Hummerin hirviö luksustamattomana

Täytyi tyhjentää pakastinta, joten loogisinta oli hummailla halvennuksesta ostetusta hummerista jotain suorastaan käsittämättömän ei-luksusta. Kutut klassisesta hummeri thermidorista.

Kyllä, kaivoin esille myös amerikkaan muuttaneelta opiskelukaveriltani adoptoimani voileipägrillin. Eihän minulla sen käyttöön mitään ohjeita ollut, mutta miten vaikea sekään nyt voi olla? Ja todellakin aioin raiskata tämän luksusainesosan laittamalla sen paahtoleipäviipaleiden väliin.

Ostin taannoin Hulluilta Päiviltä halvennuksesta pakastetun valmiiksi keitetyn hummerin, koska en ikinä sellaista ollut kokeillut. Sulattelin sen ja kävin sen kimppuun hillittömän moran kanssa. Ja siitä se ajatus sitten... ai niin, sehän oli lähtenyt liikkeelle jo ajat sitten.

Hummeria voileipägrillistä

1 keitetty hummeri
1 avokado
8 viipaletta Valio Oltermanni Täyteläinen -juustoa
8 viipaletta Fazer Paahto Juusto -paahtoleipää
Arla Ingmariini Merisuolaa
sipaus majoneesia per leipä
mustapippuria

Kaavi hummerista lihat. Viipaloi avokado. Kuumenna voileipägrilli.

Voitele Ingmariinilla kaikki paahtoleipäpalat kevyesti molemmin puolin. Asettele sitten neljälle palalle kullekin neljännes avokadosta, neljännes hummerin lihasta, kaksi viipaletta juustoa ja sipaus majoneesia. Rouhaise päälle mustapippuria. Jos et käytä suolattua levitettä, suositan myös kevyttä suolaa. Viimeistele lyömällä voidellut 4 paahtoleipäpalaa kunkin täytteen päälle.

Paista leipiä 3-4 minuuttia per leipäerä. Syö salaatin kanssa, jos olet tervehenkinen eläin.

Badabing! Hyvin meni alas, oli niinkuin katkarapucocktail, mutta hummerilla. Oli niinkuin rapukestit, mutta hummerilla ja avokadolla eikä juomalauluja laulettu. Laihduttajat varmaan ovat kauhistuneita.

Tällainen se minun adoptoitu grillilapseni on. Valmistajan sivuilta varmaan löytyisi käyttöohje, mutta ei tuo nyt mitään rakettitekniikkaa ole. Oranssi valo sammui kun oli lämmintä, tadaa! Tarttumattomiin pintoihin tuskin on turvallista käyttää mitään teräsvillaa puhdistukseen, arvaisin talouspaperin puolesta.

Niin ja se toinen hirviö, se jota sulattelin vuorokauden:

Ruma kaveri. Muttei edes ruma kaveri ansaitse saada tuollaisesta morasta. Onneksi minun moraalini on näissä jutuissa melko vähäinen.

Keittoa, omskakas, keittoa!

Kotonani asuu useampia apinoita ja yhden sellaisen kanssa ryypättiin tässä yhtenä iltana.

Ei me kuitenkaan ihan mitä tahansa kaadettu, vaan juotiin pois jääkaappiin unohtunut joltain messuilta käteen jäänyt Marli Tarhurin Metsämarjakeitto. C-vitamiinia, säilöntäaineeton, ja niinkuin monet hyvät asiat maailmassa: ravistettava.

Apina ehkä pitelee kiinni turpavärkistään, mutta minulle maistui. Nuorruin yhtäkkiä hyvät 20 vuotta, muistuivat mieleen etenkin koulujen mehukeittoiset puuropäivät, joissa ei muuten ole yhtään mitään vikaa (aina sai juuresta ja leikkelettäkin, eikä se puuro mitään vettä ollut)! Olisipa ollut ohrapuuroa kaverina, olisi ollut vielä kivempi iltapala.

Sokeriahan tässä on tottakai, mutta kyllä minut vakuuttavat soseutettu vadelma, mansikka ja mustikka. 9 % marjapitoisuus on parempi kuin monessa muussa muka marjaisassa asiassa. Otan mieluusti vastaan tällaisia välipalakokoisia pakkauksia, jos joku haluaa niitä minulle lähettää. Apinalta ei kysytä.

