Nauti sinäkin erilainen vappumunkki

Raadollisen rehellisyyden nimissä minä olen sokerihiiri tai oikeastaan sokerilla huurrettu valas ja sehän myös näkyy. Toiset tykkävät niin happamasta mausta, että hampaista kiertyvät paikat ja toiset taas makeuttavat itseään sisältä päin niin runsain mitoin, että sääriä ei tarvitse sokeroida ulkoa käsin.

Minulla on aamuisin tapana lukea Aamulehteni niin, että avaan television seurakseni ja valitsen digiboksilta yleensä jakson Market Kitcheniä taustaääneksi. Vappuaaton aaton aamuna jäin kuitenkin tuijottamaan lehden sijasta jaksoa, jossa puhuttiin extreme milkshakeista eli pirtelöistä.

Andi Peters, lontoolainen tv-juontaja joka on osallistunut myös Celebrity MasterChefiin, oli tehnyt erittäin vappuisan pirtelön johon minulle heräsi heti himo! Tämä vappupirtelö ei ole se tavanomaisin (lue: ohrapirtelö eli olut).

Vappumunkkipirtelö

hyvää vaniljajäätelöä
maitoa
hillomunkki paloiteltuna
vadelmahilloa

Blenderöi tai tehosekoita sopivassa suhteessa jäätelö, munkin palat sekä maito. Kaada laseihin ja lusikoi vadelmahillosta hillosilmä kuhunkin pirtelöön.

Tykkäsin hurjasti tästä! Leivonnaisen tai taikinan maku paikassa jossa sitä ei normaalisti ole viehättää minua. Pidän taikinaisista jäätelöistäkin, miksi en siis syttyisi sellaiselle pirtelölle?

Munkkejahan saa aika pitkälti ympäri vuoden, mutta minä koen sen olevan nimenomaan vappuun liittyvä juttu. Kysyin Twitterissä tippaleipä vai munkki ja munkit voittivat äänin 11-6. Rosetit, jotka unohdin vaihtoehdoista saivat siitä huolimatta yhden äänen ja yhden äänen sai kahvi ilman munkkia ja tippaleipää.

Kun sitten myöhemmin olin ostamassa pirtelöäni varten yhtä munkkia ja muuten vaan paria rosettia, myytiin Stokkan tiskillä "ei oota" pehmeiden tippaleipien kohdalla. Pehmeä tippaleipä voisikin kyllä maistua.

Kaikesta huolimatta: makeaa työn juhlaa!

Kokkaatko sinä Ravintolapäivänä syntymäpäiväsankarille?

21. toukokuuta 2011 on ensimmäinen Ravintolapäivä ja silloin nakataan niskoja säädöksille, luville sekä määräyksille.

Oletko kanssani samaa mieltä, että etenkin syntymäpäivänään ihmisen tulisi nauttia olostaan, saada palvelua ja ennen kaikkea välttyä kotonaan kokkaamiselta? Näin minä aion tehdäkin ja minun onnekseni juuri minun syntymäpäivänäni tämän maan ravintoloiden lukumäärä hetkellisesti lisääntyy kivasti. Kysymys vain kuuluu: kenen ravintolaan olen tervetullut syömään ja bloggaamaan? ;)

Mikä Ravintolapäivä?

Yhteen lauseeseen kiteytettynä: kuka tahansa voi perustaa ravintolan melkolailla mihin tahansa yhden päivän ajaksi tarjoillaakseen mitä mieli tekee. Pikkiriikkinen pop up -ravintola siis, vaikka työpaikalla tai puistossa. Leikkimielistä kuttuilua viranomaisten suuntaan, sillä tässä ei nyt kysellä mitään lupia eikä hankita hygieniapasseja sun muita kikkareita.

Kauppalehti kertoo, että konseptien kirjo on värikäs ja luvassa on ravintolaa niin pyörien päällä kuin lapsillekin. Turkulainen taas tarinoi, että esimerkiksi kenkäsuunnittelija Minna Parikka on innostunut Ravintolapäivästä. MTV3 otsikoi tapahtuman protestiksi!

Ensimmäinenkään Ravintolapäivä ei ole takana ja jo nyt suunnitellaan toista syksylle!

Tärkein kysymys

Missä ravintolassa Ravintolapäivänä tarjoillaan parasta syntymäpäiväsankarille?

Onhan se ehkä jäävä viimeiseksi ateriakseni, koska Aamulehtihän tiedottaa samalle päivälle osuvasta maailmanlopusta.

PS. Subilla Ameriikassa roadtrippiä tekevä Jamiekin diggaa luvattomista underground-ravintoloista, ekassa jaksossa hän kävi perulaista ruokaa tarjoilevassa salaisessa ravintolassa.

Omeletti vastineeksi neitsyydestä? Katso video!

 Kuva: Kimberly Vardeman

Kun jotain otetaan, pitäisi myös antaa? Vaikkapa ruokaa ja ruoanlaittotaitoa, jos on itsekin saanut mielihyvää.

Anthony Bourdain sanoi No Reservations -sarjansa Techniques-jaksossa sekä kirjassaan Medium Raw näin:



Kirjasta:
"I have long believed that it is only right and appropriate that before one sleeps with someone, one should be able — if called upon to do so — to make them a proper omelet in the morning. Surely that kind of civility and selflessness would be both good manners and good for the world. Perhaps omelet skills should be learned at the same time you learn to fuck. Perhaps there should be an unspoken agreement that in the event of loss of virginity, the more experienced of the partners should, afterward, make the other an omelet — passing along the skill at an important and presumably memorable moment."

Toisin sanoen hän siis raa'asti ehdottaa, että kun joku kokeneempi henkilö vie toiselta neitsyyden eli harrastaa hänen kanssaan seksiä tai rakastelee ensikerran, on hän myös velvollinen opettamaan tälle kokemattomammalle omeletin teon taidon.

Eiköhän moni meistä pidä hyvästä omeletista siinä missä pitää hyvästä seksistäkin? Olen taipuvainen pitämään tätä hyvänä ideana. Sitä paitsi, siinä puuhastelemisen yhteydessä voi hyvinkin tulla nälkä ja omeletti on nopea ratkaisu siihen ongelmaan. Briljanttia, ja tekisi todellakin maailmasta kivemman paikan.

Mitä sinä pidät ideasta?

