokeria lasketa ;)

Tässä oli myös ensikosketukseni tiivistettyyn maitoon, 4 pientä tölkkiä sisältävä pakkaus kehoitti laittamaan tuotetta hedelmäsalaattiin, joten tein kuten käskettiin.

Aurinko laskee ja tulee tähtinen yö

Muotoon muovatut suklaat ovat lämmittäneet mieltäni aiemmin, mutta...

Viikko jatkuu tähtien parissa, nyt on ehkä Carte d'Orin vuoro kuulla kunniansa tylsistä jäätelöuutuuksista vuodelle 2011. Keskityn nyt kyllä vaan yhteen makuun ja sekin tulee purkissa eikä irtojäätelönä kioskista.

Nimittäin Starry Night, vaniljajäätelöä, macadamiapähkinäjäätelöä, suklaakastiketta ja karamellisoituja macadamiapähkinöitä sekä tummia ja valkoisia suklaatähtiä. Vähän on kanavoitu Ben & Jerry'siä noiden suklaatähtien kohdalla, paitsi että tässä tapauksessa muotoon "leikatut" suklaat ovat ohuita fletkuja... Ne muistuttivat suklaaksi yllättävän paljon merilevää, jota ihan itse olen leikannut tähdiksi.

Jos nimi oli viittaus Vincent van Goghiin, niin kaveri vierähti ehkä kuopassaan.

Tällä on sisarusmakunsakin, Magical Sunset. Se väittää olevansa italialaistyyppistä artesaanijäätelöä, vaikka käsityön määrää hieman epäilen. Vaniljajäätelöä, persikkasorbettia, hedelmäkastiketta (mikä hedelmä?) ja valkosuklaa-auringonlaskuja eli puolikkaita aurinkoja, niinkuin taivaanrannan rajaamina.

Varmaan ihan raikasta, en tiedä kun kokeilin nyt tätä Starry Nightia ja se taas oli tutunmakuista. Tokikaan en ole juuri macadamiaan törmännyt, paitsi Ben & Jerry'sin jäätelössä ja ihan vaan pähkinöinä. Siitä huolimatta maku oli tuttu, suklaa, vanilja ja pähkinät on niin nähty. Täytyy kokeilla tuo toinen, ehkä se antaa vähän enemmän vaikka sen suklaakuvioilta en odotakaan yhtään sen vähemmän huonon joulukalenterin suklaisuutta.

Eniten kyllä nyppii nuo tähdet. Melkein nättejä, mutta lähinnä väkinäistä. Mut hei kiva, että nämä molemmat maut sisältävät vain luontaisia aromeja.

Vegaanit, vegaanit, keittokirja helppo tarjolla ois

Sekasyöjä voi sekaantua vegaanien keittokirjoihin, mutta toisin päin se juttu ei ehkä ihan toimi.

Kustannusosakeyhtiö Moreenille on joku ilmeisesti juorunnut allekirjoittaneen intohimosta keittokirjoja kohtaan, sillä sain heiltä arvostelukappaleen Chocochili-blogin Elina Innasen uunituoreesta keittokirjasta Viiden tähden vegaani.

Heti ensilukemalla tein teoksen pohjalta kauppalappua... eli ei käynyt niinkuin taannoin Riistakirjan kanssa: tästä teoksesta halusin heti tehdä jotakin ja tiesin löytäväni aineksia!

Viiden tähden vegaani osoittaa, että viiden tähden toimet ovat ihan normaalitoimia: ei mitään aivan käsittämättömän fancya ja hillitöntä väliurheilua vaativaa kokkausta. Perusruokaa, mutta vegaanisti ja herkullisesti. Tähdet eivät siis mitenkään viittaa mihinkään muihin tunnettuihin tähtiin, kuten Michelin-tähtiin vaan siihen, että sinä olet keittiösi tähti!

Kirja on jaoteltu viiteen yläkategoriaan: keitot ja salaatit, pääruoat, lisukkeet, suolaiset leivonnaiset ja makeat. Keitoista löytyy niinkin perinteistä tavaraa kuin tomaattikeitto, mutta myös aavistuksen erikoisempi karpalo-cashewcouscous. Pääruoista allekirjoittanut aikoo toteuttaa esimerkiksi Linssinviljelijän paistoksen, joka on muunnelma perinteisestä skotlantilaisesta Shepherd's piesta.

Lisukkeissa äitini huokaisi syvään herkullisen valokuvan kohdalla, kuvassa on marinoidut oliivit. Niin ikään lisukkeista löytyy taas yksi versio guacamolesta, avokadodippiä siis. Suolaisista leivonnaisista bongasin kirjan kansikuvareseptin, joka myös keittiössämme toteutettiin eli tämän bloggauksen kuvissa esiintyy kaikissa viikunafocaccia ja voi pojat ja tytöt miten se oli hyvää!

Makeista sitten tuli vastaan muun muassa vadelmia ja viskikermaa, joka sai perheemme huolestumaan mistä tänä vuonna tehdään vadelmat nyt kun mummolaa ja mummolanvadelmia ei enää ole!

Toisin sanoen kirjasta löytyi heti miten monta monituista herättelevää juttua, mutta kuitenkaan ei mitään älytöntä ja hemmetin hankalaa. Tästäkin teoksesta olisi varmasti lahjaksi, ihan kohtahan on taas se aika kun ylioppilaita valmistuu ja joukossa on varmasti paljon omaan kotiinsa ensikertaa muuttavia vegaanejakin. Pistäisin heti tilauksen menemään.

Kaunis kirja, josta tulette vielä kuulemaan varmasti lisääkin - olenhan aikeissa sen paistoksenkin tehdä ja...