Niin, että on huonompiakin tuotteita.

Taltuta useampi mieliteko Piazzalla

Ruokalistan ensimmäinen päivä on käsittääkseni aina vähän sellainen tulikoepäivä ravintolalle. Jos kohdalle vielä asiakkaina sattuu sellainen hämmentävä iso kööri päälle puhuvia ja kaikkea paitsi keskittyviä kaveruksia... Jippii?

Iskimme siis jokin tovi sitten Piazza Foodfactoryyn, tietämättämme juuri sen listauudistuksen alkumetreillä. Vaikka emme kavereiden kanssa ehkä olleet ihan sitä mieltä, että lista visuaalisesti olisi onnistunut, meille kyllä maistoi ruoka.

Pöytäämme kiikutettiin lähinnä tapaksia, kuten ylemmässä kuvassa minun valitsemani kahdeksan tapasta. Sinänsä kätevää, että ne tulivat kaikki aina yhtä asiakasta kohden yhdellä lautasella, vaikka tapaksilla yleensä on taipumus saapua miljoonana eri annoksena. Tykkään niistä pienistä lautasista, kulhoista, laudoista ja ties mistä, mutta piru vie ne vievät tilaa!

Hinnoittelulle ehdottomasti piste, helppoa matematiikkaa kun ilmoitettiin hinta kahdelle, neljälle, kahdeksalle tai kaikille eikä tarvinnut itse ynnäillä. Vaan valita valtaosa ;)

Myös jälkkärien suhteen sai valita tapastyyliin useampia ja sehän toimi! Olen aina halunnut valikoida useampia, mutta jopa minulla on jälkkäriraja - hämmentävää kyllä. Nyt valitsin kaksi minijälkkäriä tyydyttämään kahta eri himoa ja hyvä oli.

Ainakin mulle tällainen toimii.

PS. Pöydästä tiedettiin myös kertoa, että vegecurry oli hyvää. Plaza Combo sen sijaan näytti fiinimmältä kuin sanalta combo voisi olettaa.

Rienaavat ryynärit

En tiedä mikä prinssinakkiperkele minuun kaupassa iski, mutta ylitsepääsemätön sen aiheuttama himo kuitenkin oli. Hassu homma, se ei kohdistunut kuitenkaan ihan tavallisiin prinssinakkeihin.

Himotti nimittäin ihan pöyristyttävissä määrin Poutun Prissiryynärit.

Kannattiko? No ei sitten alkuunkaan, olen syönyt nii-in paljon parempiakin ryynimakkaroita ja prinssinakkeja. Tämä ei kokemuksena ollut yhtään mistään kotoisin. Melkein harmitti tuhlata yksi ruokailu tällaisten parissa, vaikka söin minä siis toki muutakin.

Laskin sen pussin oikeasti kahdesti takaisin hyllyynkin, mutta palasin sen luo. Jokin minua riivasi.

Kiitos ja anteeksi.

Jännittävämpää mättöä, kiitos

Kuvassa on Hesburgerin tämän hetken kampanjatuote, Facebook-skaban eli osallistamisen tulos, Megamättö. Todellisuus on vasemmalla ja markkinointikuva oikealla.

Pointtini ei kuitenkaan tänään ole todellisuuden ja markkinointiunelman ero. Vaan itse kisa.

Kisassa sai itse koota oman ehdotuksensa hampurilaisesta ja niistä yleisö sitten äänesti oman suosikkinsa, joka nyt sitten on tämä riihimäkeläisen Juho Kuisminin suunnittelema Megamättö. Nähdäkseni Megamättö eroaa Hesen peruskerrospurilaisesta neljässä kohdassa: suurempi koko, sipulirenkaat, pekoni ja BBQ-kastike. Ai niin, tässä ei tainnut olla maustekurkkuja, siitä piste.

Ei siis mitään erityisen ihmeellistä - eikä toki ole tarvekaan olla, enemmistö valitsi.

Mainosvideo kuitenkin antaa olettaa, että ehdotuksia tuli hulppeat 17 000. Minä haluaisin olettaa, että joukkoon mahtui jotain oikeasti uudenlaista ja jännittävääkin. Itse en omaa ehdotusta rakentanut, mutta Viidakkorummun (eli sovelluksen teknisen toteuttajan) työnäytteestä löytyvä kuva antaisi olettaa vaihtoehtoja piisanneen jännittävämpiinkin lopputuloksiin?