Oikeastan oli se partneri kokenut tai ei, hän voi olla omelettineitsyt ja siinä kohdassa omeletintekotaidon siirtäminen on suotavaa myös.

Parsaklassikko, -eksotiikkaa ja parsaton jälkiruoka

Joko sinulta tulee parsaa korvistakin?

Minun äitini on siitä keväinen kissa, että parsa on ihan ykkösherkkuja hänen mielestään - etenkin vihreä! Siispä hänen tultuaan kyläilemään minun luokseni kaupunkiin, piti käydä jossain syömässä parsaa kun kerran on parsasesonki. Ja koska minä tiedän, että sinuakin siellä saattaa parsa kiinnostaa, kerron yhdestä parsamenusta.

Valikoimme hieman laiskanlaisesti, sillä vaikka parsaa on pitkin kyliä tarjolla, päädyimme vihreän S-ryhmän kortin orjuuttamina Fransmanniin (koska toisessa asiakasomistajien mestassa Tillikassa parsaviikot luonnollisestikin loppuivat edellisenä päivänä...). Toki vilkaisimme myös esimerkiksi Wistub Alsacen parsalistaa, mutta nyt halvempi ja ihan jeesiksi aiemmin todettu ketjuravintola vaan veti meidät sisuksiinsa.

Mitä valitsimme syödäksemme?

No, Fransmannissahan parsaviikkoja sitten vietettiin korsikalaisten kyläjuhlien malliin... mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Korsikahan on Ranskalle kuuluva saari, joka lilluu Välimeressä. Napoleon Bonaparte muuten syntyi Korsikalla, mutta ei vedetä siitä johtopäätöksiä. Me sitten kyläjuhlien teeman mukaisesti valitsimme valmiin menun, Menu Korsikan.

Menu Korsika

Vihreää parsaa ja rapeaksi paahdettua parmankinkkua
lisänä appelsiini-hollandaisekastiketta

Kuhaa korsikalaisittain
anjovistapenadella täytettyä kuhaa, ratatouillea, vihreää parsaa ja paahdettua yrttiperunaa

Korsikalaista juustoa ja laventelihunajaa

Kyllä tuossa 32 eurolla sai syödäkseen, ja sai vähän eilen peräänkuuluttamaani eksotiikkaakin.

Alkuruoka toki oli selkeästi klassista parsaa, mutta pääruoka oli vähintäänkin jännittävä ja parsan sijoittuminen moiseen ruokaan oli aavistuksen epäilyttävää ja sinänsä eksoottista. Vaikka ei Korsikan ja parsan yhdistäminen eksoottista kyllä ole, parsaa kasvaa saarella ilmeisesti villinäkin! Anjovistapenadehan nyt tottakai on makuna varsin voimallinen, voit varmasti uskoa?  

Niki Segnitin nerokas The Flavour Thesaurus kertoo parsan tykkäävän rasvaisen kalan seurasta. Ja käsittääkseni esimerkiksi kalanmaksaöljyä tehdään muun muassa anjoviksesta, eli teoriassa näiden pitäisi toistensa seurasta nauttia... teoriassa. Minusta parsa ei kerta kaikkiaan päässyt annoksessa oikeuksiinsa, eikä kyllä oikeastaan mikään muukaan sen anjovistapenaden varjosta kyennyt kurottamaan valoon. Annos olisi myös aivan hyvin pärjännyt ilman yrttiperunoita, uskokaahan jos kerta isoakin isompi tyttö näin sanoo ;)

Parsaton jälkiruoka eli korsikalainen juusto laventelihunajalla ja tomaattihillokkeella sen sijaan oli oikein herkullista. Sujuvasti olisin erilliseen jälkiruokamahaan voinut vetää kaksikin annosta ja hyvitellä makunystyröilleni pääruoan aiheuttamaa "blaa"-tilaa. Jäin kyllä miettimään, että saisikohan parsasta jälkiruokaakin aikaiseksi?

Kannattiko?

Sitä saatiin mitä tilattiin, kohtuuhintainen parsamenu joka ei räjäyttänyt tajuntaa, mutta ei jättänyt nälkäiseksikään. Suosittelisinko tätä teille? Alkupalaa ja jälkiruokaa kyllä, pääruoan suhteen kehoitan harkitsemaan. Kesäkuuhun asti tätä ehtii käydä sisäistämässä, ei ole ihan niin lyhyt parsasesonki Fransmannissa kuin oli Tillikassa.

Kaksitähtinen kokki iskee meille silmää, Aino

Michelin-miehemme eteläisessä hiilisatamassa päästettiin Turengin jäätelötehtaalle ja arvatkaahan syntyikö siellä uutuusmansikka?

Te tiedätte, että minulla on vahvat antipatiat uutuusjäätelöitä tai siis niiden yritelmiä kohtaan, eikö vain? Ja että mä niistä antipatioista huolimatta syön niitä uutuusmakuja, koska pitäähän ne nyt kokeilla?

Melkein innostuin kun kuulin, että Hans Välimäki oli päästetty Valiojäätelöllä valloilleen ja tuloksena oli syntynyt pienempiä purtiloita Aino-jäätelöä uudella Aino& -brändillä. Huom: MELKEIN innostuin.

Ei siinä, ettiekö vadelmakastike ja macadamiapähkinät olisi raikas ja kiva yhdistelmä vaniljajäätelön kanssa. Eikä mulla ole mitään suklaajäätelön, lakritsan ja toffeen komboa vastaan. Enkä minä nähnyt mantelikrokantin yhdistyvän metsämansikkakastikkeeseen, jonka yhteydessä on valkosuklaakermajäätelöä. Varmaan Hans tuntee suomalaisten makumieltymykset, jos kerran niin väitetään.

Eikö mitään eksoottisempaa kuitenkaan vieläkään? Ja hyvin ymmärrän, että Aino keskittyy kotimaisiin makuihin. Eikö kotimaan rajojen sisältä löydy eksotiikkaa?

Maistoin kahta (kun en kolmatta saanut käsiini) ja ne oli taas "ihan kivoja". Vadelmainen ja macadamiainen oli raikasta, macadamiaa tuskin huomasi ja uskon monenkin lakritsajäätelöä rakastavan ystäväni vähän pettyvän lakritsasuonten vähäisyyteen tuossa toisessa makuvaihtoehdossa. Lakujäätelössä kuuluu olla lakusuonia! Arvaan, että sen kolmannen maun mantelikrokantin suhteen ei ole hampaiden katkeamisen pelkoa turhan suurten palojen johdosta?

