Elokuvissa ja kirjallisuudessa sitä silloin tällöin törmää "Cream Corniin", jota minä kutsuisin ehkä maissimuhennokseksi. Suomessa en ole asiaan koskaan tainnut törmätä, mutta eipä meillä täällä ihan liikaa maissia muutenkaan syödä.
Pakastimen pohjalta minua kuitenkin haastavasti tuijotti pussillinen maissia, joten päätin usuttaa sen samalle tatamille Hullujen Päivien aikana Stokkan edessä jaetun Alpro Soyan ruokakermakorvikkeen eli Ruoan kanssa. Eihän minulla nimittäin mitään oikeaa kerma tai maitoa ole kaapeissani hillumassa.
Katsastin pari reseptiä ja totesin, että heittämällä mennään.
Maissimuhennos
1 pss pakastemaissia (200g)
1 prk Alpro Soya Ruoka (250 ml)
1 rkl täysjyvävehnäjauho
ronski nokare voita
hyppysellinen sokeria
valkosipulijauhetta
kuminaa
mustapippuria
suolaa
raastettua parmesaania
Ota ensin soijakermasta sivuun noin 3 rkl ja sekoita niihin jauho.
Yhdistä sitten keskilämpimällä pannulla maissi, loput kermasta, mausteet sokerista suolaan ja voi. Kuumenna sekoitellen, kunnes seos kuplii kevyesti ja voi on sulanut seokseen. Lisää sitten joukkoon kerman ja jauhon seos, sekoita. Anna kuplia sekoitellen, kunnes seos on paksuuntunut mieleiseksesi.
Lisää joukkoon parmesaani, sekoita kunnes juusto on sulanut. Maista ja lisää pippuria oman maun mukaan.
Syö lämpimänä.
Minä tykkäsin, selkeästi sellaista sopivaa kylmän ilman ruokaa. Lohturuokaa, jota lusikoida (haarukoida) ääntä kohden. Joku saattaisi lisätä joukkoon vähän chiliä, lämpimikseen.
Tämä toki vahvisti, että soijamaitotuotteet eivät sovi minulle. Näemmä kuumentamisenkin jälkeen saan syötyäni allergisen reaktion. No, onneksi näitä ei enää ole kaapeissa lojumassa kovin paljoa.

