Eli mietin tässä, tullaankohan kampanjoissa näkemään jotain mielenkiintoisempiakin skabapurilaisia voittajan jälkeen?

Ehkä jotain muutakin kuin haastavan kokoista.

Voi voi!

Suosimani Juustoportin Luomu Kirnuvoi on saanut seuraa rasvahyllylle. On nimittäin ilmaantunut luomua voita niin Valiolta kuin Arlaltakin hyllyihin sillä välin kun käänsin selkäni.

On nyt sitten luomuna voita, kirnuvoita ja meijerivoita - jää sinun päätettäväksesi mikä näistä termeistä on se eniten luottamusta herättävä. Hinnallisesit pyöritään aika samoissa lukemissa, Juustoportti taisi olla hilkun kalliimpi muita.

Arla tarjoilee 250 gramman pakettia, kun nämä kaksi muuta ovat 200 grammaisia. Minulle homman ratkaisee ainakin toistaiseksi tämä pakkauskoko, 200 grammaa riittää allekirjoittaneelle pitkäksi aikaa. Joten nyt kun Juustoportin luomuvoi on erittäin tuttu, kokeilen Valion vastaavaa seuraavaksi. Maku ratkaisee.

Pääasia että on voita.

Piiloutujien pasta

Pistin taas uutuuden merkille kaupassa, "New!" veti puoleensa...

Keskusteltiin tuossa tyttöjen kanssa lauantaina pastasta. Tai lähinnä siitä, että kannattaako sitä ravintolassa syödä. Minun valveutunut mielipiteeni täydellisen uskottavan näköisenä hiilihydraattihippona on, että ei ehkä ihan välttämättä, se on hyvin harvoin hintansa väärtti. Pasta on parasta kotona, itse al denteksi keitettynä ja kotitekoisella kastikkeella.

Siitä mielipiteestä huolimatta päätin kokeilla Finduksen uusista World Selection -mikroaterioista juuri pastaa: Pasta Al Salmone. Pakasteesta mikroon siis.

Kyllä näissä aina on nimenomaan siinä pastassa vika: se on liian pehmeää, liian kuivaa, liian jotain. Se ei mitä todennäköisimmin vaan kerta kaikkiaan toimi. Ja kastike on jotain ihmeellistä, vähintään tunkkaista tai ei minkään muun kuin suolan (jos senkään) makuista.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa se oli tomaattista, eikä sitten paljon muuta. Jos sitä lohta annoksessa oli, se oli hyvin piiloutunut. Mikro laski seitsemään ja ainekset piiloutuivat? Perinteistä.

Pasta tietysti meni yli.

Jos sorkit korkkia, tue Zorkia

Ei voi olla kovin huonot illanistujaiset, jos juodaan pelkästään, vain ja ainoastaan kuohuviiniä. Useita pulloja.

Kuva: Mike Seyfang

Jotta teille ei tulisi paha mieli, en retostele aiheella sen enempää vaan siirryn asiaan: Zork-korkkiin.

On nimittäin ihan pöyristyttävän kätevää, että kuohuviinipullon saa uudestaan kiinni! Kyllä, kokonaan kiinni eikä vain sinne päin. Hirmukiva bonus on se, että Zorkin hiilijalanjälki on 40% pienempi kuin tavallisen korkin ja Zork on 100% kierrätettävä.

Hulvatonta on, että ensin korkkia lähdetään kuorimaan kuin omenaa. Se on kääriytynyt pullonkaulan ympärille kuin fanityttö! Tiukasti ja järjestelmällisesti. Eikä se ilmeisesti sokaise ketään posahtamalla suoraan silmään. Sanoisin, että erittäin hyvä ominaisuus - kaikki eivät vaan osaa olla poksuttelematta. Formulakuskeja varmaan nyppis kyllä. Tutustu korkin periaatteisiin Kuohuviini.fi:ssä.

Tämä Australian ihme löytyy meidän markkinoiltamme toistaiseksi kahdesta pullosta: Mateus Sparkling Brut Rosé ja Saint Clair Vicar's Choice. Nautiskelimme jälkimmäistä ja diggailimme sen herukkaisuutta. Ja Zorkia.

Kuohuviini-meiningeissä, hyvää maanantaita!