Oli ookoo, mutta nyt hei sitä eksotiikkaa ;)

Shasa - kaikesta huolimatta

Mikä on varsin vihreä, tykkää hopeasta ja hilluu Tampereella sekä Jyväskylässä? Onko se jotain epäilyttävää vai ihan jees?

Tiedoksi, että se ei ole serkkuni Laura, jolla on tänään synttärit: Hyvää Päivää Laura! Mutta mikä se sitten on...

Ensin kun kuulin Shasasta, olin ihan et toi täytyy tsekata. Sitten alkoi kuulua kaikkea hämmentävää superfoodistien (joista kuuluisampana Viidakkomies Olli Posti), Silverbankin, Opettelen osaksi -blogin Miinan ja ties minkä parista ja koska Shasakin asiassa mainittiin, alkoi vähintäänkin epäilyttää enkä ole ainoa.

Sitten ajattelin kuitenkin, että kyllä minä sen Shasan teitä varten käyn vilkaisemassa ja pyysin työkaverit lounaalle mukaan.

Sitä voi sulkea itsensä ja mielensä tuolta hämmentävältä sekoilulta, jonka aikaisemmassa kappaleessa mainitsin. Ja sitä voi olla välittämättä silloin tällöin kuultavista ja nähtävistä hieman hurmoksellisilta tuntuvista kommenteista. Terveellisiä ja ilmeisesti luomuja, superfoodejakin sisältäviä smoothieita tarjoileva smootila on ookoo juttu.

Toki paikan päällä voisi maksaa ostoksensa sillä ehkä jo surullisen kuuluisallakin hopealla, ja jos päätyy kanta-asiakkaaksi niin varmaan törmää enemmän tai vähemmän fiiliksissä tiriseviin heppuihin. Se voi kyyniselle, oman tilansa tarvitsevalle perusteelliselle (vaan ei perus) suomalaiselle olla aavistuksen liikaa.

Entäs ne tuotteet sitten? Työkaverini Kirsi joi ensimmäisessä kuvassa näkyvän "Vihreän" ja minä taas kolmannen kuvan "Puntin" (samanlaisen veimme myös take awayna toimistolla odottaneelle Hannalle). Halusimme molemmat lounasta, eli minulle isona tyttönä ainakin kunnolla proteiineja ja niitä Puntissa luvattiin olevan. Reseptit muuten löytyvät Shasan sivuilta, ilman mittasuhteita.

Katsokaa tuota Vihreän vihreää väriä! Mah-ta-va! Sain maistaa hörpyllisen ja ihan jees sekin oli, Puntti taas oli tasainen esitys, jossa mikään maku ei oikein päässyt esille. Ehkä puntilla käyvät raavaat miehet eivät mausta niin välitä ja ruokabloggaaja on vaan turhan herkkä hifistelijä ;)

En minä siis mihinkään hurmokseen tässä nyt langennut.

Toisten asiakkaiden mukaan näytti lähtevän myös salaattina tämän tiskin antimia, toisille siis antimet nesteytettiin ja toisille myytiin ihan euroilla puputettavaa. Niin ikään puodissa myytiin erilaisissa pakkauksissa erilaisia superfoodeja kaakaovoista gojiin, itsetehtyä raakasuklaata ja ties mitä, aineksia jolla kotikeittiössä saisi aikaiseksi samanoloisia liemiä - kuhan hakee lähdevetensä jostain.

Paikalla pyöri auttelemassa jotain nuoria tyttöjä ja en minä voinut välttyä miettimästä: "Eikö tänään ole koulua?"

Ja mitä tapahtui lounasajan nälälle? Puoli tuntia myöhemmin minun oli nälkä, sanoinkin ääneen kuinka tunsin luissani ja ytimissäni nälän hiipivän vähemmän salakavalasti kimppuun. Se meni ohi kuin sissikomppania, jonka hyökkäyskäsky on peruutettu.

PS. Tiesitkö, että Shasa on afrikkalainen tytön nimi ja tarkoittaa kallisarvoista vettä?

Eksotiikkaa parsalle

Ei sitä parsaa ole pakko kääriä kinkkuun tai hunnuttaa hollandaisella, eihän?

Tietoinen läsnäolo -blogin Annina kyseli vähän aika sitten, joko pian voitaisiin Jokikseen saada parsa-asiaa.

No, minähän en mikään parhain ystävä parsan kanssa ole, sillä se vähän kyllästyttää minua. Vaikka se Pirkon mielestä onkin i-ha-naa kaikissa muodoissaan, niin minusta ne ilmakuivattuun kinkkuun kääräistyt parsat ja hollandaisen kanssa nautittavat keitetyt parsat on niin nähty, siitä syystä ne ovat klassikoita. Klassikoksi tullaan, kun ollaan niin nähtyjä.

Älkää käsittäkö minua väärin, klassiset parsaruoat ovat hyviä, usein suorastaan herkullisia. En vain halunnut blogata niistä.

Sinnikkään googletuksen tuloksena löysin sitten Abhaya Karangutkarin reseptin parsalle, Asparagus Talasani. Ajattelin, että tässä se nyt on ja hain töistä lähtiessäni LuomuAnista nipun italialaista luomuparsaa. Sitten näytin sille italialaiselle vihreydelle hieman kaikkea muuta kuin Ranskaa Sinisessä keittiössä.

Parsaa talasani

nippu ohutta vihreää parsaa
1 tl oliiviöljyä
1/2 tl juustokuminaa
1/4 tl kurkumaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
3 tl vettä
suola

Huuhtaise parsat, trimmaa pois puisevat kovat päät (ei nuppua!) ja pilko parsat noin 4 sentin paloiksi.

Kuumenna öljy paistinpannulla (johon sinulla on sopiva kansi), minä olen niin voin perään, että lisäsin myös 1 rkl suolaamatonta voita pannulle kuumenemaan. Lisää juustokumina öljyyn ja sekoita. 30 sekunnin päästä lisää kurkuma ja valkosipuli, sekoita.

Lisää parsan palat ja sekoita niin, että mausteöljytahna "kuorruttaa" parsat. Lisää sitten 3 tl vettä ja laita kansi pannun päälle, laske lämpöä.