PS. Kiitos suunnattomasti reippaasta rynnistyksestä Jokiksen Facebook-sivulle, päästiin yli viidensadan viikonloppuna! Jos juhannukseksi onnistutaan tuplaamaan tykkääjämäärä tonniin ja päästään ylikin, niin annan kyllä jollekin ruokaan viittaavalle hyväntekeväisyyskohteelle 10 senttiä per tykkääjä (ylärajana 1500 tykkääjää eli summana 150 euroa max).

Uusin Frezza tukisti tunkkaisesti

Sinähän tiedät, etten ole mikään kahvin ylin ystävä?

Siitä huolimatta olen aina maistellut uudet Pauligin Frezza-maut säännöllisesti, nytkin tämän tuoreimman eli Frezza Black Toffeen. Pidän toffeesta ja pidän lakritsista, pidän hopeatoffee-maisuudesta, miten voisi kaksi makua kolmesta (se kahvi) mennä muka pieleen?

Näemmä voi, sillä tuohan on aivan kauheaa! Tunkkainen synkkä makuelämys, kun taas esimerkiksi Chocomint-mausta olen ihan tykännyt ja pitänyt sitä mukavan raikkaana. Vähän samaan tapaan kuin kylmä espresso kurkun kanssa... tähän Frezzaan ei auttanut kastaa edes keksejä.

Oletko sinä tätä jo maistanut? Jos ylipäätään juot Frezzoja, mikä sinun lempimakusi on?

Minä ehkä eniten tykkään näissä kuitenkin tuosta itse pullosta, siitä olisi vaikka sieväksi lampuksi. Jos siis verenperinnössä olisi tullut yhtään askartelijan vikaa.

PS. Mitä jos tänään tykkäisit Jokapäiväisestä leivästä osoitteessa http://www.facebook.com/jokapaivaistaleipaa? Olisi hienoa jos viikonloppuun lähdettäisiin 500 tykkääjän komiammalla puolella ;)

Kananmunien kokovertailua

Ostatko sä mitä tahansa munia vai onko munien shoppailu tarkkaa puuhaa?

Sain ystävältäni aihe-ehdotuksia Jokista varten, toivotan sellaiset tervetulleeksi toki teiltäkin! Yksi aihe-ehdotuksista kuulosti tältä:

"[Iso-Britanniassa] Torilta sai ostaa kananmunia kokoluokittain. Oli pieniä munia ja isoja munia ja sitten oli vielä XL-munia ja sekin hämmensi minua kovasti. Eihän ne kanat tietenkään minkään standardin mukaan munia muni... mutta miten Suomen kennoissa munat tuntuu aina olevan saman kokoisia?"

Homman nimihän on kuitenkin se, että meikäläisissäkin kananmunissa on eroja. Myynnissä on ainakin XL, L ja M-kokoisia munia, mutta toki siis yhdessä kennossa munia on mielellään samaa kokoluokkaa. Toki jos sinun lähikaupassasi myydään vain yhtä sorttia kennoja, on sinulle tarjolla aika lailla vain sitä yhtä kokoa.

Ostin nyt huvikseni XL-kokoisia Kiekuja, jotka ovat vapaiden kanojen munia Loimaalta (hinta Stockmannilla 1,45 €/6 munan kenno) sekä vertailukohteeni L-kokoisia Kultamunan niin ikään vapaiden lattiakanojen munia (hinta Stockmannilla 1,35 €/4 munan rasia) ja laitoin ne rinnakkain.

Pikaisella silmäyksellä kokoeroa ei ehkä huomaa, mutta kyllä se XL kaikin puolin isompi on. Saatavilla ei juuri tuolloin ollut M-kokoisia munia miltään firmalta, joten se jäi vertailun ulkopuolelle.

Eli on Suomessa munien koossa eroa, mutta onko sillä sitten väliä? Ainakin monille Leipääntyneille tuntuu suurempi merkitys olevan sillä onko kananmunat luomua, vapaita, kalliita tai määrällisesti paljon. Näin päättelen Facebookissa saamieni vastausten perusteella. Twitterissä Riikka kertoi: "Sympatiseeraan kanoja ja haluan niille kuopsuttelutilaa ja raitista ilmaa!" Pirkko taas etsii aina mahdollisimman suuria munia eli hänelle vähemmistönä on koolla väliä.

Top Chef Blogihaaste #3: Rankka ankka viskiä irvistäen juo

Suomen ensimmäisestä Top Chef -kaudesta on jäljellä enää muutama hassu jakso, ja Top Chef -blogihaaste se taas loppuu tähän tehtävään. Edellisessä haasteessa lilluteltiin oluessa ja sitä ennen vastassa oli hirmuinen peto, joka tunnetaan myös nimellä hauki.

Tämä kolmas ja viimeinen haastetehtävä aiheutti minulle kylmiä väristyksiä, sillä aiheena oli lintu. Ei kuitenkaan mitkään Hitchcockin Linnut, mutta linturuoka jokatapauksessa. Ja aikaa jälleen 1 vuorokausi miettimisineen päivineen.

Minun toimistani rajasi melkoisen määrän mahdollisuuksia ulos kammoni luita kohtaan. Ei sillä ettenkö olisi halunnut räpeltää peltopyyn kanssa, mutta en vaan kerta kaikkiaan pysty vielä valmistamaan jotain missä on luita. Siispä päädyin hankkimaan ankan rinnan, valitsemanani toimimispäivänä sattui vielä olemaan "Tissien arvostuspäivä", joten rinta oli jotenkin erityisen itsestäänselvä valinta.

En ollut koskaan aiemmin valmistanut ankkaa, mutta tiesin sen paistamiseen tarvittavan kärsivällisyyttä, jota minulla ei välttämättä juurikaan ole. Selvisin kuitenkin mielestäni kunnialla.

Päätin myös koettaa samaan hyömyyn paria aiemmin tiedostamaani Järvikylän uutuuskasvia ja osoittaa kevyesti kunniaa edesmennyttä koiraamme (ei suinkaan lintukoiraa kuitenkaan) Whiskyä kohtaan.