PS. Erikoistervehdys sunnuntaina 11.9.2011 minut Gastropub Nordicissa peläyttäneelle lukijalle! Olet huippu :)

Helppo saksalaisten pasta eli spätzle

Stockmannilla on Berliiniä koskevat teemaviikot ja koska Berliini on Saksassa, spätzle kuuluu oleellisesti kuvaan. Tässä postauksessa ei tosin ole tarkoituksena puhua Stockmannista tai sen teemaviikoista muuten kuin innoittajina.

Spätzle on saksalaisten pasta. Suureksi hämmennyksekseni sana "spätzle" tulee saksan sanasta Spatz, joka tarkoittaa varpusta. En nyt mitenkään halua alleviivata, mutta pienten varpusten parvi... Huonot läpät, onhan perjantai.

Tein tässä siis ensimmäistä kertaa spätzleni itse, enkä luonnollisestikaan jättänyt maustamatta sitä omalla tavallani.

Syysspätzle

120 g täysjyvävehnäjauhoa
80 g spelttijauhoa
kourallinen kuivattuja tatteja
hyppysellinen suolaa
2 munaa
1 dl kädenlämpöistä vettä
voita paistamiseen

Jauha tatit (morttelissa tms.). Sekoita jauhot, tatit ja suola kulhossa. Riko joukkoon munat, sekoita puulusikalla. Lisää lopuksi joukkoon vesi pienissä erissä, sekoittaen. Taikinan tulisi olla löysähköä muttei ihan nestettä, joten vettä ei tarvita välttämätät kaikkea mutta jos menee yli, lisää hieman jauhoa.

Anna taikinan sitten levätä puolisen tuntia.

Keitä sitten kattilassa runsaasti vettä. Voit halutessasi suolata keitinveden. Kun vesi kiehuu, on aika lisätä spätzle: voit esimerkiksi levittää taikinan leikkuulaudalle levyksi ja leikata veitsellä kattilan yllä nauhoja veteen. Tai tee kuten minä ja käytä kartoffelpresseä eli perunapuristinta. Noin 30 sekuntia vedessä, spätzle nousee pintaan ja sitten voit reikäkauhalla nostaa spätzlen vedestä.

Paista keitetty spätzle vielä voissa. Tästä syntyy lisuketta hyvinkin 3-4 annokseen.

Minun lopputulemassani oli kiva tattinen kaiku, eikä ihan valkoisista valkoisinta jauhoa. Luomumunia, luomuvoita. Hyvä tuli, teen takuulla spätzleä itse jatkossakin.

Oli siis helppoa ja oli hyvää. Ehkäpä tatin sijasta haluat kokeilla jotain yrttiä, juustoraastetta tms. Tuskin kukaan saksalainen tulee horisemaan, että pyhäinhäväistys!

Perunanappeja naamariin

Hetken mielijohteesta ja konsulentin kannustuksesta ostin pussillisen Perheleipureiden Luomu Perunanappeja. Sitten tulin kotiin ja sipaisin päälle merisuolalla kruunattua Ingmariinia.

On sellainen tuntuma, että tämä on jonkin sortin uutuus. On luomua, on lisäaineetonta, on maidotonta ja konsulentin sanojen mukaan totta vieköön ihan pikkiriikkisen makeahkoa.

Kyllä tällaisia pari kappaletta välipalaksi syö ja voin hyvinkin kuvitella, kuinka pieniin illanistujaisiin tekisi näistä ja joistain suolaisesta moussesta suupaloja. Maku ja koostis jees, ei välttämättä mitään ihan ylitsepääsemätöntä himoa herää, mutta ei ala harmittaakaan. Toisin sanoen: olen törmännyt pahempiinkin nappeihin.

Harmaista voileipätäytteistä se ajatus sitten lähti...

Onko mitään epämiellyttävämmän näköistä kuin musta tai harmaa ruoka?

Varmaan on, mutta juuri nyt haluan teidän pitävän ylläolevaa kysymystä lähinnä retorisena ja katsovan seuraavia kuvia. Kuvat on otettu aivan tuoreesta ruokalistasta.

Voin kokemuksesta kertoa, ettei visuaalisena tai graafisena suunnittelijana, art directorina tai muuna vastaavana ole helppoa. Ulkoasusta kun on kaikilla mielipide, mutta kaikkia ei mitenkään voi miellyttää - toinen kun tykkää punaisesta siinä missä toinen sinisestä ja kolmas haluaa maltillista beigeä.