Kypsennä kunnes parsa on puraistavan napakkaa, mutta kypsää. 3-4 minuuttia tekee tempun. Mausta suolalla ja vie ääntä kohden.

Hienosti meni ainakin täällä alas! Saattaisin ehkä lisätä touhuun maapähkinöitä paahdettuna, uskoisin sen tekevän oikein toimivan buustauksen tälle.

Parsasesonki on parhaimmillaan, mitä jos laittaisit siihen hieman vääntöä kokeilemalla klassikon sijasta mausteita?

Lähilempeä Lempin malliin

Heaven Queen blogista White Pearls, Black Oceans jo kyseli, että olenko jo tsekannut Tampereen Tammelaan avautuneen Lähiruokapuodin Lempin. Tässä on tarina siitä, kun keväisenä iltapäivänä kävelin kotini ohi aina Tammelaan asti tsekatakseni sisään Lempiin löytääkseni jotain kotikotoa Satakunnasta tuttua.

Siellä, Emil Aaltosen puiston kulmalla palvelee hippusella maalaisromantiikkaa maustettu puoti asiakkaitaan, ovi on kuulemma käynyt kiitollisen rivakkaan tahtiin aina avajaisista asti. Paikalla taisi ennen sijaita kaikkea muuta kuin lähiruokahenkinen Café Weston tai näin ainakin tarina kertoo.

Suosittu Tammelantori on aivan kaupan välittömässä läheisyydessä, onko se puodille tueksi vai tuhoksi?

Ken jommasta kummasta punaisella pylpyrällä varustetusta ovesta astuu, hän osakseen saa reippaan tervehdyksen. Ja eteen avautuu pieni, mutta kuitenkin avara ruokakauppa pienine liha-, juusto- ja leipätiskeineen, sekä tietysti muine tuotehyllyineen. Paikka ei höngi ehkä ihan samaa trendikkyyttä kuin helsinkiläinen Maatilatori, mutta läheltä liippaa.

Minä pidän suunnattomasti asioista, jotka tulevat puulaatikoissa, Hel Yesinkin sisustuksessa näkyi olevan keittiön ympärillä vihanneksia puulaatikoissa ja Lempissä etenkin juomapulloja oli aseteltu puulaatikoihin. Kokemäeltä (eli sieltä minun juurieni maisemista) olivat puotiin ilokseni löytänyt tiensä Suomen pienimmän limonaditehtaan SuvenHehku-limut!

Leipää, etenkin "kuivaa", on saatavilla montaa lajia. Kangasalalaisen Paakarin ihan huippuhyvää näkkileipää olisi ollut aivan käden ulottuvilla ja tuoreita leipiä montaa sorttia. Heidän näkkileipäänsä tutustuin jo vuosia sitten ravintola Paakarissa käydessäni ja nyt sitä olisi Tampereellakin tarjolla. Edelläni asioineet muuten ostivat sitä näkkäriä ;)

Minä taas valitsin Paakarin tuoreen Olavin, ihan isieni nimeä kunnioittaakseni (isäni on Olavi ja molemmat isoisäni olivat Olaveja). Mitä ilmeisimmin leivonnaisissa on makeitakin juttuja tarjolla ja herkkuosiossa oli kaikenlaista raakasuklaasta muihin makeisiin. Hieman erilainen valikoima kuin puiston toisella nurkalla Ärrällä...

Heviosasto ei ole järin suuri, mutta kattaa perusteet. Sipuleja, perunaa, vihreää ja taisipa tarjolla olla punajuurtakin. Kesä tehnee muutoksen tähän tarjontaan, toivottavasti on hyvä sato. Vihreälle salaattivärkille löytyy oven suusta erilaisia kastikkeita, jos tuore kasvis sinusta sellaista kaipaa.

Liha- ja juustotiskistä ei tullut napattua kuvaa, mutta tarjolla on esimerkiksi leikkeleitä, munamakkaraa ja juustoa paloissa: samaan henkeen kuin muistaakseni Juuren Puodissa. Ei se tiski aivan yhtä piukassa herkkuja ole, mutta toisaalta eipä puoti ole aukikaan ollut vasta kuin silmänräpäyksen.

Itsekin pääsee muuten annostelemaan: kuivattuja hedelmiä ja mysliin sopivaa tarviketta - on hieno nostalgiaa henkivä vaakakin! Ehkäpä tässäkin valikoima tulee kasvamaan kysynnän myötä, sellainen kun on kysynnän ja tarjonnan laki.

Samaisessa kuivanurkassa oli ihan kelpo valikoima mausteita, teetä ja kahvia. Tottakai valikoimasta löytyy myös esimerkiksi sinne teehen lorautettavissa olevaa hunajaa. Maustehyllyssä on ostoskoriin valikoitavissa sokeria sinne kahviin, jos ei makeuttamattomana mene. Sen sijaan maitoa en muista nähneeni, mutta voi olla ettei työnjälkeinen silmäparini vain toiminut maidonjuojien hyväksi.

Lopulta siellä viimeisessä nurkassa kököttävät jauhot ja muut tykötarpeet kuten riisi (joka ei kyllä ole mitenkään erityisen LÄHI) sekä kuvassa möllöttävät kuivatut härkäpavut. Kuivavalikoima oli täysin vertailtavissa jo lähes puolitoista vuotta palvelleeseen Ahlmannin tilapuotiin.

Minusta Lempi on kiva, mutta sen sijainti saa minut hieman epäilemään yhteisen elomme loputonta onnellisuutta. Voin hyvin nähdä itseni hakemassa spessumpia tuotteita, kuten sitä Paakarin näkkäriä tai vitamiinipitoista siitepölyä silloin tällöin, mutta hinta on tottakai huipussaan ymmärrettävistä syistä. Toki Lempille kertyi satapäin tykkääjiä jo ennen avajaisia, mutta nähtäväksi jää kantaako kokonaisuus. Toivottavasti epäilykseni karahtaa karikkoon.

Kyynikko minussa kysyy väkisinkin, voivatko lähi- ja luomuruokaan keskittyvät pikkukaupat selvitä?

Sydämeni himoaa artisokkatahnaa

Voi kai ne päivän kasvikset näinkin nauttia, eikö? Ihanana levitteenä, jota tekisi ehkä mieli sormella pyyhkäistä purkista ja imaista suihinsa?