Ankkaa viskillä, sinaappipedillä

1 luuton ankanrinta
2-3 valkosipulin kynttä
3 tuoretta timjamin oksaa

1 shalottisipuli
60 ml juoksevaa hunajaa
60 ml viskiä (käytin Jamesonia)
5 dl kanalientä
1/4 tl jauhettua maustepippuria
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
rouhaus mustapippuria

gruyere-juustoa

Esilämmitä uuni 180 asteeseen.

Tee ankan nahkapuolelle timantin malliset ristikkäin viillot. Paista ankkaa nahkapuoli alaspäin uuninkestävällä pannulla (jos pannusi ei kestä uunia, voit aivan hyvin siirtää ankan uuniosuudella uunin kestävään vuokaan) noin 15 minuuttia keskilämmöllä (tai kunnes nahka on rapea ja kullanruskea) yhdessä valkosipulin ja timjamin kanssa. Et tarvitse paistamiseen rasvaa, ankasta tulee sitä itsestään ihan riittävästi. Valuta ylimääräinen rasva pannulta ja paista ankan lihapuolta 2 minuuttia. Siirrä uuniin 7 minuutiksi. Nosta ankka uunista, nosta lautaselle ja kääräise folioon 5 minuutiksi lepäämään.

Valmista ankan ollessa uunissa kastike pannussa yhdistämällä silputtu shalottisipuli sekä hunaja kovalla lämmöllä. Anna porista 5 minuuttia niin, että hunaja alkaa karamellisoitua. Lisää sitten viski ja keitä 2 minuuttia. Lisää sitten loput kastikkeen aineksista ja anna kiehahtaa, anna porista kunnes kastike on tiivistynyt puoleen alkuperäisestä määrästään. Heitä ankan rasva ankan pannulta ja kaada viskikastike ankan pannuun, hauduta kastiketta vielä 3 minuuttia.

Annostele lautasille sinappia ja lehtisinappia, viipaloi ankka sinappipedille ja lusikoi päälle viskikastiketta. Kruunaa komeus gruyere-lastuilla.

Ensimmäiseksi ankakseni ei mielestäni ollut ollenkaan huonoa. Näen jo mielessäni lukuisia kokkailuja ankan kanssa, vaikka eihän se aivan huokeaa ole. Täytyy vähän säästää, jotta voi antaa rankoille ankoille mahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan tämä haaste otti minulta 1 tunnin, ja tämä sisältää hyvin tehokkaan kauppareissun. Sen sijaan tiskausta ei ole laskettu, voisiko joku tulla tekemään kyseisen tempun?

Näin on linnut.

Kaikista reseptisivuista eniten tykkään Foodilysta

En sinusta tiedä, mutta minä olen aavistuksen kypsähtänyt oikealla ja vasemmalla, edessä ja takana avattaviin reseptisivustoihin. Muun muassa Valio on huhtikuun alussa avaamassa "uudenlaisen ruoanlaittofoorumin" osoitteessa www.valioreseptit.fi.

Yksi kohtuullisen tuore reseptisivusto on kuitenkin saanut sydämeni sykähtelemään. Se on Foodily.com, ja luonnollisestikin yksi syy sen viehättävyydelle on sen kaunis ja selkeä ulkomuoto. Sen toinen hyvä puoli on se, että pääsen reseptiä hakiessani miinustamaan aineksia joita en halua käyttää - se on olennaista!

On toki muitakin palveluita, joissa näin voi tehdä, esimerkiksi Supercookissa pystyy rajaamaan aineksia ulos hausta. Myös Googlen uudessa reseptihaussa pystyy tietysti kertomaan mitä ei reseptiin mukaan halua.

Hakutuloksen Foodily antaa pienissä helposti selailtavissa erissä, valtaosa tuloksista tulee houkuttelevien kuvien kanssa tietenkin. Koko touhu on helposti yhdistettävissä Facebook-tiliin, kirjautumisensakin voi hoitaa Facebookitse.

Selkeä vika, jonka olen pistänyt merkille on se, että varsinusein itse resepti pitää käydä lukemassa toisilla sivuilla. Valmistusohjeiden kohdalla ohjataan toisaalle ja voi tosissaan harmittaa jos se sieltä toisaalta on aikojen saatossa poistuva...

Muuten yksittäisen reseptin sivu on kelpo, reseptien tykkääminen on iisiä piisiä japaniisiä ja reseptin yhteydessä ehdotellaan muutakin josta saattaisin tykätä ruokana. Helposti pääsee merkitsemään reseptin suosikkeihinsa eli tallentamaan omaan menuunsa.

Omia menuja pääsee tallentamaan ja on se nyt ainakin siistiä ja visuaalisesti viehättävää. Kyllä tätäkin ominaisuutta on muillakin tarjolla, minä nyt vaan satun tykkäämään Foodilysta ja haluan sen teillekin kertoa.

Mä nyt tietysti olen hölmö mitä visuaalisesti kivoihin juttuihin tulee, mutta toivottavasti tekin tykkäätte Foodilysta. Ja toivottavasti en ole yksin ärsytykseni kanssa, siis sen ärsytyksen, että onko kaikilla pakko olla oma reseptisivustonsa?

Makoisat makkarat menee suoraan makkaroihin

Jos nyt voisin keskustella 15 kesäisen itseni kanssa, olisi nuorempi painokseni varmaan hirmuisen närkästynyt kaikesta siitä mitä minusta on tullut. Esimerkiksi siitä, että tätä nykyä himoitsen makkaraa - lihaisaa makkaraa.

Olen nyt löytänyt Ilmajoen Makkaramestarien makkaran. Tein löytöni Eat & Joyn Maatilatorilla, mutta esimerkiksi Stockmannin pakastealtaasta olen myös näitä paketteja löytänyt nyt myöhemmin.