Mutta ruokakuvissa väittäisin, että yhdessä ja samassa kuvassa ei väri ja harmasävy ihan samaan kuvaan sovi. Voileivän tumman harmaat täytteet eivät vedä ruokailijaa erityisen oikealla tavalla puoleensa. Pistaasin vihreästä tulee häijyn luonnoton harmaan pähkinän rinnalla. 

Sääli sinänsä, tämä menu on "sairaan" tyylikäs. Siis muuten ihan tyylikäs, mutta ruokakuvien kohdalla on staili mennyt pikkuisen yli. Ruokahan itsessään siis oli hyvinkin kelpoa, mutta ensi kerralla kun uusitaan menua, ei syötetä visuaaliselle tiimille niitä nappeja mitä nyt oli vedetty?

(Paikkahan ei voi olla huono, jos se mahdollistaa useiden jälkkärihimojen sammuttamisen kertalaakista - tilaa vaikka 6 jälkkäriä tai kaikki yhdeksän...)

Minusta ruokakuvissa pitää pysytellä joko väreissä tai sitten rohkaistua olemaan tyystin harmaasävyjen parissa. Ei molempia yhtäaikaa, kuin ehkä menun kannessa.

Vai mitä olet mieltä, vetävätkö näissä kuvissa näkyvät ruokatyylit puoleensa? Voiko pöydällinen visuaalisia suunnittelijoita olla tuomionsa kanssa väärässä?

Nämä rahkat laulavat makeanhimosi suohon?

Rahka ei nyt suoranaisesti ole suosikkejani, mitä maitotuotteisiin tulee.

Siitä huolimatta piti kokeilla, kun kaupassa bongasin Valion maustettujen rahkojen joukosta yhtäkkiä vähän suolaisempia vaihtoehtoja kuin esimerkiksi valkosuklaa-lime.

Silmääni osui ensin Yrtit ja ehdin jo miettiä, että melko villiä makeiluksi. Okei, onhan toki yrttejä, jotka soveltuvat nimenomaan makeiluun. Tarjoiluehdotuksen lohkoperunat sen sijaan käänsivät minut oikealle tolalle ja tajusin, että tässähän on kyse suolaisista rahkoista!

Nappasin hyllystä myös purkillisen Makea & tulinen -rahkaa ja shoppailin myös dipattavissa olevia asioita. Enhän minä nimittäin mitään leipomaan aikonut ryhtyä. Vaikka siis todellakin maistaisin näitäkin "täytettyjä mini-focaccioita"...

No, makeaan ja tuliseen dippailin villisikanakkeja ja ranskalaisia. Oli vähemmän makeaa, enemmän tulista. Ei ollenkaan huonoa. Kestän tulista todella huonosti, ja minun maailmassani tämä ihan totta oli tulista. Sattui korviin -tulista, mutta en usko chiliharrastajien olevan kanssani samaa mieltä.

Ja yrttejä kokeilin nokareena voissa paistetun spätzlen päällä, pakkaus ehdotti esimerkiksi juurikin pastan päälle nokareen lohkaisemista. Ei ollut huonoa tämäkään, joskin ehkä vähän mitään sanomattomampaa.

Rahka on minulle jotenkin neutraali tai makea asia. On jotenkin hassua, että se yhtäkkiä onkin suolaisen puolella. Vaan eiköhän näitä joku syö jatkossa, itseäni en näe fanien joukossa. Jotenkin odottaisin tätä enemmän kermaviileiltä.

Ehkä tämä inspiroi myös kokeilemaan ns. makeisiin herkkuihin sopivia yrttejä rahkaherkkuihin ja tuomaan lisää tulisuutta rahkajälkiruokiin?

Paremmille pulloille!

Minä unohtaisin juoda, ellei vierelläni pyörisi vesipullo tai pari.

Pääasiassa juon hanavettä, mutta senkin juominen jotenkin vaan luonnistuu paremmin kun se on pullossa. Joten tähän asti olen silloin tällöin ostanut kivennäisvettä tms. ja käyttänyt sitä pulloa sitten hanavedenkin juomiseen.