Minulla herää artisokan sydämiin himo sykleittäin, se on kuin sääilmiö joka ottaa maailman syleilyynsä.

Ostin taannoin mitä mainiointa La Favorita Fishin Crema di Carciofi e Aglio -tahnaa, eli näin perussuomella valkosipulista artisokkatahnaa Keittiöelämästä. Huipputuote Italiasta, voittanut palkintojakin. No, se tuote ei kuitenkaan ole kuvassa, sillä imuroin sen alta aikayksikön parempaan paikkaan.

Kuvassa sen sijaan on oma ensimmäinen otokseni artisokkatahnasta. Hyvää, ei vielä huippua, vaatii suhteiden viilaamista ja massan tasaisemmaksi ajamista.

Käytännössä tein näin:

Artisokkatahna

170 g suolavedessä uitettua artisokansydäntä
15 g tuoretta valkosipulia
30 g oliiviöljyä
2 hyppysellistä (sitruunaista) merisuolaa

Yhdistä tehosekoittimessa tai mikä ikinä onkin ase jonka valitset. Minä käytin sauvasekoittimen lisäosaa. Aja niin tasaiseksi tai krouviksi tahnaksi kuin huvittaa. Säilyy jonkin aikaa jääkaapissa, ei hätää, ehdit sisäistää sen ennen pilaantumista - melko varmasti.

Räjäytti tajunnan Vilmas Rosmarin Stickseillä eli rosmariininäkkärillä yhdessä graavatun siian kanssa. Herättää intohimoja sellaisenaan.

Tosin tässä taas herää kysymys, niinkuin valkosipuliruukunkin kohdalla, mitähän uunissa paahdettu valkosipuli antaisi tässä tahnassa! Näin pientä erää varten en ruvennut paahtamaan, mutta jos joskus tekisi vaikka molemmat tahnat... Ja öljyjäkin on monenlaisia, ehkäpä jotain pähkinäistä ensikerralla?

Hyvä päivä lopettaa stressaaminen

Jos pisteiden tai kalorien laskeminen tekee sinut onnelliseksi, jatka samaa rataa kaikin mokomin. Jos voi on sinusta parasta ikinä, älä ihmeessä luovu siitä.

Ottamatta mitenkään kantaa eilisen illan vaaleihin ja tuloksiin, jotka varmasti tänään kahvipöydissä puhututtavat, haluan sanoa tämän: maanantai on yhtä hyvä päivä kuin huominenkin aloittaa jokin asia. Olkoon se asia sitten vaikka uusi dieetti tai ruoasta stressaamaton aikakausi.

Kysyin taannoin FB-sivulla millaisia dieettejä te Leipääntyneet olette tulleet kokeilleeksi, ja yllättävän moni vastanneista yhdisti sanan dieetti automaattisesti niinkin stressaavaan asiaan kuin laihduttamiseen. Minä kun hain vastaukseksi myös pitkäaikaisempia ratkaisuja kuten välimerellistä ruokavaliota tai paleoruokavaliota... huvikseni kyselin siis, en ole aikeissa ryhtyä stressaamaan vaikka laihtuminen todellakin tekisi allekirjoittaneellekin pelkästään hyvää.

Istuin sunnuntaina ravintolassa, kun naapuripöydässä mies kielsi oletettua naisystäväänsä tilaamasta jälkiruokaa vaikka hän itse kyllä tilasi. Itse olisin saattanut tempaista kaveria jälkiruokahaarukallaan kämmenselkään. Mikä on toinen ihminen toisen syömisistä määräämään?

Kuvassa on otos Trendin numerosta 01/2011, jossa Anette Palssa ja Jaakko Halmetoja kertovat ravitsemuksen kultaisesta keskitiestä. Minusta viimeiseen lauseeseen kiteytyy kaikki tarvittava: "Lopeta ruuasta stressaaminen."

Kepeästi kuplivaa kauniista tölkistä

Ei ollut juotavana Twitteristä tuttu #taskuolut, mutta eipä ollut mitään taskulämmintäkään. Ostin tölkkien vuoksi tällaisia maaliskuisia uutuuksia...

Sinebrychoff on tuonut maaliskuussa markkinoilla Golden Cap Sparkly -kuohuviinijuomat Blanc ja Fraise. Tölkkitavara, jota minä huvikseni sisäistin yhtenä iltana lähestyy 4,5 % kierteellä ja pullotavara jota myös on tarjolla heittää 5,5 % voltin hyppytornista.

Blanc on tietysti "maustamatonta" ja Fraise yrittää olla mansikan makuinen. Minusta molemmat olivat vain melkein luvatun puolikuivia ja tylsiä tölkin ulkoasua lukuunottamatta. On ehtinyt hurahtaa joku tovi siitä, kun olen juonut mitään mikä alkaa "Golden Cap" -nimellä, olen ehtinyt tottua hieman häijympiin makuelämyksiin ja voimakkuuksiin.

Ei huonoa, vähän tylsää ja varmaan kuitenkin "limusiiderien" ystäville tervetullut lisä Golden Cap -perheeseen. Kysymys vain kuuluu, oletko sinä limusiiderien ystävä? Kiinnostaako tällainen tuote?

Nyt vain mietin, että palautanko tölkit (pantillisia kun ovat) vai askartelenko niistä jotain kaunista... okei ollaanpa nyt rehellisiä: en kumminkaan askartele! Gimme back my 30 cents!

Voitto taiteelle ja tykkäämiselle

Taidetta lautasella -kilpailun äänestys päättyi keskiviikon ja torstain välisenä yönä!

Tulokset Leipääntyneiden valinnoista näkyvät alla olevasta kuvasta, eli voittaja on Chez Jasun Tapas-lautanen Joan Mirón hengessä. 60% äänistä napsahti Chez Jasulle, mutta aivan äänestyksen loppumetreillä Sillä Sipuli kuroi rakoa hieman umpeen lautasellisella Karpalotaidetta.

Toisin sanoen: Chez Jasun suuntaan on lähdössä lahjakortti keittiötarvikekauppaan ja muut saattavat saada mahdollisuuden revanssiin vuonna 2012.