Kysessä on siis pakaste, mutta lisäaineeton sellainen. Paketeista löytyy tuoremakkaraa, joka tulee kypsentää. Lammasmakkaraa, chorizoa ja italialaista makkaraa ainakin, ja herkullista muuten! Väittäisin, että voin ja öljyn seoksessa paistettuna aika lyömätöntä mutusteltavaa.

Kunnon makkara on kyllä hieno asia, oli 15 vuotias Hanna mitä mieltä tahansa. HK:n Siniseen Lenkkiin en kyllä edelleenkään ole ihastunut, vaikka sinisten syötävien syömisen perään tässä kyselinkin.

PS. Jokiksen Facebook-sivulta pääsee näkemään kuinka on kotosallakin makkaraa tehty historian hämärässä.

Kantolan Dopsit erilaisilla uimaretkillä

Olen tässä dippaillut. Tai kastanut, niinkuin mummoni sanoisi. Kysymys vaan kuuluu, että onko pakko kastaa maitoon jos pakkauksessa niin käsketään?

Olen dippaillut jotain, mitä Kantolan uunissa paistui. Nimittäin heidän melko lailla tuoreinta tuotettaan Dopsia kehoitetaan ihan pakkauksessa dippaamaan ja Dopsia kehoitetaan dippaan maitoon. Koska olen erilainen nuori, olen dipannut näitä keksejä nyt vähän kaikkeen muuhun.

Aloitin ihan reippaana aikuisena oluesta, Young'sin Double Chocolate Stoutista, siinä olueen kastaessani kyselin mitä herkuttelua muilla oli työn alla. Hassua kyllä, kukaan muu ei tunnustanut dippailevansa keksejä olueen... Siinä tajusin, että Dopsit tosiaan ovat parempia kosteina kuin kuivina eikä suklaaolut ollut hassumpi neste suklaakekseille.

Jatkoin kiintoisia keksin kylvettämisiä alkoholittomaan kuohariin eli Karpalokuohuun. Kevyesti kiertyvä happamuus ei tehnyt ihmeitä brownien eikä mudcaken makuisille kekseille. Ja kuplatkin olivat vain jännä lisäosa, juoma oli parempaa itsekseen siemailtuna.

Pyhän Patricin päivänä Dopsini pulahtivat Bailey'siin. Irlantilainen viskinen kermalikööri ei ollut ollenkaan pöljempi kumppani, mutta harvoinhan se on. Yömyssyksi nautittu shotti Bailey'siä ja pari keksiä dipattuna, olen nauttinut huonompiakin iltapaloja. Tokikaan en nukkunut silmäystäkään sinäkään yönä... kiitos täysikuu.

Ehdottomasti parhain dippausneste tähän mennessä testaamistani on ollut Arlan erittäin kiehtova Power Cow mansikkamaitojuoma. Ehkäpä Kantolan tuotekehittäjä on ollut oikeassa sanoessaan, että "Maitoon, niitä on kastettava maitoon!" Maitojuoma nimittäin jotenkin vain kruunasi nimenomaan Mud Cake -makuiset Dopsit, eikä huonoa ollut Brownie-keksien kanssakaan. Mansikka jotenkin vielä viimeisteli täydellisesti tilanteen.

Minä taidan kastaa seuraavaksi mehukeittoon, Marlin Tarhurin metsämarjakeitto se odottaa hetkensä koittavan. Mihin sinä keksin kastaisit?

Ei melkein mitään uutta jäätelökesään

Hyvää Saint Patrick's Dayn jälkeistä päivää, ollaanko siellä ihan Guinness-päissään vieläkin? Ehkäpä ei, kun on työpäiväkin ja kaikkea... Minä ajattelin vähän jutella kevään jäätelöistä teille tässä näin.

Kävin nimittäin easyFairsin järjestämällä Fastfood, Café, Myymälä & Ravintola -messukombolla lähinnä mielessäni jäätelöuutuudet 2011.

Siellä pääsin maistelemaan jo aiemmin Facebookin puolella esittelemääni Valiojäätelön popcorn-jäätelöä (ylhäällä vasemmalla). Se ei oikeastaan ollut yhtään hassumpaa, kevyesti suolainen ja toisaalta taas makea, ajatuksen olisi oikeastaan voinut viedä pidemmällekin. Nyt se oli lähinnä suolaista kinuskia, popcornisuus jäi vielä kauas. Se ainakin yritti olla jännittävää ja erilaista, ei sitä iän ikuista mansikkaa.

Carte d'Orin ständillä sen sijaan saattoi suustani päästä: "onko teillä mitään rehellisesti uutta?" Minusta kun kokoelma näytti siltä, ettei siinä ole mitään Jännittävää tai Uutta. Muistaakseni päädyin sitten kokeilemaan jotain pekaanipähkinäistä ja karamellista, mikä on minusta niin nähty. Tietysti se varmastikin tekee kauppansa, kuhan nuo pakkaset tuosta valuvat plussan puolelle.

Yhdessä nurkassa törmäsin toteemieläimeeni, eli tietenkin jääkarhuun. Ingmanin Elmeri jakoi jotain kahvijäätelökuponkeja ja jäätelötiskin takaa kysyttiin haluanko maistaa jäätelöä. Miten tyhmä kysymys, tottakai haluan!

Sieltä löytyikin sitten messujen toinen ylläripylläri, vaahtokarkkijäätelö (alimmainen pallo, hintsusti vaaleanpunainen). Yllätys se oli siis lähinnä siksi, etten nähnyt sen tulevan. Makunsa puolesta se oli vähän äklö. En kuollaksenikaan muista tuon toisen pallon makua, olisikohan se ollut cafe latte? Joka tapauksessa kertoo paljon, etten muista.