Se ei kuitenkaan ole terveyden kannalta ilmeisesti mitä parhain vaihtoehto, eikä ympäristökään näistä muovipulloista tykkää (kyllä minä ne kierrätän niinkuin pitääkin VAIKKA VIHAAN pullojen kärräämistä kauppaan).

Runsas viikko sitten vietettiin World Water Weekia, ja sen seurauksena päätin hankkia vähän ekologisemman uudelleenkäytettävän pullon vedelleni. Twitterissä sain Petriltä suosituksen kääntyä SIGGin puoleen ja tein työtä käskettyä.

Pullo on ehkä kevyesti turhan sporttisen näköinen minun makuuni, mutta toisaalta kuka täällä kotona minua katsoo? Töissä ehkä, mutta toisaalta pitänevät minua muutenkin outona. Kauluri lupasi, että pullo on BPA-vapaa (Bisfenoli-A). Käsittääkseni näin ei firmalla ole aina ollut, mutta toisaalta jos pulloja on tehty vuodesta 1908... mitä voimme olettaa? 1908 hädin tuskin välitettiin muistakaan myrkyistä.

Ihan parasta on kuitenkin tämä: pullo pysyy viileänä. 

Siis ulkopuoleltaan. Nimittäin kun allekirjoittaneella alkaa päänsärky, on jotenkin muodostunut tavaksi painaa vesipullo ohimoa vasten ja mitä viileämpi se on, sitä parempi. Eli ihan täydellistä!

Ja nestekin sisällä on viileämpää kuin mitä se olisi tuossa muovipullossa. En ole viilentänyt SIGGiäni erikseen, hanasta on juoksutettu kylmää ja siinä oli esivalmistelut.

Olen erittäin tyytyväinen hankintaani.

Tarina myös kertoo, että jos hukkaan korkin (en jätä pulloja ikinä auki, joten melko epätodennäköistä) niin uuden saaminen on helppoa kuin huutonetissä hulluuntuminen.

Tämä ei ole maksettu mainos. Omia rahojani sijoitin. Todennäköisesti palautettavia pulloja on sen verran, että sijoituksesta hyvä osa tulee niitä kauppaan raijatessa takaisin.

Millaisesta astiasta sinä otat vesiryyppysi?

Meksikolaisten eri kaliiperin mehujää

Epäilen vähän, että Suomessa kukaan ei tykkää "mehujäiden" konseptista niin paljon kuin minä. No, ei anneta sen haitata.

Heiluttelen siitä huolimatta edessänne aihetta koskevaa kirjaa, ostin nimittäin itselleni meksikolaista paleta-jääherkkua koskevan teoksen: Fany Gerson - Paletas.

Paleta ei oikeastaan ole MEHUjää, mutta kun ei meillä Suomessa ole oikein sanaa vastaamaan englannin "popsiclea" tai "icy popia". Sana "paleta" tulee espanjan sanasta "palo" eli tikku. Jäähdytettyä herkkua tikun nokassa siis.

No, hassu homma, en tehnyt ensimmäisiä paletojani tikkujen nokkaan vaan Lékuén muotteihin. (Tykkään noista puristeltavista muoteista :P)

Ja koska tulos oli i-ha-na, jaan tämän ensimmäisen testatun reseptin teillekin. Sitten voitte ostaa pamauttaa kirjan ihan omiin kokoelmiinne, kun olette kokeilleet.

Paletas de aguacate eli avokado-paletas

2,5 dl vettä
1,25 dl taloussokeria
2 kypsää avokadoa
hyppynen suolaa
2 rkl vastapuristettua limemehua

Yhdistä pannulla vesi ja sokeri. Kiehauta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen niin, että sokeri liukenee. Nosta levyltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Puolita avokadot, poista siemenet ja koverra hedelmäliha blenderiin. Lisää mukaan jäähtynyt siirappi (vesi + sokeri) ja hyppysellinen suolaa (minä käytin sitruunasuolaa). Aja blenderillä tasaiseksi, jos on tarpeen, käytä nuolijaa kannun sisäpinnoilla. Lisää mukaan limemehu ja sekoita vielä kerran.

Annostele mehujäämuotteihin tms. Tuloksena on noin 8-10 paletaa, riippuen muottien koosta. Pakasta kunnes ovat kiinteitä, noin 5 tuntia. Jos annostelet esimerkiksi laseihin ja haluat työntää tikut myöhemmässä vaiheessa sisälle, pakasta 1½-2 tuntia ja lyö tikut sitten sisään ja jatka pakastamista, kunnes ovat kiinteitä.