Otetaan toinen juttu tähän samalla: Lupasin, että jos juhannukseksi Jokapäiväisen Leivän Facebook-sivulle kertyy 1000 tykkääjää, annan 10 senttiä per tykkääjä (max 1500 tykkääjää) ruokaisaan hyväntekeväisyyteen. Juhannukseen on tänään 71 päivää ja tätä kirjoittaessa tykkääjiä on 528. Yhdessä pääsemme tavoitteeseen!

Kuka on sinun ruokasankarisi?

Kaikilla meillä on omat sankarimme, ruoankin parissa. Vai onko?

Tässä taannoin ostin VegNews-lehden numeron 78, jossa on VegNewsin toimituksen "The Bucket List" eli lista asioista, jotka lukijan pitäisi tehdä ennen kuolemaansa. Eli 99 vegaaniasiaa, joita jokaisen pitäisi kokeilla.

Kohta numero 9 kehoittaa tapaamaan oman vegaani-supersankarin eli jonkun kyseisen ruokavalion kovista nimistä, niistä tyypeistä jotka ovat kuuluisia vegaaniasian ajamisesta. Se sai minut miettimään keitä minun ruokaisat supersankarini voisivat olla? Jos pystyt, nimeä oma sankarisi tai sankareitasi kommenteissa!

Christer Lindgren, Noora Shingler, Heikki Ahopelto, heidän nimensä juolahtavat mieleen ja heidät kaikki olen hyvinkin tavannut.

Sankarien listaaminen ei ole mitenkään helppoa. On siis montakin ihmistä, joiden ruokavalintoja ja ruoka-asioiden ajamista ihailen suunnattomasti, mutta supersankari on suuri sana! Eikä sitä haluaisi olla ihan ilmiömäisen selvä valinnoissaan. Jään miettimään tätä, kerro sinä jos sinulla on mielessä supersankari joka minun pitäisi tavata.

VegNews listaa seuraavat henkilöt: Gene Baur, John Salley, Kathy Freston, Wayne Pacelle ja Tal Ronnen. Yksikään näistä ei sano minulle mitään, mutta veganismi ei ylipäätään ole vahvasti tietämykseni piirissä.

Maistelussa Apetitin bataatti-kermaperunat

Jos bataatti lukee pakkauksessa isommalla kuin peruna, miksi perunaa on hillittömän paljon enemmän paketissa kuin bataattia?

Uutuustutkani paukahti piipittämään kesken Stockmannin sekopäisintä momenttia Hulluilla Päivillä. Pakastealtaan kohdalla tutka huusi jo kuin hyeena, sillä oli tullut Apetitin uunivalmiiden bataatti-kermaperunoiden kohdalle enkä ollut nähnyt sellaisia valikoimassa aiemmin.

Olisin toki voinut ostaa bataatin, perunoita ja kermaa, mutta mitäs tuotebloggausta siitä nyt aikaan saisi? Reseptibloggausta toki, mutta Jokis on tuotejuttujakin varten. Niin, asiaan.

Pussillinen jäisiä noppia jalostui tunnin uunituksella enemmän tai vähemmän maistuvaksi perunabataattikiusaukseksi. Ei erityisen huonoa, eikä kuitenkaan erityisen mieleen jäävää. Ainoa oikea plussa tässä nyt oli se, ettei tarvinnut pestä perunoita ja bataatteja ja pistää paloiksi. Maku on ok, mutta eiköhän jännittävä "aromit" aina ole melkolailla "ookoo".

Vähän bataattia, paljon enemmän perunaa, jos tekisin itse niin voimasuhteet olisivat toisin päin. Ihan kelpo lisäke niille, jotka eivät jalka pilkkoa, pilppoa, paloitella ja leikellä. Kotikonstein saa aikaiseksi siis kyllä, muskottipähkinää ja mustapippuria suolan kaveriksi kermaa maustamaan.

Mennyt muisto maalatuista munista

Oletko koskaan saanut lahjaksi kananmunaa? Juuri nyt minä ainakin arvoistaisin moista lahjaa, jos sen takana on se ajatus mikä pääsiäismunien takana on.

Kuva: Jessica F.

Törmäsin yhdessä ammatillisesti kiinnostavassa blogissa Hatch Designin neljänteen vuosittaiseen munanmaalauskilpailuun ja jäin sen johdosta miettimään milloin viimeksi olen itse maalannut pääsiäismunia. Siitä on jotakuinkin pieni ikuisuus.

Vain hämärästi muistan munien tyhjäksi puhaltamisen, muuten muistikuvani koko asiasta ovat haalistuneet. Niin kauan siitä nimittäin on, toisin kuin ehkä niillä onnellisilla joille perhettä on siunaantunut. Tosin mikäänhän ei minua estä maalauspuuhiin ryhtymästä ihan silkasta maalaamisen riemusta!

Koska sinä olet viimeksi maalannut munia?

Kevätlahjana annettaviin kauniisiin maalattuihin muniin liittyy kivasti hedelmällisyyden, elämän ja kasvun symboliikkaa - menemättä sen enempää siihen miten ne on sidottu kristilliseen pääsiäiseen. Käsittääkseni "aito" pääsiäismuna on aina punainen, mutta ei meillä päin lasketa.

Tyhjentämättömiä, syötäviä muniakin voi värjätä: keittovaiheessa tai keittämisen jälkeen. Valitse kuitenkin mahdollisimman myrkyttömiä vesivärejä tms. jos olet aikeissa syöttää kuorien sisällön perheellesi. Niin ja ainahan voi maalata Mignon-munia, mutta jos sellaisen meinaa antaa lahjaksi minulle, niin odota ensivuoteen; tämä on edelleen karkkilakossa.

Villiyrtit puskevat maasta näillä näppäimillä

Eikö ole villiä, että kaiken sen lopputtomalta tuntuneen talven jälkeen ihan oikeasti tulee kevät ja luonto alkaa vihertää? Vielä hetki sitten se tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta ja sitten olikin yksi aurinkoinen ihana lauantai, kun oikein tunsi kevään luissaan ja ytimissään!

Tämä on juuri oikea ajankohta ottaa esille vuonna 2010 ilmestynyt Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja. Ei nimittäin aikaakaan kun maasta puskee ilmaista syötävää, josta voi tehdä mielettömiä herkkuja: friteerattuja nokkosia nyt esimerkiksi.