Viimeisessä kuvassa hyväilevät nakkisormeni Caminiton ananas-tyrniä, joka oli toki raikasta ja melko lailla saavuttamattomissa täällä Tampereella. Kouvolasta sitä toki voi ostaa, toiset tituleeraavat sitä uskomattomaksi salaisuudeksikin. Kiusantekoa esitellä jotain tällaista ihmisille, jotka eivät sitten kuitenkaan voi sitä saavuttaa. Heidän valikoimassaan oli vaikka mitä Jännittävää, Ihmeellistä ja Uutta, joka näyttää närhen munat näille miulle yrittäjille!

Vaan ei, on tyydyttävä siihen mitä lähistölle katupölyn myötä laskeutuu. Lähin jäätelökioski minusta on Koskipuiston Ingman, eli äklöä vaahtokarkkijäätelöä on odotettavissa mitä irtojäätelöön tulee.

Japanilainen mielessäni

Jos jälkkärille on oma maha, niin eikö sushillekin ole? Sitä nimittäin voisi vetää vaikka aina. Toisaalla voi sushia syömällä auttaa Japania.

Työn ja harrasteiden puolesta olen pyörinyt viimeaikoina tiuhaan Helsingissä ja hassu homma kun siellä Tampereen eteläisessä hiilisatamassakin tarvitsee työntää murua rinnan alle. Murusta puheenollen, viime reissulla yritin luottavaisena bloggaajana kävellä kadulta ilman varausta Muruun - hoopo minä.

Päädyin sitten Murun sijasta Yumeen, koska toiseksi eniten teki mieli sushia ja epäilin rankasti ettei kadulta varauksetta sisäänkävely onnistuisi Oloonkaan (joka sai muuten juuri tähden!). Yumen puolesta puhui myös sen sijainti aivan hotellini kyljessä (itseasiassa heiltä olisi saanut tilattua sushia suoraan huoneeseen, siinä olisi kelvannut Top Chefiä katsella olihan keskiviikko).

Tampereella ei japanilaisten ravintoloiden suhteen ole mitenkään erityisemmin valinnanvaraa. Meillä on Maruseki ja meillä on Norimaru. Helsingissä sen sijaan joutuu valintaansa punnitsemaan hieman enemmän ja vaihtareissa on eroja: asemalla jääkaapista myytävä take away -sushi ei ihan yllä samaan kuin nyt tämä Yumen paikanpäällä nautittu sushilajitelma. Hintavia ne ovat kuitenkin melkolailla tiemmä kaikki - käsityö yleensä on. En kyllä suin surminkaan osaa sanoa, missä Helsingin paras sushi tarjoillaan, Tampereella kallistun toki Marusekin puoleen.

Tasaisen hyvää läpi koko annoksen, wasabin annostelu jäi ruokailijan itsensä harteille. Otin julmetun kokoisen setin, olenhan iso tyttö ja olihan tehnyt piiiitkän retken Muruun asti tyhjällä vatsalla. Hyvä setti sashimia, nigirejä, makeja ja kansaina minulle esiteltyjä susheja, jotka oletan oshi-sushiksi eli "prässätyksi", tiukkaan painetuksi sushiksi.

Lähes tyhjässä ravintolassa kuulin taas vähän turhan hyvin tarjoilijoiden keskustelut. "Mitä toi kutonen tekee?" Meinasin ihan itse vastata, että kerron Facebook Placesissa olevani teillä syömässä...

Japanin ikävä tilanteen ja tsunamin huomioon ottaen kauhistuttaa kyllä mitä paikalliset siellä nyt saavat syödäkseen ja juodakseen. Apua Japaniin saa täältä meiltä käsin lahjoittamalla Punaiselle Ristille. Tämän rinnalla omat syömiset ja seikkailut ovat niin pientä, että täytyy nöyrtyä.

Raitoja, spiraaleja, putkia pinaatista

Pinaatti on parasta. Ja jos se esitellään putkinen leikkauspinta, se on jännää.

Olin ehkä aavistuksen hätäinen ja kärsimätön, eikä lopputulos tästä spiraalin muotoisesta pinaattipiiraasta ole yhtä siisti kuin Laura Adamachen Spirala Umpluta cu Spanac. Se oli kuitenkin hyvää ja jos sen tekisi kunnolla, olisi se myös näyttävää. Jos siis välittää näyttävyydestä ;)

Vielä näyttävämpi lopputulos voisi olla, jos täyttäisi osan taikinaputkiloista eri värisillä täytteillä: vihreä pinaatti, punainen tomaatti, valkoinen ricotta ja kas vain meillä on Italian värit!

Tässä varsin vapaa suomennos Lauran reseptistä:

Spiraalipinaattipiiras

500 g voi- tai lehtitaikinaa
600 g pinaattia
100 g ricottaa
1 rkl raastettua parmesaania
1 tl korppujauhoa
1 muna
1 keltuainen
loraus maitoa
unikonsiemeniä

Ota taikina sulamaan (15-20 minuuttia, kun erottelet levyt toisistaan).

Valmistele pinaatti: jos käytät tuoretta pinaattia, ryöppää se, valuta, jäähdytä ja rutistele kuivaksi, silppua. Jos käytät pakastepinaattia, sulata pinaatti ja rutista kuivaksi.

Yhdistä jäähtyneeseen pinaattiin kulhossa ricotta, parmesaani, korppujauho sekä muna. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Puolita sulaneet taikinalevyt pituussuunnassa, lusikoi hieman pinaattitäytettä taikinasuirojen keskelle ja nosta sitten reunat täytteen ympärille, jotta muodostuu putkiloita joissa pinaattitäytettä. Kierrä yksi suiro kerrallaan leivinpaperin päälle spiraaliksi, jatka aina seuraavalla suirolla ja spiraali kasvaa!

Kun olet valmis voitele keltuaisen ja maidon sekoituksella, ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.

Jos olet oikein maltillinen, saat varmasti kauniimman ja viimeistellymmän raidallisen tortun. Minä nyt olen välillä hieman keskittymishäiriöinen, hätäinen ja muutenkin rasittava.

Homman pointti on leikkauspinta, siinä mielessä taikinaa olisi voinut kaulia hieman ohuemmaksi...