Avokado on ihana asia, erittäin herkullista ja sisältää hyviä rasvoja. Tässäkin muodossa avokado on huikean hyvää, mitä nyt vähän sokeria lisättiin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Ja mitä kirjan muihin resepteihin tulee, miltä kuulostaisi esimerkiksi tuo kansikuvan päällimmäinen paleta: sisältää muun muassa ananasta, jauhettua chiliä ja jalopeñoa? Tai sitruunaiset kondensoitua maitoa sisältävät paletat, jotka pyöritellään keksimuruissa?

Ei huonolta?

Ammus avokadosta

Monena päivänä, lounasaikaan, olen tulilinjalla tahtomattani.


Ammuksia on yleensä vain yksi, eikä se välttämättä ole kuolemaksi. Se ammus on kuitenkin helposti kokoluokkaa silmämuna ja se on melkein yhtä inhottavan liukas ja muutenkin ankea sinkoilija. Kyseessä on tietysti avokadon siemen.


Työkaverini ei ole ollut samalla "miten avokadon siemen poistetaan" -koulutuksessa kuin minä, vaan hän kaivaa siemenen hasardisti ruokalusikalla ja siinä kaivellessa se siemen saattaa linkoutua ties minne. Ajattelin, että otetaanpa homma haltuun.

Näin poistat avokadon siemenen helposti

Halkaise avokado pituussuunnassa veitsellä. Ota se puolikas, johon siemen jäi kiinni kämmeneesi ja kevyesti napauta toisella kädellä veitsi kiinni kiveen alla olevan kuvan tapaan.

Väännä sitten kevyesti veitseä vasemmalle tai oikealle 90 astetta. Jos ja kun avokadon on kypsä, siemen irtoaa hedelmälihasta tässä vaiheessa helposti. (Jos avokado on hieman epäkypsä, käytä hieman enemmän voimaa.)

Nosta siemen irti sen ollessa yhä veitsessä kiinni. Kopauta veitseä biojäteastian reunaan ja tadaa!

Ei sinkoilevia siemeniä, ei vaarassa olevia työkavereita! Toki jos olet tekemässä vaikka guacamolea, älä napauta kiveä biojäteastiaan vaan guacamolekulhoon (avokado ei lähde ruskistumaan niin herkästi kun siemen pyörii menossa mukana).

Niin ja suosittaisin toki olemaan varovainen myös veitsiä käsitellessä. Kunnon ote, peukalot turvaan puukon tieltä jne.

Sitten kysymys: kai sinä hierot limeä tai sitruunaa saadaksesi siitä paremmin mehut irti?

Jaffa, Zombie ja Marja

Tiedättekö, että limen mehun kaataminen haavaan toimii vähintäänkin yhtä hienosti kuin se kuuluisa suolan hierominen?

Asiahan ei oikeastaan mitenkään liity limeen eikä suolaan. Sanotaan nyt vaikka niin, että tässä piti olla jotain aivan muuta tänään kuin Hartwallin uusi Jaffa Zombie Marja.

Rehellisyyden nimissä minulla ei ole kevyintä käryä siitä, mitä Zombie Marja kuvittelee olevansa. Ehkä se on Jaffan jatkumoa leffajaffoille, kuten Kielletty Hedelmä. Aivan sama, kun tämä kuitenkin pillin läpi nautittuna maistui oikeasti hyvälle!

Hyvä maku sinänsä on hämmentävää, sillä mainostetuista karpalon, herukan ja mansikan mauista tuoteselosteessa mainitaan vain karpalo. Oh well, kuka näitä laskee? Kai ne "luontaiset aromit" ovat sitten mansikkaa ja herukkaa, leikitään ainakin niin.

Ainakin karpalo, herukka ja mansikka ovat punaisia. Jackfruitin kohdalla väri vähän hämmensi.

Jää nyt sitten nähtäväksi mikä leikki tämä Zombie Marja on. Onko se Marja, joka himoitsee normaali-ihmistä enemmän ihmislihaa vai onko se marja, joka päätti ottaa jokamiehen oikeudet omiin kuolleisiin... kuoriinsa?