Villiyrteistä puhuttiin viime keväänä ja kesänä paljonkin lehdissä yms., nimenomaan Sami Tallbergin kanssa. Jos ryhdyt varautumaan asiaan nyt heti, et ole auttamattomasti myöhässä ;)

Minä ostin kirjan viimevuonna ihan sitä tarkoitusta varten, että minulla olisi suomenkielinen opas villiyrttien maailmaan. Plus tietysti resepti jokaista lueteltua yrttiä varten, tuo friteerattujen nokkosen lehtien resepti innoitti syyskuussa friteeraamaan sieniäkin...

Sitten vaan reippaasti metsiin ja maisemiin, hortailemaan. Blogissa Sillä Sipuli ollaan erityisen innostuneita tästä villiyrttiasiasta, ottakaapa Merituulista, Jukasta ja heidän lapsistaan mallia. Eikä keväällä ole vielä hirvikärpäsiäkään kiusana eli minäkin voisin melkein metsään mennä ilman hirveää tuskaa.

Minä keskityin viime vuonna kuusenkerkkiin, koivun tuoreisiin lehtiin ja saniaisen kierteisiin taimiin. Niitä säilötään varmaan tänäkin vuonna, mutta voikukat, horsma ja kurtturuusu kiinnostavat nyt. Ehkäpä saan aikaiseksi jotain julkaisukelpoista tänä vuonna.

Villisika vaatii taipumusta raavaaseen lihansyöntiin

Lähiaikoina on Tampereella ollut pieni avajaisten aalto, uusia ravintoloita on virrannut koskemme rannan tuntumaan monta kappaletta pienen ajan sisällä. Muutamasta olen jo kertonut ja nyt on aika tarttua seuraavaan uutuuteen.

Villasika löytyy Verkatehtaankadulta, uudesta viihdekeskus Ilonasta ja olutravintola Konttorin välittömästä läheisyydestä. Vastapäätä löytyy myös liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi...

Paikan slogan tuntuu olevan "Born to be Schwein" eli "syntynyt siaksi", ja lista on sen mukaisesti erittäin lihaisa. Oikeastaan kasvissyöjille ei taida lista sisältää mitään, minä en sitä niin tarkasti skannannut, mutta Aamulehden Valo-liitteen arvostelussa asia tuli esille.

Onneksi olen sekasyöjien seurakuntaa! Valitsinkin sen mukaisesti varsin sekalaisen setin: alkuun etanoita pekonilla ja valkosipuli-yrttivoilla, pääruoaksi Villisian makkarapannun ja jälkiruoaksi Legendaarista Amurin pannukakkua. Ruokajuomana tällä kertaa ihan vaan vettä, jotain rajaa siihen oluen kuluttamiseen.

Siihen mennessä kun alkupalaetanani saapuivat pöytään, minua oli pyrkinyt palvelemaan 4 tarjoilijaa. Se on varsin yltäkylläinen määrä tarjoilijoita - etenkin siihen nähden, että naapuripöytä selvästi odotti huomiota minua enemmän eikä saanut sitä ja se taisi vähän kiukuttaa. Palvelu oli kyllä ystävällistä ja asiallista.

Minun annokseni ilmestyi nopeasti, en ehtinyt kovinkaan montaa sivua lukemaan ravintolaodotuskirjastani. Erittäin hyvät etanat, joiden ihanat rasvat ehdin melkein imeyttää leivän paloihin ennenkuin makkarapannua jo kiikutettiin eteeni. Koskaan ennen ei ole alkupalat olleet kesken pääruoan jo saapuessa pöytään...

Sen verran hienohelma minusta on tullut, että odotan minulle kerrottavan mitä se lautanen oikeastaan sisältää. Tietysti Villisika on äijämäinen paikka eivätkä äijät taida odottaa selityksiä sinappien laadusta tai siitä, missä järjestyksessä makkarat nyt pannulla ovatkaan?

Toki minä erotin toisistaan villisikamakkaran, bratwurstin ja ryynimakkaran, mutta kolme erilaista talonsinappia olisi ollut kiva erotella toisistaan. Kirkas perunasalaatti oli jees, mutta olisin voinut elää täydellisesti ilmankin sitä. Ihan perushyvä annos, jätti vielä pienen pienen tilan jälkkärille.

Pannukakkuhan oli sitten oikeastaan ohukainen tai kaksi. Jäätelöä, kermaa ja vadelmahilloa. Hyviä lettuja, oikein maistuvaa eikä missään nyhväys ja näperrys -kokoluokassa.

Reipas koko, se on mitä ilmeisimmin Villisian juttu. Jos olisin raavas äijä, en veisi keijukaisen kokoista nuorta naista tänne ehkä ensitreffeillä, siinä voi keijukainen kalveta. Tosin ei ehkä kannata yleistää, pienetkin naiset osaavat syödä. Mutta kaikkien tonnikeijujen puolesta, ollaan me vaan niin eri juttu mitä syömiseen tulee...

Hillittömät annoskoot, hulvattomat hinnat

Miten etnisten ravintoloiden annokset voivat olla niin julmetun suuria? Kuvassa on ehkä reilu kolmannes yhdestä take away -annoksesta.

Vietettiin tässä kahden ystävän kesken pakkaamisen ja oluen maistelun merkeissä iltaa ja illan alkajaisiksi nappasimme päivällistä aiemminkin mainitsemastani Tampereen pienvietnamista eli Tay-Dosta.

Olimme kaukaa viisaita ja valitsimme kahdelle yhden annoksen. Tämä siitä syystä, että olemme pistäneet merkille monien etnisten ravintoloiden annoskoon! Se on ihan huikea!

Otimme siis take away -annoksena naudanlihaa chilillä, sitruunaruoholla ja kuka nyt enää tässä kohtaa muistaa millä. Hintaa mukaan ottaessa annoksella oli alle 6 euroa ja siitä todellakin söi kaksi, olisi syönyt kolmekin. Työpaikalla haetaan silloin tällöin lounasta lähellä sijaitsevasta Golden Unicornista ja usein niitä ehkä 8 euron annoksia syödään kaksi päivää.

Miten nämä annoskoot ja nuo hinnat voivat pitää mitään yritystä pystyssä?

PS. Kuka tarvitsee salaattia? Ja pieksetkö sinä kaalin coleslawta varten?