Spesiaalit sopat yrittää olla erikoisia

Mustan puhuvat elintarvikepakkaukset eivät miellytä jokaisen silmää, mutta allekirjoittanutta ne vetävät puoleensa. Ja jos siihen lisätään vielä sana "Specials"... olen jo tehnyt sijoituksen.

Tällä kertaa tämän ansan asetti Knorr piru vie pussikeitoilla! Cup A Soup Specials -sarja kuvittelee vissiin olevansa jotain todella ihmeellistä ja erikoista pussikeittojen maailmassa.

Niinkuin nyt herkkusienikeittoon on ympätty mascarponea ja pekonia (tai ainakin jotain mikä muistuttaa niitä erehdyttävissä määrin), tomaattikeittoon taas yllättäen on lykätty mozzarellaa ja punaista paprikaa. Ja italialaiseen tomaattikeittoon on ihan vallan parmesaania osattu upottaa. Kurpitsakeitto creme fraichella, siinä sentään on vähän spesiaalia yritystä.

Ei siinä, keitto on ihan jees vaikkapa välipalalla töissä. Tulee sitten samalla salamyhkäisesti nesteytettyä siinä rentoutuessa ja vielä kun on talvea jäljellä, kupillinen keittoa lämmittää sydäntä ja mieltä. Sydäntä ja mieltä ei lämmitä näiden pakettien nälkävuosien mittaiset ainesosaluettelot. Kyllä minä nämä siitä huolimatta syön, palan sinisellä liekillä sitten lähtiessä...

Eikä se herkkusienisoppa sen erikoisemmalta maistunut kuin yhdestäkään aiemmasta pussikeittopaketista.

Suklaasydäri (& Ruby and Fellas)

Siitä asti kun luin Anthony Bourdainin A Cook's Tourin (suomennettu raflaavasti Kobraa lautasella), olen himoinnut uppopaistettua Mars-patukkaa.

Ja sitten avasi Tammerkosken partaalle Ruby and Fellas -pub, jonka jälkiruokalistalla on friteerattua Snickersiä. Sehän on melkein sama kuin Mars paitsi parempaa, koska siinä on pähkinöitä. Joten saatoinpa tajuta hetkeni tulleen, vuosikausien odotuksen jälkeen!

Tässä Tampereen tuoreimmassa irlantilaishenkisessä pubissa ja sen keittiöstä tarjoillaan nyt sitten muun  muassa tätä Hobbit's Treatia jo neljättä päivää. Ja jos se on kerran nimetty hobittien mukaan, on sen oltava ihan törkyhyvää! Törkyhyvää chilisiirapilla, suklaakastikkeella ja vanhanajan vaniljajäätelöllä btw.

Nerokasta suorastaan, siis suklaapatukan taikinoiminen ja nakkaaminen kuumaan öljyyn. Sydänkohtaus pienessä, sievässä ja syntisen herkullisessa paketissa. Ihanaa ja verisuonet tukkivaa.

Tosin kyllä tässä on joskus saatava sitä Marsiakin, on se varmaan erilaista sen valuvaisen sisältönsä puolesta. Ja kuvitellaanpa vaan uppopaistettua kookoksista Bountya... kuola erittyy pelkästä ajatuksesta. Minkä suklaapatukan sinä haluaisit nauttia uppopaistettuna?

Niin se Ruby and Fellas, millainen paikka se sitten oli? Auki, mutta keskeneräinen, kuvia löytyy heidän Facebook-sivultaan. Semi-irkku, kehittynee varmasti ja ottaa paikkansa paikallisessa tarjonnassa. Sunnuntain alkuillassa paikalle valui monia paikallisia baarityöntekijöitä vapaallaan, selvästi katsomaan uusinta menomestaa. Viskeissä muuten löytyi.

Söin ennen tuota suklaasyntiä Ruby's Burgerin, joka oli varsin kelpo kaikkien kilpailevien hampurilaisten rinnalla. Ruokalista on rouhea, ja ylipäätään paikassa on samaa fiilistä kuin Jack the Roosterissa ja Roastissa. Listalta löytyy esimerkiksi Fish & Chips Tamperelaiseen käärittynä. Olisin ottanut sen annoksen, mutta pangasius on minusta turhaan Suomeen rahdattu kala.

Onko Europassa Tampereen parhaat etanat?

Jos et vielä ole honannut, minä tykkään etanoista. Jokiksessa on useita kertoja laitettu ja syöty etanoita.

Ystäväni ystävyysbloggaaja Elisa on useampaan kertaan kysynyt joko olen kokeillut Café Europan etanoita. Aina olen joutunut vastaamaan ei, kunnes viime viikolla päätin repäistä ja käydä lounaalla kiskaisemassa annoksen Europan etanoita.

Ilmeisesti joku on ystävälleni nimenomaan näitä Europan etanoita kehuskellut, sillä hän tietää minun fiksaationi etanoihin ja toki senkin, että haluan syödä parhaita etanoita. Missä sun mielestä on parhaat etanat, Tampereella tai jossain muualla?

Europassa on kaksi kuorrutevaihtoehtoa, etanat sinihomejuustolla tai etanat vuohenjuustolla. Valkosipulivoi on oletusarvo molemmissa. Valitsin ensin vuohenjuuston, mutta muutin tiskillä vielä mieltäni ja päädyin sinihomejuustoon.

Luin pikaisesti iltapäivälehden, kun tiskin takana valmistettiin kuuden etanan annokseni ja sitten se kiikutettiin eteeni pöytään, odotusnumerolle 42. Lautasella täyden etanapannun ohessa oli kerrankin riittävästi kevyesti paahdettua, mutta riittävän pehmeää leipää, viipale sitruunaa ja herneenverso. Leivän pehmeys on tärkeää, että sillä saa puhdistettua hienosti etanapannun kolot herkullisesta voista ja ylimääräisestä kuorrutteesta, sitten kun etanat on syöty.

Europan etanat olivat keskikastia mitä kaikkiin syömiini etanoihin tulee, ei missään nimessä Tampereen parhaat. Leivästä kyllä ihan huikea plussa, missään ei koskaan ole näin ruhtinaallisesti juuri sopivaa leipää. Vai pystytkö väittämään vastaan?

PS. Twitterissä on "jokissorsastus" meneillään, tulevia aiheita ajatellen jos haluat antaa Leipääntyneen mielipiteen niin Twitteriin vaan vastailemaan allekirjoittaneen kysymyksiin ;)

4 Vuodenaikaa on yhteisön yhteinen performanssi

Kun pääsee tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa ja synnytetään yhdessä jotakin, syntyy yhteisötaidetta.

Kävin 2 viikkoa sitten yhdessä työkavereideni Hannan ja Kirsin kanssa 4 Vuodenajassa syömässä heidän Food is Art -menunsa ja olin unohtaa kertoa siitä teille! Suokaa anteeksi, tämä ei suinkaan ollut tarkoitukseni eikä kyse ole siitä, että menu olisi ollut unohdettavissa. Olin vain niin lomafiiliksissä ja sitten kuvat hautautuivat muiden kuvien alle. Korjataanpa tämä erhe...

Yhteisötaide, sitä 4 Vuodenaikaa on aina! Kun istutaan tiukasti vieraiden ihmisten kanssa pitkissä pöydissä, kuulee väistämättäkin toisten keskustelut ja niihin tulee osallistuneeksi. Yhteisötaiteessa yhteisö, yleisö on usein osallisena taideteokseen.

Meidän panoksemme tämänkertaiseen teokseen oli muun muassa "kuinka made nyljetään" -keskustelu, minähän ehdotin raadollista teatraalista naulalla pöytään kiinnittämistä ja reipasta nahan riuhtaisua... performanssi aivan takuulla. Siinä samalla syötiin ensin 4 Vuodenajan tutut alkusalaatit (ei kuvaa) ja sen perään erittäin hyvät blinit kahdella mädillä, hyvät rapsakat blinit - tykkäsin oikein kovasti.

Kauppahallissa sijaitsevassa ravintolassa performanssiin osallistuvat ohikulkijatkin, tässä ravintolassa syöminen on kuin olisi tehnyt pienen matkan ulkomaille kun saa samalla kielikylvyn. Kun söimme pääruoaksi jokirapuravioleja, paahdettua nieriää ja kasvispaistosta, vieressä keskustelua käytiin ranskaksi, pöydän olivat juuri hylänneet saksaa haastaneet mies ja nainen.

Yoni Ichtertzin keittiöstä taisi tulla ainoa Kulinaariviikkojen menu, jonka jälkiruokaosuus koostui juustosta eikä suoranaisista makeista herkuista. Kotimaisia juustoja, Savuhilmaa kaverinsa kanssa. Hyvä herkku, hieman hilloketta makeudeksi. Yksinkertaisuudessaan taidetta.

Menuun kuului myös kahvi, tosin minä valitsin vihreän teen kosken ole kahvinjuoja. Hanna ja Kirsi raskaan sarjan kahvittelijoina sen sijaan tosiaan joivat kahvit, muistaakseni cappucino ja espresso olivat heidän valintansa. Keskieurooppalaisen loman fiilis vain kasvoi kahvitellessa.

Oli Kulinaariviikot tai ei, 4 Vuodenaikaa on elämys jokaisena lounasaikana.

Kulinaariviikot voivat olla ohi, mutta Food is Art jatkaa toimiaan. Minä koin seitsemän ravintolan kanssa Kulinaariviikot, vain 2 jäi kokematta. Ehkäpä suuntaan sitten niihin kahteen, kun seuraavan tempauksen aika koittaa.

Mutta osaatko arvata, kuinka yksi vasikka voi kattaa Tampereen Salhojankadulta Pyynikintorille?

Vierailijapostaus: Kausiherkkuja eklektisesti

Jokiksen vierailupostauskisaan ei ehkä tullut hillitöntä sumaa postauksia, mutta ehkäpä se on ensimmäinen laatuaan ja innostutte näistä julkaistavista kisapostauksista! Tässä on kolmas ja viimeinen julkaistava postaus!

Jokaisesta julkaistusta postauksesta sen kirjoittaja saa jotakin. Kaikkien osallistujien kesken arvoin myös Random.orgin suotuisalla avustuksella koko kisan voittajan ja arpa osui numerolle 1. Ykkösarvan kirjoitus julkaistiin aiemmin. Tutustu myös toiseen postaukseen. Kilpailijoiden itsekirjoittama "minibio" löytyy postauksen lopusta.

Ulos laatikosta! -blogistina ja ikuisena kyseenalaistajana olen kelaillut, että minkä ihmeen takia ns. kausiherkut ovat vain kausiherkkuja? Miksei muka mämmiä voisi syödä muulloin kuin pääsiäisenä, ja miksei kupua voisi ahtaa täyteen kinkkua, rosollia ja laatikoita silloin kuin huvittaa?

Keskustelin kerran entisen kollegani kanssa asiasta ja hän kertoi kerran viettäneensä ystäviensä kanssa joulua juhannuksena laanttulaatikoita, joulukuusta ja veisuja myöten. Hauskaa kuulemma oli, joten: miksipä ei?

Syyskuussa minulle tuli mieliteko juoda simaa. Olin katsellut jo pitkään herkullisen kuuloista raparperisimaohjetta Kotiruoka-kirjasta ja lopulta tartuin toimeen ja laitoin fariinisokeriliemen vireille. Siitä tuli hyvää, ja se sopi minusta alkusyksyynkin ihan hyvin: ei tullut pakottavaa tarvetta lähteä toikkaroimaan keskikaupungille haalarissa eikä ilmapallojenkaan puute haitannut mitään. Rapariperista tuli vielä ehkä vähän syksyn kirpeyttä mausteeksi.