Anna taiteelle ääni

Helmikuussa haastoin teidät taiteen pariin ja muutamat tähän haasteeseen tarttuivatkin. Olisin ehkä toivonut hieman enemmän osallistumisia, mutta hei: mä voin aina tehdä tästä Jokiksen taidehaasteesta vuosittaisen tapahtuman!

Kisan ideana oli kuitenkin siis se, että te Jokiksen lukijat saatte ilmoittautuneista töistä äänestää kuluvan viikon aikana voittajan ja se voittaja sitten saa lahjakortin keittiötarvikeliikkeeseen.

Eli tarkistapa tästä listasta suosikkisi ja jätä äänesi oheisella lomakkeella. Huomaa, että sinä valitset omilla perusteillasi suosikkisi, perusteen ei tarvitse olla esimerkiksi näköisyys teoksen ja annoksen välillä.

Sillä Sipuli
Karpalotaidetta lautasella

Chez Jasu
Tapas-lautanen Joan Mirón hengessä

Kaalinkäärijä
Ruoasta taidetta

 Kuva: Irmeli Aro

Irmeli Aro ammatillisen transformaatiopolun rakentamisesta
Vastaus #jokis -haasteeseen: Nykytaiteen inspiroimaa ruokaa

Äänestysaikaa on siis viikko, eli 13.4. on viimeinen päivä äänensä antamiseen. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys loppuu edellisenä päivänä muuten.

Täydellä sydämellä Top Chef -keittokirja

Keittokirjaholisti minussa hykerteli tyytyväisenä, kun postilaatikosta eteisen lattialle kopsahti paketti Pasilasta. Paketista löytyi tuoreen Top Chef Suomi -kilpailun voittajan Akseli Herlevin keittokirja Täydellä sydämellä.

Kun muutama edellinen keittokirja on minulle lähetetty lähinnä arvioitavaksi, tämä ainakin osittain tuli siitä hyvästä kun osallistuin kutsuttuna Top Chefin blogihaasteeseen blogauksillani. Ei ollenkaan huono "palkkio", ainakaan minusta.

Tämä on siis ensimmäinen suomalainen Top Chef -keittokirja ja sisältää siten erityisesti Akselin kilpailussa käyttämiä reseptejä. Kirjaan Akseli on muuttanut niitä sopivammiksi ja helpommiksi kotikokkien valmistaa. Ihan tottahan se on, ettei ihan joka vähittäiskaupasta löydy samanlaisia aineksia kuin Top Chef -keittiöstä löytyi.

Top Chef Suomihan saa toisen kautensa, joten kirjarintamalla jää nähtäväksi saadaanko Suomessakin kausia summaavia keittokirjoja niinkuin Amerikassa on tehty: Top Chef: The Cookbook, Top Chef: The Quickfire Cookbook... Meinaatko ostaa Akselin Täydellä sydämellä -kirjan?

Kirjassa on kuusi "menua"; fingerfood, simply delicious, grillibileet, fastfood, klassista herkuttelua ja etkot. Ne pitävät sisällään kaikkea sormiruoasta pääruokiin ja jälkiruoista drinkkeihin. Tämän kaiken lisäksi kirjaan on saatu mahdutettua tunnelmakuvia ja -kuvauksia.

Mitä kirjan visuaaliseen ilmeeseen tulee, se muistuttaa minua vähän Jamie Oliverin keittokirjojen meiningistä. Erittäin hyviä värejä, leikkistä taittoa ja alkoi heti kiehtoa mitähän ulkoasun suunnitellut Timo Hämäläinen tai kuvat ottanut Laura Riihelä ovat muuta tehneet... herkullisen näköinen kirja sisältä.

Olen tyytyväinen Akselin voittoon, sillä hän kuului alusta asti suosikkeihini ja teki kiintoisia ruokia. Nyt olen erittäin tyytyväinen kun ne reseptit ovat viilattuna hallussani.

Tästä kirjasta menee siis ihan takuulla jotain kokeiluun, korvamerkkasin jo esimerkiksi Currylla maustettua valkosuklaamoussea, banaania ja crumblea -reseptin, kevyesti kuolasin Paahdetun nieriätartarin ja purjo-perunakeiton kohdalla ja sitruuna-allergiaa vastaan lähdetään takuulla taistelemaan Fenkoli-sitruuna-salaatilla.

Eilen ratkesi myös MasterChef Suomen voittaja, sehän on Joonas Hämäläinen. Suosikkisarjani MasterChef Australian ensimmäisen kauden voittaja Julie Goodwinhan sai voitoksi mahdollisuuden keittokirjaan ja häneltä on syntynyt Our Family Table. Nähdäänköhän Joonakselta keittokirja?

Ps. Tänään on muuten vihonviimeinen päivä osallistua Jokiksen taideskabaan, ettäs tiedät. Voittajalle on tiedossa keittiövälinekauppaan lahjakorttia: osallistu heti.

Kysyttyä sitruunapastaa

Hetken mielijohteesta tehdyt ostokset voivat olla vaarallisia. Lähinnä siksi, että niihin tuotteisiin voi herätä yllättävä himo.

Poikkesin perjantaina Keittiöelämässä hakemassa sen ikkunassa minua houkutelleen VegNewsin numeron viikonloppuluettavaksi. Samalla reissulla tulin heräteostaneeksi Pici al Limone -sitruunapastaa silläkin uhalla, että se tälle sitrusallergiselle maistuisi metallilta.

Onneksi ostin, sillä tämä pastahan on aivan huippua! Ei kehunut Maijastiina sitä turhanpäiten, sanonpahan vaan. Keittiöelämän uutiskirjehän todellakin tuli taannoin otsikolla joka alkoi "sitruunapastaa saapui"... tätä tuotetta ilmeisesti kysellään ja odotellaan ja nyt ymmärrän miksi.

Eritoten se sopii minusta äyriäisten kanssa nautittavaksi, ja kuulemma myös kalan kanssa on huippua. Minä olen nyt testannut sen sekä äyriäisten kanssa että osana pasta carbonaraa. Toimii! Keväinen parsa epäilemättä natsaa tämän pastan kylkeen kivasti.

Koostumus on erittäin kiva. Olen enemmän lyhyiden pastojen ystävä, mutta tämä paksun mallinen spagettimainen pasta on juuri sopivan rouheaa kastikkeille ja napakka hampaille. Tykkään.