Olenpa myös tainnut vielä loppukeväästä tehdä lehtitaikinasta "joulu"torttuja. Herkut ovat herkkuja vuodenajasta riippumatta.


Voisin ihan hyvin ja sujuvasti tarjoilla samassa juhlapöydässä muhevia laskiaspullia, runebergintorttuja, tippaleipää sekä pipareita ja joulutorttuja sima- ja glögitarjoilun kanssa. Tällaisella postmodernilla leikittelyllä, varsinkin yhdistettynä boheemin peppipitkätossumaiseen keskenään epäyhteensopivien astiastojen kattamiseen samaan pöytään saa takuulla jäykkistelevistäkin juhlista jään sulamaan ja varman hymyn vieraiden huulille. Kaavojen yllätyksellinen rikkominen antaa myös vieraille ahaa-elämyksiä!


Toki on olemassa kausiherkkuja, jotka on ihan luonnollisista syistä juuri sen ajan ruokia: ensimmäiset uudet perunat (sillin kera) juhannuksen kieppeillä, syksyllä sadonkorjuu- ja kekrijuhlaherkut marjoineen ja sienineen.


Loppusyksystä ensimmäisten yöpakkasten iskettyä heitänkin laatikonulkopuolis-ajatuksen todellisesta kauden herkusta: pihlajanmarjasta. Pihlajanmarjoissa on runsaasti ravintoaineita (etenkin C-vitamiinia ja karoteenia), ja niistä saa mukavan kirpeää mehua ja hilloa – sekä tietysti kotitekoista Sorbusta. Kirpeys tasoittuu pakastamalla, esimerkiksi fruktoosin kanssa pakastaessa tulee uskoakseni kirpeänmakeaa herkkua. Käykää rohkeasti pihlajanmarjavarkaissa, ne jäävät muuten puihin mätänemään!

Vierailijoiden minibio:

Kirjoittaja Sakari Kestinen on 23-vuotias opiskelija, jolle näennäisestä aikuisuudesta huolimatta on jäänyt kyselyikä ja vilkas mielikuvitus päälle. Kirjoittaja bloggaa itse Ulos laatikosta! -blogissa.

Riistakirja napauttaa ja on näppärä

Mitä sä tykkäät riistasta? Onko haulien tonkiminen suuremmista hampaankoloista nautinto parhaasta päästä? Oletko aina halunnut liekitettyjen valkohäntäpeuran kivesten reseptin?

Siitä huolimatta, että harvemmin keitän keittokirjoistani, lähestyi Maahenki minua uunituoreella Riistakirjallaan.

Kirja on siis Jaakko Nuutilan teos ja nimensä mukaisesti koskettelee riistaa. Samaan malliin Jaakolta on aiemmin julkaistu niin ikään Maahengen riveissä esimerkiksi Makkarakirja. Makkarakirjan kanssa yhtä tiiviiseen malliin kertoo Riistakirja riistasta, suomalaisen luonnon makurikkaudesta.

Teoksen on suunnattomaksi ilokseni kuvittanut Mika Launis, jonka kädenjälkeä on nähty esimerkiksi suomenkielisissä Harry Potter -kansissa. Ehdottomasti yksi suosikkikuvittajistani Suomessa! Hieno juttu, että nyt hänen kättensä jälki näkyy myös ruokapuolella kirjastoani.

Kirja sisältää tottakai reseptejä, mutta yhtä kaikki se kertoo riistan hankkimisesta, valmistamisesta, riistalle sopivista mausteista, riistaviineistä jne. Eikä Jaakko suinkaan kerro näistä asioista kuivan asiallisesti, vaan hän on saanut mukaan mielipiteitä.

"Joku liottaa riistaa maidossa, piimässä tai vedessä saadakseen siitä pois riistan maun. Kehotan näitä kotikokkeja keskittymään marinoitujen broilerituotteiden valmistamiseen ja jättämään arvokkaat riistaeläimet niitä paremmin arvostaville ihmisille." - Jaakko Nuutila, Riistakirja s. 5

Minusta tämä on virkistävää ja viihdyttävää, suorastaan tervetullutta asennetta. Osuu kohdalleen suomalaisen ruokakulttuurin edistämisessä, väittäisin. No Jaakkohan toki on yksi Sren puhemiehistä... kuinkas muutenkaan?

Reseptit keskittyvät riistasta valmistettaviin pääruokiin, joiden lisäkkeet kirjoittaja jättää lukijan ja ruoanvalmistajan vastuulle. Löytyy karhustroganovia, villisikamakkaraa, keitettyjä valkohäntäpeuran poskilihoja ja hirvitournedosta muiden muassa. Tilaa on myös omille resepteille, ehkäpä sinne mahtuu sukupolvelta toiselle kulkenut isoisoisoisän majavaherkku?

Yksinkertaisen hyvännäköisiä reseptejä, jäniksenkoipiconfit taipuisi tältäkin kotikokilta ihan takuulla jos vain käsillä olisi jäniksen takajalkoja ja puhdistettua hanhenrasvaa merisuolan, tuoreen rosmariinin ja mustapippurin lisäksi. Raaka-aineet eivät ihan välttämättä löydy kulman Siwasta, mutta jos vaikka sattuisi olemaan metsästävä antelias ystävä tai kenties sattuisi Kauppahallissa onni potkaisemaan.

Suomalaista ruokaa, jonka eteen SAA tehdä vähän metsästämistä ja pikkiriikkisen töitä. Suomi24-käyttäjiä varmaan potuttaa tämäkin vaikeus, mutta tätä suomalaisemmaksi ja luonnollisemmaksi ruoka tuskin menee.

Tämä kirja olisi omiaan esimerkiksi lahjana tuoreen metsästäjätutkinnon suorittaneelle.